20.6.2012

Suomen Työväenpuolue STP r.p.                                                      

Lehdistötiedote 18.6.2012

Suomen Työväenpuolue STP r.p. piti liittokokouksensa viikonloppuna Helsingissä.

Puolueen puheenjohtajana jatkaa Juhani Tanski Kuopiosta, varapuheenjohtajiksi valittiin Tommi Lievemaa Espoosta, Minna Ekman Inkoosta ja Pekka Tiainen Helsingistä. Poliittisena sihteerinä jatkaa Heikki Männikkö Helsingistä.

Kannanotossa EU:n liittovaltiokehitys torjuttava todetaan, että EU:n puitteissa perustetaan erilaisia instituutioita pyörittämään pyramidihuijausta, jolla kriisisotkun rahoitus sysätään muiden maiden veronmaksajille. Tavoitteena on tulonsiirtounioni, minkä avulla huijaus muutettaisiin rosvoukseksi. Rahansiirrot eivät vaatisi mukana olevien maiden kansallisia päätöksiä. Saksan kristillisdemokraatit ovat osaltaan tehneet päätöksen liittovaltiosta, jota johtavat komissio ja europarlamentti. Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen hallitus on uskollisesti kulkenut Saksan vanavedessä uusiin yhteisvastuullisiin tukijärjestelyihin. Suomen perustuslain vastaiset liittovaltioaskeleet on alistettava kansanäänestykseen.

Kannanotossa Nato on turvallisuusuhka Suomelle todetaan:  Venäjän asevoimien komentaja, kenraali Nikolai Makarov esitti puhuessaan Maanpuolustusyhdistyksen tilaisuudessa tiistaina 5.6.12, että Suomen ja Naton yhteistyö on uhka Venäjän turvallisuudelle. Suomen poliitikot kieltäytyvät ymmärtämästä, että se tarkoittaa myös ja ennen kaikkea uhkaa Suomen turvallisuudelle. Suomen ei pidä missään nimessä lähteä mukaan myöskään viime aikoina keskustelua herättäneeseen Islannin ilmavalvontaoperaatioon. Toisin kuin poliittinen eliittimme väittää, kyseessä ei ole pohjoismainen hanke vaan puhdas Nato-operaatio.

Nokian irtisanomisista todettiin, että Nokian ilmoittamat jätti-irtisanomiset ovat hälytyssignaali yhteiskunnalle. Viimeistenkin illuusioiden luulisi nyt murenevan sen suhteen, että työllisyydessä ja ihmisten toimeentulossa voidaan nojata luottavaisesti kansainväliseen pörssiyhtiöön. Näitä yhtiöitä ei kiinnosta muu kuin osakkeenomistajien etu. Työntekijät jäävät perheineen tyhjän päälle asuntolainoineen ja muine sitoumuksineen. Suomessa hallitus on tyytynyt pahoitteluun ja voivotteluun Nokian irtisanomisten jälkeen. Valtion ja kuntien on kehitettävä omaa, pitkäjänteistä sekä pörssikeinottelusta vapaata yritystoimintaa työttömyyden vähentämiseksi. Samalla turvattaisiin ihmisille mahdollisuus suunnitella tulevaisuuttaan seuraavaa kvartaalia pidemmälle ilman jatkuvaa stressiä ja pelkoa irtisanomisista.

Kannanotossa Vaalilaki uudistettava pikaisesti todetaan, että Valtapuolueet haluavat muumioida eduskunnan. Vaalipiirien välisten erojen tasoittamisen varjolla ollaan vaalilakiin tuomassa 3,5 - 4 prosentin valtakunnallista äänikynnystä ja vaaliliittojen kieltoa. Näin halutaan estää uusien puolueiden nousu eduskuntaan ja varmistaa nykyisten suurten puolueiden asemat.  Vaaliliittojen kielto tekisi vaalit pelkäksi arvonnaksi uusliberalististen ehdokkaiden ja puolueiden välillä.


Suomen Työväenpuolue STP rp.
PL 780
00101 Helsinki
tyovaenpuolue@suomi24.fi
http://www.tyovaenpuolue.org

Juhani Tanski
puheenjohtaja
Sammakkolammentie 1 B 17
70200 Kuopio
040-764 1163
juhani.tanski@suomi24.fi