KAUNIS JA TYLY STADI

Vuosina 1994-1997 toimeentulotuella eläviä kotitalouksia oli Helsingissä vuosittain noin 55 000. Tuensaajien määrä supistui v. 2006 mennessä parikymmentä tuhatta pienemmäksi. Saajien määrän pienentyminen herättää ihmetystä, kun yleisesti tiedetään tuloerojen maassamme kasvaneen kiivaasti ja että Suomessa kituuttelee vaihtelevalla menestyksellä 600 000 köyhyydessä elävää ihmistä. Valtaapitävien on helppo mätkiä ja väheksyä vähävaraisia, puolustuskyvyttömiä ihmisiä, koska he harvemmin lyövät takaisin.

HIRVIÖNPESÄ NIMELTÄ HELSINKI

Sosiaaliasiamiesten Helsingin kunnanhallitukselle 7.5.2007 toimittaman selvityksen mukaan pääkaupungin sosiaalihuollon asiakkaita kohdellaan kehnosti ja heidän oikeutensa toteutuvat huonosti. Sosiaaliasiamiesten laatima raportti todentaa meille sen tosiasian, että Suomi jakautunut sisäisesti kahteen erilliseen valtioon – vaurauden ja köyhyyden valtakuntiin. Niiden välissä kiemurtelee euroista rakennettu ylittämätön muuri. Vähäosaisia kansalaisia pompotellaan ja kohdellaan tylysti. Yhteiskunta siirtää velvoitteitaan muille tahoille. Kokoomuksen hallitsemassa Helsingissä sosiaalihuollon eettiseksi koodiksi on muotoutunut periaate – älä neuvo, vaan nöyryytä ja luukuta.

ASIAKASPALVELU SURKEATA

Sosiaaliasiamiesten mukaan v. 2006 aikana sosiaalihuollon asiakkaiden asema ja heidän saamansa palvelu näyttäytyi yhä huolestuttavampana. ”Asiakkaat kertoivat yhteydenotoissaan säännöllisesti siitä, ettei heidän yksilöllisiä elämäntilanteitaan huomioida riittävästi heille tehdyissä päätöksissä. Asiakkaat kertoivat toistuvasti myös vaikeuksistaan tavoittaa heidän asioitaan hoitavia työntekijöitä sekä vaikeuksistaan päästä tapaamaan näitä työntekijöitä. Asiakkaat toivat säännöllisesti esille myös sen, ettei heitä oltu neuvottu tai ohjattu riittävästi asioidensa hoitamisessa tai selviytymisessään.”

VASTUUN SYSÄÄMINEN MUILLE

Asiakkaan asialla –selvityksen mukaan: ”Näyttää siltä, että yhä useampi taloudellisissa vaikeuksissa elävistä asiakkaista joutuu kääntymään kirkon diakoniatyön puoleen ja hakemaan ruoka-apua. Näin myös silloin, kun asiakkailla olisi selkeästi ollut oikeus myös toimeentulotukeen, mikäli päätöksenteko olisi järjestetty asiakaslähtöisemmin ja työntekijät olisivat perehtyneet asiakkaan avuntarpeeseen kokonaisvaltaisesti ja joutuisasti. ”

KOHTELU TÖRKEÄÄ

Sosiaalihuollon asiakkaita potkitaan virkailijalta ja paikasta toiseen. Työntekijöiden kielenkäyttö on törkeää ja asiakkaita syyllistävää. Ammattiauttajien arvomaailma on koventunut. Sosiaalivirastossa toteutetut henkilöstö- ja tehtävärakennemuutokset sekä v. 2005 organisaatiouudistus ovat etäännyttäneet työntekijöitä yhä enemmän asiakkaiden avun ja tuen tarpeesta.

TOIMEENTULOTUEN ALIKÄYTTÖ

Tutkimusten mukaan toimeentulotuen alikäyttö on Suomessa merkittävää. Syitä sen hakematta jättämiseen on useita. ”Käyttöä vähentää mm. tietämättömyys järjestelmästä, riittämättömät tiedot tuen saannin ja sen myöntämisen perusteista. Hakemukseen tarvittavien tositteiden määrä tai pelko yhteiskunnan elätiksi leimautumisesta voi estää tuen hakemisen. Kun tuen hakemiseen liitetään lisäksi nöyryyttäviä piirteitä, kontrollia sekä väärinkäytösten epäilyä, tukea haetaan vähemmän. Tutkimuksen mukaan valtaosa tuen alikäyttäjistä määrittyy köyhiksi ja suurimmalla osalla heitä on myös taloudellisia vaikeuksia. Toimeentulotuen alikäyttö on siten suuri haaste kansalaisten tasavertaisuuden ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Jotta tuki kohdistuisi heille, joille se on tarkoitettu, tuen alikäyttöä tulisikin aktiivisesti pyrkiä vähentämään eikä päinvastoin (Kuivalainen, Yhteiskuntapolitiikka 72(2007):1).”

SOSIAALIVIRASTON SÄÄSTÖTOIMENPITEET JA KOVENEVAT ARVOT

Toimeentulotuki ei ole mikään kultainen kädenpuristus yhteiskunnalta. Sen perusosa riittää juuri ja juuri kattamaan ne kotitalouksien menot, jotka perusosalla on tarkoitus kattaa. Mitä pidempään kansalainen joutuu elämään toimeentulotuen varassa, sitä laihemmaksi kuihtuu hänen rahapussinsa. Niukinta toimeentulotuen suoma kulutustaso on tutkimusten mukaan yksinasuvien kohdalla.

Vähävaraisten ihmisten taloudellisen ja sosiaalisen tilanteen kannalta on käsittämätöntä, että sosiaalivirastossa ehdotettiin maaliskuussa 2007 ennaltaehkäisevän toimeentulotuen lakkauttamisesta kuluvalta vuodelta.

Laissa mainitun kokonaisen etuuden lakkauttaminen ole lain mukaista eikä vastaa eduskunnan tahtoa lisätä ehkäisevän tuen käyttöä erityisesti sosiaalityön välineenä.

KUN KUNTAA JOHDETAAN KUIN LIIKEYRITYSTÄ, SOSIAALIVIRASTON PERUSTEHTÄVÄT MENETTÄVÄT MERKITYKSENSÄ

Selvityksen mukaan: ”Sosiaaliturvanetuuksien, etenkin perusturvaetuuksien (esim. työmarkkinatuki ja kansaneläke) taso ja ostovoima ovat jääneet jälkeen yleisestä palkka- ja kustannustason kehityksestä. Jos perusturvaetuudet palautettaisiin v. 1993 tasolle suhteessa palkkatasoon, niitä jouduttaisiin nostamaan noin 30 %. Käytännössä väliaikaiseksi tarkoitetusta toimeentulotuesta, on tullut muiden etuuksien paikkaaja. Suomi eroaa useimmista muista Euroopan maista kasvavan tulokuilun ja pienituloisiin kohdistuvan lisääntyvän tarveharkinnan maana.”

Kunnan tarkoituksena on tuottaa tarvittavia palveluja asukkailleen. Kunnan etu ei voi siten poiketa sen asukkaiden edusta. Suomen perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja myös turvattava niiden toteutuminen.
Perustuslain 19 §:n mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Kysymyksessä on jokaiselle kansalaiselle kuuluva subjektiivinen oikeus, jonka mukaan julkisen vallan on myös turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.

”Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvatta perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteuttaminen. Tätä voidaan pitää perustuslain supersäännöksenä, jonka perusteella jokaisen virkamiehen yleisenä velvollisuutena, niin valtion kuin kunnan palveluksessa, on perus- ja ihmisoikeuksien aktiivinen edistäminen.”

VANHUUS TULEE LIIAN USEIN YKSIN

”Iäkkäiden ihmisten kanssa keskusteltaessa tuli selvästi ilmi heidän yksinäisyytensä ja turvattomuutensa. Ystäväpiiri on voinut harventua, lapset asuvat toisella paikkakunnalla tai eivät ehdi käymään tai heitä ei ole. Vanhukset usein toteavat, että he tuntevat ”sekoavansa” koska eivät voi puhua kenenkään kanssa tai eivät pääse ulos asunnostaan. He kertoivat kokevansa sanojen ja puhekyvyn häviävän, kun katsovat vain passiivisesti televisiota. Usein vanhukset ovatkin alakuloisia ja itku on ollut herkässä myös puhelinkeskustelun aikana.”

Matti Laitinen

Lähde: ASIAKKAAN ASIALLA: Mitä asiakkaat kertovat yhteydenotoillaan?
SELVITYS HELSINGIN SOSIAALIASIAMIESTEN TOIMINNASTA VUONNA 2006
Lilli Autti & Marja-Terttu Soppela 7.5.2007