31.7.2013


KAPITALISMI EI OLE LUONNOLLINEN OLOTILA

Ihmisen perusoikeuksiin lukeutuvat mm. vapausoikeudet ja oikeusturva, osallistumisoikeudet eli poliittiset oikeudet, yhdenvertaisuusoikeudet ja hyvinvointioikeudet.  Ne ovat perustavanlaatuisia oikeuksia, jotka on kirjattu usean kapitalistisen valtion perustuslakiin. Julkisen vallan tehtävä on turvata, että nämä oikeudet toteutuvat ja pysyvät voimassa. Kenen hallussa yhteiskunnallinen valta on, se määrittää näiden perusoikeuksien toteutumisen.

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on kapitalistisessa Suomessa perustuslaillinen oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Tämä on hurskastelua, koska minimitoimeentulo ei riitä ihmisarvoiseen elämiseen! Riittävän perustulon takaaminen kaikille yhteiskunnan jäsenille on poliittinen ongelma.

Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu Suomessa kaikille. Jos valtio ja sen hallitseva yhteiskuntaluokka eivät kanna vastuuta näistä asioista, tämäkin periaate menettää merkityksensä. Talvivaaran temmellykset ja Helsingin puistoalueisiin kohdistuvat toimet, kertovat keiden ulosteammentimia päättäjät nuolevat.

Kapitalistiset yhteiskunnat vetoavat usein ihmisoikeuksiin, yksilön vapauteen ja demokratiaan, vaikka ne ovat itse asiassa näiden olotilojen toteutumisen pahimpia esteitä. Kuinka julkinen valta pystyy edistämään yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon, jos yksityisellä kansalaisella ei ole oikeutta edes osallistua yhteiskunnan taloudelliseen päätöksentekoon?

Kuinka julkinen valta kykenee huolehtimaan työvoiman suojelusta, jos se on kapitalistien valvonnassa? Suomen porvarihallitus ei edistä työllisyyttä. Se ei pyri myöskään turvaamaan jokaiselle työtä. Sen sijaan se suo pääomalle verohelpotuksia ja turvaa sille halvan työvoiman saannin. Kapitalistisessa yhteiskunnassa valtiokoneisto on valjastettu kapitalistisen tuotannon palvelukseen – ei ihmisten hyvinvoinnin palvelukseen.

Kapitalismi ei ole luonnollinen olotila. Se on kapitalistien tietoisen tahtotoiminnan tulosta. He eivät ole luoneet luonnonvaroja eivätkä ihmisen kykyä tehdä työtä. He ovat valjastaneet työvoiman, tuotantovälineet ja raaka-aineet omaan hyötykäyttöönsä. He ovat itse asettuneet omatoimisesti yhteiskunnassa muiden yläpuolelle. Heidän valtansa perustuu tuotantovälineiden omistuksesta ja työvoiman riistosta perustuvaan yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen valtaan. Heidän säätämänsä lait eivät ole luonnonlakeja. Heidän mielipiteensä eivät ole totuuksia.

Suomen peruslain mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kapitalistinen yksityisomistus nauttii perustuslain suojaa. Näin ollen työvoiman riisto on lain sallimaa ja suosittamaa toimintaa maassamme. Kapitalismi ei katoa, jos sen tuotantosuhteisiin ei kajota. Vasemmistopuolueet, jotka eivät vastusta kapitalismia, ovat vain porvarillisia työväenpuolueita.

Mitä me teemme markkinataloudella, jossa hinnanmuodostuksen pitäisi tapahtua vapaan kysynnän ja tarjonnan säätelemänä? Markkinoiden ulottaminen kaikille yhteiskuntaelämän aloille – työ-, raha-, asunto-, raaka-aine- ja tavaramarkkinat, ihmissuhteet, pörssi, viihde, kulttuuri sekä sosiaali- ja terveysmarkkinat – edistävät viime kädessä kapitalistien asiaa. Tämä johtaa yhteiskunnallisen yritys- ja palvelutuotannon ja omaisuuden yksityistämiseen sekä tuotannon keskittymiseen. Markkinoiden vallitessa työvoiman tavaraluonne ei katoa minnekään. Mihin markkinoita tarvitaan, jos laadukkaita hyödykkeitä ja palveluita tuotetaan ensisijaisesti ihmisten käyttöä varten? Niiden tuotannossa ja jakelussa voidaan hyödyntää myös tieto- ja viestintätekniikkaa niin, että kulutus ja tuotanto pysyvät kohtuudessa. Markkinatalous ei kuulu sosialismiin.

Kapitalismi ei ole ratkaisu siedettävälle, ihmisarvoiselle elämälle maapallolla. Se ei kykene takaamaan jokaiselle ihmiskunnan jäsenelle perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Kapitalismi on ihmiskunnan kärsimysten ja luonnon tuhoamisen pitkittämistä maailman taloudellisen ja poliittisen eliitin itsekkyyden ja vallanhimon vuoksi.

Maailmanmitassa missään ei pitäisi pyrkiä enää taloudellisen kasvun nimissä luonnonvaroja tuhlaaviin kulutusyhteiskuntiin. Ainoa kestävä ratkaisu on kansalaisten osallistumiseen ja valtaan perustuva ympäristötietoinen sosialismi, jossa luontoa kunnioitetaan, valta hajautetaan ja jossa puolueiden valta korvautuu yhteisöllisellä itsehallinnolla. Osallistuva demokratia syrjäyttää edustuksellisen demokratian, jolloin ihmiset alkavat hallita omaa elämäänsä, yhteisöään ja ympäristöään.

Pehmeän oliivin sisältä löytyy kova siemen. Siihen voi murtaa hampaansa. Kapitalismin sisältä löytyy perusriita työn ja pääoman välillä. Se murtaa kapitalismin, jos ihmisten enemmistö oivaltaa tämän ja alkaa jälleen toimia yhteiskunnan muuttamiseksi oikeudenmukaisemmaksi.

Matti Laitinen
Helsinki