20.4.2011
15.4.2011
henkinen paskapuntti,
salavasta oksan karsi,
itsetuntoaan ohutta harsi.
Moukka mikä moukka,
alkeellisempi kuin toukka,
humpuukiarvoinen houkka,
älykkyystaso kovin soukka.
On tuhottava,
on uhottava,
on mahtiaan näytettävä,
lihasvoimaa käytettävä.
Sivistyksen näkee ja maistaa,
kun juntti toisen juntin haistaa,
tappelu ja potkiminen oitis alkaa,
teräskärki verhoaa kumpaakin jalkaa.
Äijämäinen äijä on vihainen,
yllään paita lyhythihainen,
tekstinä tekstiilissään jotain loukkaavaa,
ihmisarvoja teräskoukulla koukkaavaa.
Salava, hento, vieno,
perimä vanha ja hieno,
ei juntille, moukalle luonto mitään voi,
sivistyksen kuolinkellot Suomelle soi,
kunnes iskee uusi Fukushima,.
jää juntistakin vain vihreä lima.
Juhani Valo
12.4.2011
Suomen tulee islantilaisten esimerkkiä noudattaen sanoa ei sille, että joudumme takaamaan muiden velkoja, joita emme ole ottaneet emmekä EU-säädöksinkään sitoutuneet takauksiin. Uudet päättäjät eivät ole oppineet mitään 1990-luvun pankkikriisin virheistä kun Suomen hallitus antoi vastikkeetonta apua pankeille ja uhrasi niiden asiakkaat. Yrityksiä pantiin konkurssiin ja tavalliset ihmiset pitkiin velkavankeuksiin. SKOP:n jakaneet pankit jakoivat sen tuen maksamatta koskaan takaisin. Takaisinmaksu on tärkeä peruste erilliselle pankkiverolle.
6.4.2011
Kaarin Taipaleen toimittama METROPOLIPOLITIIKKAA –pamfletti ilmestynyt. Kirjoittaneet Kaarin Taipale, Yrjö Hakanen, Juha Nurmela, Emilia Palonen ja Erkki Tuomioja.
Helsingin seudun hallinta ja ihmisten ääni
Veropakolaiset Kauniaisiin, köyhälistö metron varteen ja autoilevat paremmin voivat Espoon, Nurmijärven ja Sipoon omakotighettoihin? Luotetaanko siihen, että poliisi ja vartiointiliikkeet siivoavat jäljet? Vai olisiko mahdollista synnyttää yhteinen visio ja yhteinen tahto siitä, miten metropolialue voi kasvaa viisaammin?
Missä ja mikä se metropoli on? Kirja kuvaa sekavaa nykytilannetta, käytyä ristiriitaista keskustelua ja valottaa malleja muualta. Kirjoittajat ehdottavat 14 kunnan metropolivaltuustoa, hahmottavat sen tehtävät ja esittävät, miten asukkaiden äänestä voi tulla metropolidemokratian keskeinen osa.
1.4.2011
purskuttavat politiikkaa poskissaan,
räkäisevät valheensa ruutuun.
kypsymättömyyteen ja kyynisyyteen.
Imelää, ei minun makuuni.
tunkkainen tuoksu.
Kevät, uudet kukkaset.
28.3.2011
Kansalle on uskotellut,
valheita liukkaita leperrellyt,
”työväenpuolue” Toivo,
nuo keinottelijat,
ihmisiksi naamioidut,
keisarin vaatteiden alta paljastuvat
uusliberalistiset psykopaatit,
joiden robotoitujen
sydänten paikalla keinosydämet,
taskulaskimet uusinta mallia,
- todellisuudessa köyhän
epätoivo ja aidon elämän
toivottomuutta tarjoava piikkilankaleiri
kyykyttäjien leirinuotion ääressä
makoilevat verenimijät.
Etelärannan sokeat vampyyrilepakot,
- anteeksi pyydän, oi aidot lepakot-
ne ovat saaneet uskomaan
vanhukset, köyhät, peruskansalaiset
omaan valheprofetiaansa,
omaksumaan Toivon näytelmän ohjaajana
suomalaisen keskitysleirin
Oberststummbannführerinä
Euroopan Unionin ja Valuuttarahaston kätyrinä
kansallemme jakamat roolit.
Vanhukset, köyhät, kyykytetyt,
valhesanojen piikkilangoilla piiskatut,
hokevat opetettuina kahta sanaa:
”Me Veronmaksajat.”
Mistä me saisimme
varoja vanhustenhuoltoon,
köyhäinhoitoon, maahanmuuttajien tueksi,
mistä muka saataisiin
tarvittavat rahat,
maammehan on ylivelkaantunut,
laiha Suomi-neito,
mannekiinitasoa muodoiltaan,
anorektikkona Euroopassa seikkaileva neitoraiska?.”
Näin kansalaisemme on informoitu väärin,
siispä ensiksi ja oitis
työväenliikkeen olemassaolon taistelussa
olkoon päämääränä
oikean tiedon,
oikean toivon,
perusopetus, jossa kukaan ei jää luokalle,
mutta köyhä oppii olemaan
sortamatta toista köyhää,
vanhusta, vähävaraista,
oppii olemaan laskematta luokkatovereiden tarpeisiin
kuluvia pennejä, senttejä,
nähkääs kun eliitin pienin rahamääre
on suuruudeltaan
miljardin euron kokoluokkaa.
Kun muka ei ole ollut varaa,
väittävät uusliberalistit
ja kansa uskoo, että:
”Meillä Veronmaksajilla”
ei ole, ei kerta kaikkiaan ole ollut,
antaa Heinolan Reumasairaalalle
kahta miljoonaa,
mutta kukaan ei puhu,
hiljaista on, aivan hiljaista,
kun tuetaan miljardeilla,
kymmenillä miljardeilla,
pankkeja ympäri Euroopan,
jotka itse tuhonsa ovat valinneet
ja jotka nyt
kerjäävät oikeutta elämään,
ajaen renki-Toivon johdolla
alas vanhustemme hoitoa,
heittämällä yksinäisinä kaduille
mielenterveydestään hullunmyllyssä sairastuneet,
pankit pelastetaan
reumapotilaidemme kustannuksella,
Suomi – neidon terveyden kustannuksella,
tuon anorektikon, EU:n mallioppilaan,
pulleiden pankkien narraaman.
Toverit:
Olkaamme oikeita veronmaksajia
- maksakaamme kunniavelkamme ensin
maamme vanhuksille,
maamme työväestölle
ja lopuksi maksakaamme
itsellemme sykkivät, oikeat sydämet
taskulaskinten tilalle,
kaatakaamme uusliberalistit yhdessä,
se on tehtävämme,
oi ”Me Veronmaksajat.”
Juhani Valo, Suomen Työväenpuolue, n:o 264
Minusta hieman:
En ole setä Tuomo, nöyrä, hyvä alamainen. En syytä toista köyhää. Vanhuksemme sekä sotien kauhuja pakenevat äidit lapsineen, autan teitä, missä kykenen. Olen mies kuusikymppinen, rauhan siltaa rakentava.
Nämä ovat arvovaalit ja voitte olla varmoja siitä, että ajan samoja asioita muulloinkin, äänestäjieni, olipa heitä kaksi tai kaksituhatta, on hyväksyttävä tämä. Olen tehnyt virheitä elämässäni, kukapa ei olisi? En tavoittele äänestäjikseni viattomia, lumenvalkoisia ihmisiä, koska heitä ei ole.
Toimin päivittäistyöni ohella Lähiradiossa (100,3 Mhz) Koko Kansan radion vastaavana toimittajana ja olen lukemattomissa ohjelmissa ottanut esille vanhustemme ala –arvoisen hoidon, suoranaisen heitteillejätön, maahanmuuttajiemme kohtaaman huliganismin ja lasten lapsuuden hukkaamisen. Olen myös tuonut viranomaisfaktoin esiin sen tosiasian, etteivät kaikki maahanmuuttajatkaan ole aivan joutsenenpuhtaita, He ovat samanlaisia kuin sinä ja minä, vuoroin vahvoja, vuoroin heikkoja. Veikko Lavin sanoin: ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen.”
Tulosten saaminen Suomen kansan kannalta elintärkeissä asioissa edellyttää ratkaisemista, miten yhteistyö on järjestettävä. Vuonna 1983 hajonneen Suomen Kansan Demokraattisen Liiton ajatusten perillisiä ovat Suomen Työväenpuolue, Skp, Ktp ja Vasemmistoliitto ja monet siirtyivät vihreisiin ja osa sosiaalidemokraatteihin, osa myös keskustaan, osa Rkp:hen ja jopa kokoomukseen. Perussuomalaisten äänestäjät ovat suuressa määrin ihmisiä, jotka toisenlaisessa tilanteessa olisivat SKDL:n kannattajia. Vastaavasti nuoret ovat hakeutuneet aiemmin paljolti vihreisiin ja monet kuka mihinkin. Monet valitsivat keskiryhmät tai sosiaalidemokraatit eivätkä SKDL:ää.
25.3.2011
Suomessa kituuttaa lähes miljoona köyhyydessä.
Suomessa potkii kiviä yli 400 000 työtöntä.
Suomessa napsii mielialalääkkeitä 750 000 ihmistä.
Suomessa on valtavat makean veden varat.
Suomen hallitus on välinpitämätön.
Se loukkaa kansalaisten ihmis- ja perusoikeuksia.
Se ei kuuntele kansan mielipidettä.
Sadoista vankiselleistä puuttuvat paskahuussit.
Miksi YK:n turvallisuusneuvosto ei kokoonnu,
jäädytä Suomen valtion varoja,
pistä Suomea kauppasaartoon?
Miksi ilmasulku ja pommitukset eivät jo ala?
Miksi suomalainen rauhannobelisti saa
ehdottaa muiden maiden pommittamista?
Miksi Euroopan unionin alueella
elää 120 miljoonaa köyhää ihmistä?
Hallitsevaa yhteiskuntaluokkaa
on vaikeaa personoida diktaattoriksi.
Osattomuus, sorto ja syrjäyttäminen
ovat sille elementtejä
vapauteen ja demokratiaan.
Matti Laitinen
25.3.2011
24.3.2011
Katselen metsänreunassa taivaanrantaa,
se vähän lupaa, mutta paljon antaa,
miljardit atomit, tanssivat osat pienet,
rakentavat nämä suuret, valkoiset sienet.
Säteet yhden auringon ja usean sienen
yhtyvät taivaan Romeoksi ja Juliaksi,
jättävät selviytymismahdollisuuden pienen,
on niin valoisaa, mä missä oikein lienen?
Onkohan nyt suurikin vika Loviisassa, Olkiluodossa
onkohan syy kaikkeen reaktorivirheessä, vuodossa,
tiedän vain, niitä rakensivat teknikot Senegalista,
joiden palkat maksettiin Kreikasta, Portugalista.
Tuijotan kasvavaa sienisupernovaa,
romahtanut on kuin oikea tähti,
pitäisi pakoon juosta lujaa ja kovaa
mutta kummanko reaktori räjähti?
Kädessäni sienikori, siinä ei vielä sieniä,
metsästä kipittää joukko lapsia pieniä,
he haluaisivat kanssani piirissä hyöriä,
pakoon en pääse, siis alkakaamme pyöriä.
Juhani Valo
18.3.2011
Teelehteni teekupissa säteilevät,
loistoaan luovat rantojemme levät,
loistavat yhä, vaikka poistui jo kevät,
itsevalaisevat ovat ahventemme evät.
Maistelen varoen ohuen kuppini hehkuvaa teetä,
jotain kurkussani, en saa enää yläceetä,
rauhoittavat poliitikot:
"Mikään ei päin peetä."
Kaikkiko on siis nyt kunnossa.
Vika lieneekin kehoni tunnossa,
mutta miksi omenapuu pihalla
on päällystetty toukkien lihalla,
miksi maassa on ihmisiä väsyneitä,
muuttuneetko enkeleiksi, onko heitä?
Ymmärrä en minä lainkaan tätä,
hehkuu maa vihreänä kuin mätä.
Tuuli huojuttaa suurta kuusta.
Se huojuu, kimaltaa, putoaa äkisti käpy,
neulaset kuihtuneet ovat puusta,
runkonsa on paljas kuin kuolleen häpy,
puun kaatamiseen riittäsi pienoinen näpy.
Kerrotaan: "Ei haittaa, lähellä Olkiluotoa
vain tutkitaan reaktorin viatonta vuotoa,
rajusti halkeilee vain sen uraani."
Voima osuu jalkaan kompuraani.
Kaadun maahan loistavaan, kimaltavaan, säteilevään,
limaisen sammaleen pehmeästi hohtavaan levään.
Mielessäni vilahtavat muistot ohimenneen kevään.
Kansa sai, mitä ydinvoimalta halusi.
Itseään se puri, nilkkaansa kalusi.
Kaipa joskus vielä älyolento uusi
syntyy kimaltavalle maapallolle,
nykyihminen kuolemaa kutsui, huusi,
säteet tuikkivat valkealle kallolle.
Juhani Valo
17.3.2011
EI YDINVOIMAA
Helsingissä järjestettiin 15.3.2011 kynttilämielenosoitus Kiasman aukiolla ja marssi Eduskuntatalolle, jossa vietettiin hiljainen hetki. Osallistujia oli 2200 henkeä. Muistimme Japanin luonnonkatastrofin uhreja ja kunnioitimme niitä, jotka parhaillaan taistelevat Fukushimassa ihmisten pelastamiseksi ...säteilyltä. Fukushiman ydinonnettomuus osoitti koko maailmalle ydinvoiman vaarallisuuden.
Uusille reaktoreille ei saa antaa lupaa. Luvan saaneita reaktoreita ei pidä rakentaa. Suomen on luovuttava ydinvoimasta.
YTIMESTÄNI YLISTÄN
Aah, ytimestä voimaa,
paineella puristettua,
kiivaasti kuristettua,
ihanaa, ydin ei soimaa
omantuntoa,
siniristikuntoa,
olen porvari,
valkoinen, en musta,
atomien sorvari,
en tunne katumusta,
minä maailmaan tuon valoa valkeaa,
saamme kokea, kuinka ydin halkeaa,
en tarvitse biobensaa suonissa
ydinvoima pitää minut muonissa,
äitini itki, isäni nyyhki,
kun yhden kerran,
käskystäkö Herran,
ydintuuli kaiken pyyhki,
arabit pitäkööt öljynsä putkissa,
me säteilemme suorilla ja mutkissa,
katsokaa laitteillanne Linnunradan haloa
ja ajatelkaa, tuomme samanlaista valoa,
sitä paitsi jokainen kerran
kutsun saa luokse Herran,
joten jos reaktori räjähtäisi
niin Paratiisiin porukkaa mäjähtäisi,
Herrammekin siitä ydinvoimaa kiittäisi
kun ihmismäärä Taivaassa riittäisi,
jokainen valkoisena kuin lakana
oli krisse, musse taikka pakana,
ydinvoima ruumiit valkaissut,
otsonikerroksenkin halkaissut.
Juhani Valo
8.3.2011
Suomi tarvitsee perusteellisen suunnan muutoksen, jotta maamme ja maailma olisi parempi paikka elää
Suomi on todistettavasti nyt rikkaampi kuin koskaan. Siis rahaa on, mutta sitä ei tunnu riittävän mihinkään tarpeelliseen. Puheiden ja vallitsevan todellisuuden välillä on syvä ristiriita. Kuinka on mahdollista, että 1950-80 luvuilla, jolloin Suomi todella oli olennaisesti köyhempi kuin nyt, niin rahaa riitti maan kehittämiseen, mm. keskeisten eläke- ja sosiaaliturvarakenteiden luomiseen, teollistamiseen, infrastruktuurin kehittämiseen jne. Nyt puolestaan kaikkia aikaisempia kehitystyön saavutuksia ollaan purkamassa pois ja perusteena rahan puute? Sen vuoksi meille on erityisen tärkeää kovan talous- ja yhteiskuntapolitiikan perusteellinen suunnan muuttaminen.
Tarvitaan taloudellinen uusjako, jolla tasataan kansalaisten tuloja ja varallisuutta. Suomen kansallisvarallisuus on yhteensä 800 miljardia euroa. Siitä on yksityisinä pankkitalletuksina ja säästöinä 70 miljardia euroa. Nämä summat eivät sinänsä ole pääasia. Pääasia on, että varallisuus on jakaantunut jyrkän epätasaisesti. Yksityishenkilöiden omaisuuden lisäksi suuri osa kansallisesta varallisuudestamme on suurten yhtiöiden ja säätiöiden käsissä, joiden omistus on keskittynyt harvoille ihmisille. Varallisuuden vääristynyttä jakautumaa kärjistää vielä pienituloisten runsas velkaannuttaminen. Siitä aiheutuvat perintämenetelmät loukkaavat pienituloisten kansalaisten ihmisoikeuksia ja oikeusturvaa. Nykyinen tilanne ei ole seurausta vain yhdestä hallituksesta vaan pitkäaikaisesta suuntauksesta, jossa on murennettu hyvinvointivaltion ja hyvinvointiyhteiskunnan keskeisiä perusteita.
Puolustaessaan kaikkein suurituloisimpien ja pääomapiirien etuja maan hallitukset ovat ajaneet Suomen velkakierteeseen, työttömyyteen ja köyhyyteen. Tämä suunta on muutettava. Maamme ei ole enää täysivaltainen itsenäinen maa, vaan se on käytännössä EU:n osavaltio, jonka osavaltio-oikeudet ovat heikommat kuin osavaltioiden Yhdysvalloissa, ja taloudessa maamme on pelkästään isänmaattomien, ylikansallisten yhtiöiden temmellyskenttänä voittojen kasvattamisessa.
9.2.2011
Helsingin terveyslautakunta kuunteli korvat luimussa ennen kokoustaan raivostuneiden asukkaiden huutamaan sanomaa: ”Koskelan terveysasemaa ei saa lopettaa! Näpit irti Koskelasta, se auttaa vanhusta ja lasta!”
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen säästölistat on torjuttu jo moneen kertaan sekä valtuustossa että lautakunnissa. Kamppailu kuntalaisten peruspalvelujen puolesta jatkuu. Koskelan terveysaseman lopettamista on perusteltu monelta eri kannalta ja asukkaat ovat torjuneet kaikki argumentit. Nyt yritetään lopettamispäätöstä runtata läpi vedoten Koskelan sairaalan rakennusten huonokuntoisuuteen ja tulevaan remonttiin. Toistaiseksi terveyslautakunta on laittanut asian pöydälle.
Pari viikkoa sitten suuttuneet asukkaat täyttivät Koskelan sairaalan kirkon ja läksyttivät lautakuntaa lopettamishankkeista. Asia pantiinkin tuolloin vielä toistaiseksi pöydälle. Ennen tiistain lautakunnan kokousta kansan ääni kuului taas muistuttaen perusterveyshuollon tärkeydestä. Tällaisten palvelujen tulisi löytyä kohtuullisen matkan päästä, kävelyetäisyydeltä.
Toimitusjohtaja Matti Toivola veti Koskelan terveysaseman lakkauttamisesityksen pois esityslistalta. Asiaa valmistellaan uudelleen ja se tuodaan lautakuntaan 8.2.2011. Koskelaa käyttävät Kumpulan, Käpylän ja Koskelan asukkaat. Hoitajien vaatimaa remonttia ja tilojen kohennusta ei saa käyttää perusteena koko terveysaseman siirtämiseen Oulunkylään.
Monikymmenpäinen Koskelan terveysasemaa puolustava joukko vaati mielenosoituksessaan 8.2.2011 ennen lautakunnan kokousta, että remontti kyllä hyväksytään, mutta toiminnan on jatkuttava Koskelassa.
Mämmiveikko
16.12.2010
Skeptikkogate: millä rahalla lämpenemisen epäilijöiden ilmapallo on täytetty
![]()
James Hoggan & Richard Littlemore: Climate Cover-up, The Crusade to Deny Global Warming. Greystone Books, Vancouver 2009, 250 s.
Maapallon keskilämpötila on teollisuusyhteiskuntien synnyn jälkeen kasvanut selvästi. Se on pääasiassa fossiilisten polttoaineiden käytön seurausta. Jollei mitään tehdä ja kehitys jatkuu entisellään, seurauksena on katastrofaalinen ilmaston muutos ja merenpinnan tuhoisa nousu.
Nämä kolme väitettä ovat alan tutkijoiden harvinaisen yksimielisesti hyväksymiä. Jatkuvasti ilmestyy vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisuissa tutkimusraportteja, jotka vahvistavat ilmastonmuutoksen tosiasiaa ja lisäävät tulevaisuutemme yllä leijuvia synkkiä pilviä.
Tieteen luonteeseen kuuluu kuitenkin, ettei 100-prosenttista varmuutta saada mistään asiasta ja että monista yksityiskohdista ja vedettävistä johtopäätöksistä kiistellään. Toisaalta ei-totalitäärisen yhteiskunnan luonteeseen kuuluu, että maallikotkin voivat julkisuudessa vapaasti kiistää minkä tahansa tieteellisen tuloksen. Jossain tapauksissa tämä on jopa täysin rationaalista: esimerkiksi silloin kun kaikki kemikaalin vaarattomuudesta tehdyt tutkimukset ovat kemikaalin valmistajan rahoittamia. Muttei järjettömyydestäkään rangaista: eivät edes pannukakkumaa-teorian kannattajat joudu maksamaan sakkoja.
Se, että ylipäänsä on henkilöitä, jotka kieltävät ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen huolimatta valtavasta sitä puoltavasta todistusaineistosta, on siis täysin luonnollista. Niin sanottujen ilmastoskeptikkojen määrä ja näkyvyys julkisuudessa ovat kuitenkin hämmentäviä.
Ilmastonmuutoksen kieltämisen ymmärtämisessä auttaa viime vuoden lopulla Kanadassa ilmestynyt kirja Climate Cover-up, The Crusade to Deny Global Warming (Ilmastopeittely, Ristiretki globaalin lämpenemisen kieltämiseksi). Se osoittaa vakuuttavasti, etteivät ilmastoskeptisismiä paisuta valtavirran sivuuttamat tutkimustulokset, vaan suuri raha. Kivihiilen tuottajat ja suurkäyttäjät sekä Exxon ja muut öljy-yhtiöt ovat sijoittaneet vuosien varrella suuria summia PR-kampanjoihin, joiden tarkoitus on ollut kylvää epäilyjä ilmastotiedettä kohtaan. Tähän propagandasotaan on valjastettu samoja tahoja käyttämään samoja menetelmiä kuin mitä tupakkayhtiöt käyttivät aikoinaan taistellessaan tupakan vaarallisuutta osoittavia tutkimustuloksia vastaan.
Tämän tieteenvastaisuuden tekee mielenkiintoiseksi se, että yhtiöiden palkkalistoilla on runsaasti luonnontieteilijöitä, joiden sanaan yleensä luotetaan päätöksiä tehtäessä. Kirjan mukaan USA:n öljyteollisuuden omat asiantuntijat lausuivat jo vuonna 1995, ettei ilmastonmuutoksen puolesta puhuvia tieteellisiä tuloksia voinut kieltää. Tästä huolimatta yhtiöiden yhteenliittymä American Petroleum Institute aloitti vuonna 1998 laajan PR-kampanjan, jonka tarkoitus oli tehdä ilmastonmuutoksen epäily yleiseksi käsitykseksi asiasta. Keinona tässä kuten myöhemmissä vastaavissa kampanjoissa ovat olleet tavanomaisen mainonnan lisäksi, yleisönosastokirjoitusten masinoiminen ja erilaisten tilaisuuksien ja esiintymisten järjestäminen julkisuuden kipeille luonnontieteilijöille, jotka eivät ilmastonmuutosta ole koskaan tutkineet. Jotain varsinaisen ilmastotieteen vahvuudesta kertonee se, että öljy-yhtiöt eivät juuri lainkaan ole käyttäneet ihmisten käännyttämiseen sellaisen tutkimuksen rahoittamista, joka mahdollisesti tuottaisi yhtiöille sopivia tuloksia.
Suuri osa fossiiliyhtiöiden PR-rahasta on kanavoitu sellaisille konservatiivisille think-tankeille kuin American Enterprise Institute, Hudson Institute ja Heartland Institute. Ne ovat saaneet ilmastonmuutoksen kieltämisen muuttumaan osaksi suurta ristiretkeä amerikkalaista elämäntapaa uhkaavia moninaisia vaaroja vastaan.
Kirja on täynnä häkellyttäviä tapausselostuksia suurella rahalla tapahtuvasta tiedon vääristelystä. Esimerkiksi vuonna 2007 Hudson-instituutin työntekijä Dennis Avery levitti julkisuuteen tietoa ”500 tutkijasta, joiden tutkimustulokset ovat ristiriidassa ihmisen aiheuttaman globaalin lämpenemisen pelon kanssa”. Kun näihin tutkijoihin otettiin yhteyttä he kiistivät väitteen ja sanoivat olevansa kauhuissaan, kun heidän nimensä on listalla. Monet heistä pyysivät Averyä poistamaan heidän nimensä listalta, mihin tämä ei suostunut.
Suurimman osan kirjasta on kirjoittanut James Hoggan, joka on PR-alan veteraani. Hän tietää alan temput ja osaa ne siksi myös paljastaa. Tekstistä kuultaa syvä häpeä kollegoja kohtaan, jotka käyttävät taitojaan suuryhtiöiden etujen ajamiseen maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuudesta välittämättä.
Hoggan ja Littlemore eivät väitä, että kaikki ilmastoskeptikot olisivat yhtiöiden ostamia. Enemminkin heidän teesinsä on se, että suurella rahalla on luotu voimakas, totuudenvastainen ”meemi”, jota levitetty ympäri maailmaa. Se on saastuttanut myös monet rehelliset ja hyvää tarkoittavat ihmiset.
Climate cover-up on ollut Kanadan myyntitilastojen kärjessä ja herättänyt paljon huomiota ympäri maailmaa. Kirja on mukaansatempaavasti kirjoitettu, ja sitä lukee kuin jotakin kauhutarinaa. Ja seurauksiltaan monin verroin kauheampiahan tässä kuvatut ihmisten teot ovat kuin missään kauhuromaanissa tai -elokuvassa.
Olli Tammilehto
4.11.2010
Eduskuntavaaleista valehtelukisa?
Lopuillaan oleva eduskuntavaalikausi on ollut vilkkaan keskustelun aikaa. On pohdittu suurten puolueiden – varsinkin keskustan ja kokoomuksen – vaalirahoitussotkujta, korruptiota, maahanmuuttoa – jopa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja erään uskonnollisen yhteisön jäsenmäärän muutoksia.
Vielä niitä tärkeämmistäkin aiheista on polemiikkia pidetty: ilmastonmuutoksesta ja energiantuotannosta, vieläpä Saksan pankkien tukemisesta näiden Kreikalle myöntämien luottojen takia. Vähemmän on keskusteltu hallituksen yhteiskunnallis-taloudellisesta peruslinjasta, jota voisi luonnehtia hyvinvointiyhteiskunnan murskaamispyrkimykseksi. Se ollut suoraa jatkumoa Ahon, Lipposen ja Vanhasen 1-hallituksen toimille. Suomessa tuloerot jyrkkenevät OECD-maiden ennätysvauhtia.
Kun Matti Vanhanen joutui eroamaan keskustan johdosta ja pääministerin tehtävistä, hallitus on ollut ”rampa ankka” tai toimitusministeriö, joka vain odottaa. minkä tuomion kansa kaikkivaltias hallituspuolueille vaaleissa antaa.
Vanhasen-Kivimäen-Merisalon hallituksen ministerit kiistävät kilvan, että tulevalla eduskuntakaudelle olisi suunnitteilla leikkauslistoja tai veronkorotuksia. Tehdään ”rakenteellisia uudistuksia”, ”hallinnon tehostamista”, ”elinkeinoelämän toimintaedellytysten parantamista” jne. Matti Vanhasen 2. hallitus tilasi McKinsey & Company -konsulttifirman avustamaan seuraavan hallitusohjelman laatimista. Vanhasen 1-hallitus tilasi firmalta ohjelmaesityksiä jo 2007. Silloin McKinseyn ehdotukset olivat: (1) tilaaja-tuottajamallit ja liikelaitostaminen kuntien palveluissa, (2) työnantajamaksujen pienentäminen, (3) terveydenhuollon maksujen korotus, (4) työttömyysturvan tiukentaminen, (5) yritysten aseman vahvistaminen yliopistojen hallinnossa, (6) korkeakoulupaikkojen kohdentaminen yritysten tarpeiden mukaan, (7) opetuksen maksullisuus muualta tuleville ja(8) markkinointi kansainvälisille yrityksille.
Ehdotukset on jo nyt valtaosin toteutettu. Nyt McKinseyn toivotaan esittävän leikkausmallit terveydenhuoltoon.
McKinsey laatii myös Englannin uuden oikeistohallituksen ohjelmaehdotuksen. Valtio irtisanoo 500 000 työntekijää, kansalaisia kuristetaan 81 miljardin punnan menoleikkauksilla Thatcherin ja Lipposen hall itusten malliin. Tuore taloustieteen Nobel-palkinnon voittaja Christopher Pissarides uskoo Britannian vaarantavan tarpeettomasti talouden toipumisen. Nobel-voittajan leikkausten takia Britannian heikko työllisyystilanne voi pahentua entisestään.
Huhtikuun eduskuntavaaleista uhkaa tulla samanlainen valehtelukilpailu kuin muutama edellinenkin vaalitaistelu on ollut. Esimerkiksi vuonna 1995 puolueet kilpailivat siitä, kuka lupaa eniten opinto-, työttömyys ja sosiaalietuuksia. Vaalien jälkeen muodostettiin demarien, vasemmistoliiton, vihreiden ja ruotsalaisten hallitus, jota demarien entinen johtomies Pekka Martin kutsui Euroopan sodanajan oikeistolaisimmaksi hallitukseksi. 90-luvun laman jälkeisen seitsenvuotisen yhtäjaksoisen talouden nousukauden aikana Suomen kansaa kuristettiin. Lipposen hallituskausia voi Euroopassa verrata vain Margaret Thatcherin hallituskauteen Englannissa.
Taivaan merkit näyttävät samoilta kuin 15 vuotta sitten. Uusliberalististen puolueiden sammutettujen lyhtyjen kampanjat on revittävä päivänvaloon ja vaadittava niitä esittämään vaalitavoitteensa. Valehtelukilpailua ei tule sallia!
Kansan ääni, pääkirjoitus 5/2010
Helsinki marraskuu 2010
25.9.2010
Suomalaiset pois Afganistanin sodasta!
YK:n peruskirjan ja YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaan kansoilla on oikeus itsenäisyyteen ja oikeus puolustaa maataan hyökkääjiä vastaan. Turvallisuusneuvosto antoi 2001 mandaatin USA:lle itsepuolustusiskuun - ei maan miehittämiseen. Suomi on ajautumassa mukaan syvemmälle sotaan. Puheet demokratian pystyttämisestä ja eritoten naisten aseman parantamisesta ovat sotatilan oloissa pelkkää propagandaa. Afganistanin kansan köyhyys ja demokratia- ja ihmisoikeusongelmat ovat sodan oloissa pahentuneet. Suomalaisjoukkojen sanotaan olevan sotilas- ja siviilikriisinhallinta- sekä kehitysaputehtävissä. Afganistanilaiset pitävät joukkoja Nato-liittoutuman sotilaina, jotka miehittävät maata ja taistelevat afganistanilaisia vastaan.
Puolustusvoimain entinen komentaja Gustav Hägglund totesi vuosi sitten, että Suomen joukot eivät kuulu Afganistaniin. Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajan Erkki Tuomiojan mielestä Suomen tulee kyseenalaistaa, kannattaako jatkaa osallistumista Nato-johtoiseen Isaf-operaatioon Afganistanissa.
Valtioneuvos Harri Holkeri kysyykin: "Milloin Suomen hallitus esittelee sen toimintaohjelman, jolla suomalaissotilaat eivät enää ole huumekasvien viljelyn takuumiehinä? Milloin maamme hallitus tekee selväksi, ettei sen toimintastrategiasta päätetä Washingtonissa? Koska hallituksemme lukee, mitä on kirjoitettu maamme allekirjoittamissa huumeiden vastaisissa sopimuksissa?" (TS 10.8.10).
Eduskuntakin on todennut, että kriisiä ei voida ratkaista sotilaallisin toimin. Vaadimme kaikkien suomalaissotilaiden vetämistä Afganistanista ja säästyneen summan käyttöä Punaisen Ristin ja YK:n Pakolaisjärjestön (UNHCR) kautta annettavaan apuun.
18.9.2010 Suomen Työväenpuolue STP rp.
11.6.2010
Demokratia eli kansanvalta on vallankäytön muoto, jonka sisällön ja toteutustavan määrittelee sitä toteuttavan yhteiskuntajärjestelmän luonne ja tuotantotapa. Sillä kenellä on käsissään yhteiskunnan taloudellinen valta ja siihen ankkuroitu poliittinen valta, on viime kädessä hallussaan myös todellinen valta yhteiskunnassa. Nähdäkseni tämä asia pätee kaikissa valtiomuodoissa. Mielestäni vallan hajauttaminen on olennainen seikka yhteiskunnan demokraattisuuden ja toimivuuden kannalta, koska valta voi ilmetä yhteiskunnassa vastustuksen murtamisena, toimintavaihtoehtojen rajoittamisena, suostuttelujärjestelmänä sekä vallan muuttumisena laissa kirjatuksi oikeudeksi ja tottelemisen ehdottomaksi velvollisuudeksi. Demokraattinen desentralismi takaisi parhaiten vallan ja vastuun tasa-arvoisen jaon yhteiskunnassa ja sen eri elimissä ja instituutioissa.
Mielestäni marxismi-leninismin nimissä julkaistuista väärinkäsityksistä kaksi olennaisinta ovat olleet kommunistisen puolueen roolin ja sosialistisen valtion samaistaminen toisiinsa sekä tästä johtuva liioiteltu vallan keskittäminen. Porvarillisen edustuksellisen demokratian hylkääminen ja sen korvaaminen sosialistisella demokratialla ei onnistu ilman voimakasta yhteisöllisyyden esiinmarssia ja aktiivisten kansalaisliikkeiden olemassaoloa. Tämän vuosituhannen sosialistisen valtion tulisi toimia rakentavan yhteistyön edellytysten luojana kansan osallistumisessa yhteiskunnan hallintaan sekä rohkaista kansalaisia yhteistoiminnalliseen päätöksentekoon. Tiukka keskusjohtoisuus sopii huonosti tällaiseen kuosiin.
Lenin ei lukeutunut mielestäni eläessään vallankeskittämisen kannattajiin. Hän taisteli vielä kuolinvuoteellaankin sitä vastaan. Puolue ei voi valtuuttaa itselleen kaikkea valtaa marxismi-leninismin tai demokraattisen sentralismin nimissä. Oppikirjamaailmassa demokraattisen sentralismin järjestöperiaatteessa korostuu puolueen keskitetyn johdon valta ja ankara puoluekuri. Tällaisessa toispuolisessa toimintamallissa unohdetaan herkästi se, että tehtyjen päätösten pitäisi perustua saman periaatteen mukaan laajojen puoluejoukkojen tahtoon. Lisäksi valtiotasolla jätetään huomioimatta, että kaikki sosialistisen yhteiskunnan jäsenet eivät ole ja eivätkä myös tule koskaan olemaan hallitsevan puolueen jäseniä. Kuinka heihin voi soveltaa puoluekuria?
Stalinin valtakaudella vallankeskittämisen voimistamisesta muodostui perinne, joka jatkoi omaa elämäänsä uudessa muodossa dynaamisesti Neuvostoliiton hajoamiseen asti. Neuvostot olivat menettäneet todellisen valtansa Leninin kuoleman jälkeen. Ikävä kyllä keskittämisperinteen rippeet ovat yhä voimissaan useassa maailman kommunistisessa puolueessa.
Lenin itse totesi maaliskuussa 1918 selostaessaan VKP (b):n puolueohjelman tarkistusta mm. seuraavaa: ”Neuvostovalta on uudentyyppinen valtio… jossa on niin paljon kaoottista ja sekavaa, ja mikä muodostaa sen elävän sielun – vallan siirtyminen työtätekeville, riiston ja lannistamiskoneiston poistaminen. Valtio on lannistamiskoneisto. Lannistettavia ovat riistäjät, mutta niitä ei voida lannistaa poliisin avulla, vain itse kansanjoukot voivat ne lannistaa. Koneiston täytyy olla yhteydessä joukkoihin, sen täytyy neuvostojen tavoin edustaa joukkoja. Neuvostot ovat paljon lähempänä joukkoja, ne tekevät mahdolliseksi olla lähempänä joukkoja, ne tarjoavat suurempia mahdollisuuksia näiden joukkojen kasvattamiseen. Me tiedämme mainiosti, että Venäjän talonpoika pyrkii oppimaan, mutta me tahtoisimme hänen oppivan omasta kokemuksestaan eikä kirjoista. Neuvostovalta on koneisto, ja tämän koneiston tarkoituksena on se, että joukot alkaisivat opetella hallitsemaan valtiota ja järjestämään tuotantoa yleiskansallisessa mitassa.”
Nämä Leninin mainitsemat neuvostot tarkoittivat käytännössä yhteiskunnallisen vallan hajauttamista ei sen keskittämistä. Neuvostot ilmensivät oman aikakautensa osallistuvaa ja osallistumista kannustavaa demokratiaa. Sitä samaa jonka perään mekin haikailemme nykyisin monihaaraisessa suomalaisessa kommunistisessa liikkeessä. Oman tulkintani mukaan Lenin halusi sanoa, että ensinnäkin sosialismin tavoitteena on yhteiskunnan jäsenten – työtätekevien ihmisten – oma-aloitteisuuteen perustuvan vallan ja vastuun lisääminen yhteiskunnassa eikä suinkaan vallan keskittäminen puolueapparaatille. Toiseksi hän viittasi työläisten itsehallintoon tuotantolaitoksissa.
Jotta Lenin kehotus vallan hajauttamisen ja demokratian merkityksestä sosialismissa ja sinne siirryttäessä ei jäisi epäselväksi kenellekään itseään edistykselliseksi pitävälle ihmiselle, hän täydensi sanomaansa samassa selostuksessa vielä seuraavin sanoin: ”Kaikkien kansalaisten on osallistuttava oikeudenkäyttöön ja maan hallintaan. Meistä (bolshevikeistä) on tärkeää, että ehdottomasti kaikki työtätekevät saadaan mukaan hallitsemaan valtiota. Se on tavattoman vaikea tehtävä. Mutta – vähemmistö – puolue ei voi pystyttää sosialismia. Sen voivat pystyttää kymmenet miljoonat, kun ne oppivat tekemään sen itse.”
Ongelma on ajankohtainen myös tänä päivänä sosialismia rakentavassa Venezuelassa. Chileläinen psykologi, toimittaja ja kirjailija Marta Harnecker on asunut Venezuelassa jo useita vuosia. Hän toimii neuvonantajana maan sosiaalisen kehityksen ja osallistumisen ministeriössä. Harnecker kritisoi kesäkuussa 2009 bolivaarista vallankumousta kansanvallan sekoittamisesta poliittiseen militanttiuteen. Hänen mukaansa emme saa sekoittaa kansanvaltaa poliittisen militanttiuteen. ”Puolue on yksi asia ja kansanvalta on toinen asia. Minun on sanottava, että punainen voi olla puolueen väri, muttei koskaan kansanvallan tai eikä myöskään ministeriöiden väri. Eräs asia, joka oudoksuttaa ja shokeeraa ulkomaalaisia etenkin eurooppalaisia, on se, että valtio toimii Venezuelassa puolueen rakentamisen välineenä. Tämä on täysin nurinkurista meidän puolueemme (PSUV) käsitykselle asiasta.”
Leninismin perinne elää Venezuelassa. Bolivaarista vallankumousta johtava PSUV ilmoittaa puolueohjelmassaan haluavansa edistää kansanvallan neuvostojen valtaan perustuvaa valtiorakennetta, jonka hallintaan työläiset, talonpojat, opiskelijat, kotiäidit, sivistyneistö, taitelijat, pientuottajat ja -yrittäjät kaupungeissa ja maaseudulla voivat osallistua demokraattisesti ja tasavertaisesti. Puolueen päämääränä on yhteisöllinen valtiososialismi.
Mielestäni demokraattinen desentralismi ilmentää paluuta Leniniin – paluuta siihen, mikä jäi kesken.
Matti Laitinen
Lähde: Lenin, Selostus puolueohjelman tarkistuksesta ja puolueen nimen muutoksesta, Valitut teokset, Osa 3, s. 411–422, Kriittisiä arvioita bolivaarisesta vallankumousprosessista (osa II), www.venezuelanalysis.com 11.8.2009
10.6.2010
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) ehdotus johtamansa ministeriön sulauttamisesta ympäristöministeriöön on herättänyt ihmetystä. Vaikka maataloussektori onkin supistunut jyrkästi kansantulon tuottajana ja työllistäjänä, asia lienee – kuten entinen kansakoululainen opettajalleen vastasi – että Suomen tärkein elinkeino on syöminen.
Jos Anttila pitää ministeriötään tarpeettomana, sen asiat tulee siirtää työ- ja elinkeinoministeriöön sekä sosiaali- ja terveysministeriöön. Jotkut luonnonvaroihin liittyvät asiat olisi järkevää siirtää ympäristöministeriöön.
Juhani Tanski
Suomen Työväenpuolueen puheenjohtaja
3.6.2010
STP tuomitsee Israelin joukkojen merirosvouksen ja raakalaismaisen kommandoiskun rauhanaktivistien avustussaattuetta vastaan. Hyökkäys tapahtui kansainvälisillä vesillä Gazaan matkalla olleeseen avustuslaivaan.
Hyökkäys laivasaattuetta vastaan on samanlaista merirosvousta, jota vastaan Nato on lähettänyt sotilaita Somalian rannikolle. Israelilaiset merirosvot järjestivät lisäksi verilöylyn valtaamallaan laivalla.
YK, EU ja koko kansainvälinen yhteisö on tuominnut Israelin suorittaman kansainvälisen oikeudenvastaisen joukkomurhan. Aluksissa on 10 000 tonnia hätäapua Gazan asukkaille.
Israelin on välittömästi lopetettava palestiinalaisten asuttaman Gazan epäinhimillinen saarto! Suomen tulee tuomita Israelin tekemän sotilaallinen isku, lopettaa asekauppa sen kanssa sekä ajaa kansainvälistä kauppasaartoa Israelia kohtaan
Juhani Tanski
Suomen Työväenpuolueen puheenjohtaja
26.5.2010
Tiedoksi:
Pääministeri Matti Vanhanen
Ulkoasiainministeri Alexander Stubb
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors
Suomen Työväenpuolue STP rp vaatii ulkoministeriä ja ulkoministeriötä ryhtymään toimenpiteisiin Viron Risto Tammelle määräämän 10 vuoden maahantulokiellon poistamiseksi.
Suomen kansalainen ja STP: eduskuntavaaliehdokas Abdullah (Risto) Tammi on saanut Viroon 10 vuoden maahantulokiellon. Tammi sai tiedon kiellosta äskettäin Viron lähetystöstä. Syytä ei ole ilmoitettu. Tammi ei ole syyllistynyt Virossa lain tai järjestyssääntöjen vastaiseen toimintaan. Päinvastoin, hän on kannattanut EU:n vaatimuksia ihmis- ja kansalaisuusoikeuksien takaamisesta Viron asukkaille.
Tammi on yllättynyt, koska hänellä on Virossa sukulaisia, mm. poika asuu siellä. Nyt hän ei pääse ollenkaan tapaamaan poikaansa. Myös entinen vaimo asuu siellä. Tammi on suunnitellut liiketoimia Virossa, mutta nyt ne jäävät haaveeksi.
Tammi itse epäilee, että kielto johtuu siitä, että hän on kritisoinut Viron apartheid-politiikkaa. Tammi osoitti äskettäin mieltään Helsingin Viron lähetystön edessä Viron apartheid-politiikkaa vastaan. Virossa ja Latviassa on 350 000 venäläistä ilman minkään maan kansalaisuutta. Jopa Virossa syntyneille ei anneta maan kansalaisuutta.
Euroopan unioni ilmoittaa perusarvoikseen demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisen. Se katsoo ihmisoikeuksien olevan yleismaailmalliset ja jakamattomat. Tästä syystä se edistää ja puolustaa niitä aktiivisesti sekä omalla alueellaan että suhteissaan unionin ulkopuolisiin maihin.
EU:n ihmisoikeuspolitiikassa painotetaan kansalaisoikeuksia sekä poliittisia, taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia. Unioni edistää myös naisten ja lasten oikeuksia sekä vähemmistöjen ja kotiseudultaan siirtymään joutuneiden oikeuksia.
Viron valtio rikkoo näitä EU:n ”perusarvoja” räikeästi
Maahantulokielto on käsittämätön menettely, jos asianomainen ei ole syyllistynyt mihinkään EU-lakien tai Viron lakien mukaiseen rangaistavaan tekoon. Se on poikkeuksellinen menettely, jos asianomaisella on sukulaisia ja lähiomaisia ko. maassa ja jos henkilö ei ole rikostaustainen eikä syyllistynyt mihinkään mellakointiin tms. Kielto rikkoo EU:n liikkumisen perusoikeuksia ja sananvapautta.
Päätös rikkoo räikeästi EU:n perustuslakisopimuksen II osaan sisältyvää Euroopan unionin perusoikeuskirjaa, jossa todetaan: ”EU pyrkii jatkuvasti kehittämään kansalaisten perusoikeutta, vapaata liikkuvuutta... Unionin kansalainen on jokainen, jolla on jonkin unionin jäsenvaltion kansalaisuus. Unionin kansalaisuus täydentää mutta ei korvaa jäsenvaltion kansalaisuutta. Jos olet EU:n kansalainen, voit matkustaa, opiskella, työskennellä ja toimia itsenäisenä ammatinharjoittajana missä tahansa Euroopan unionin 25 jäsenvaltiossa.”
Päätös rikkoo räikeästi myös ns. Schengen-sopimusta, jonka mukaan kansalaiset voivat liikkua alueella vapaasti ilman rajatarkastuksia.
On syytä epäillä, että ”rangaistuksen” syynä on asianomaisen julkituomat Eestin viranomaisten vuosina 1941-44 suorittamat juutalaisten sekä fasismin vastustajien ja vähemmistökansallisuuksien teloitukset sekä sen arvostelu, että Eestin mykyhallinto yrittää estää tämän asian julkisen käsittelyn.
Suomen Työväenpuolue vaatii, että asianomaiselle Abdullah (Risto) Tammelle, joka myös on puolueemme ehdokas tulevissa v. 2011 eduskuntavaaleissa, langetettu maahantulokielto perutaan.
Suomen Työväenpuolue STP rp.
PL 780
00101 Helsinki
tyovaenpuolue@suomi24.fi
http://www.tyovaenpuolue.org
Lisätietoja:
Juhani Tanski, puheenjohtaja
70200 Kuopio
040-764 1163
juhani.tanski@suomi24.fi
Abdullah (Risto) Tammi 045 326 4014
Kalevi Wahrman 040 5523099
