28.10.2014

SISARUKSET

Kävelin poikani kanssa käsikkäin viime lauantaina Sörkän halki kohti Hakaniemeä. Metroaseman läheisyydessä hiippaili useita huonossa kunnossa olevia sekakäyttäjiä. Pysähdyimme Kurvin Alepan viereen. Poikani mutusteli lihapiirakkaa.  Minä otin kulauksen vesipullostani.

Nuori nainen seurassaan hontelo nuorukainen, kysyi minulta: – Saanko puhutella teitä?
– Saat, minä vastasin.
– Oletteko pojan vapaa-ajan avustaja?
– En, olen hänen isänsä. Vaikeavammaisella pojallani on toki käytössään vapaa-ajan avustaja 30 tuntia kuukaudessa.

Nuorukainen oli kyykistynyt kadulle. Hän kaapi asfaltista sormillaan suuhunsa siihen liiskautuneita punaisia hedelmäkarkkeja.

– Hän on minun veljeni. Asumme kahdestaan. Hän on vaikeavammainen autisti. Meilläkin on käytössä avustaja 30 tuntia kuussa. Se ei riitä mihinkään. Anoin lisäaikaa. Se ei mennyt sossussa lävitse, vaikka sitä pitäisi olla oikeus saada harkinnanvaraisena reilusti lisää. Oletko sinäkin omaishoitaja? Veljeni käy tilapäishoidossa yhden viikonlopun kuussa.
– Vaimoni on poikamme omaishoitaja. Arska käy päivittäin toimintakeskuksessa ja kerran kuukaudessa tilapäishoidossa Pihliksessä. Kertyvät ravinto- ja hoitomaksut maksetaan hänen pienestä eläkkeestään.
– Saatteko tekin sitä toiseksi alinta omaishoidontukea?
– Saamme. Vaimolleni maksetaan ruhtinaalliset 381 euroa kuussa.

Nuorukainen oli tarttunut poikani hihaan ja yritti kaapata hänen kädestään evästä.
– Sauli saatana, päästä irti! Et sä voi pölliä toisen lihistä?
Nuorukainen häkeltyi, mölisi jotain ihmeellistä ja irrotti otteensa. Poikani katseli tätä ihmeissään.

– Mä olen päivällä töissä perushoitajana vanhusten parissa. Sauli käy päivätoiminnassa. Illat vietän yleensä sen kanssa kahden. Olen veljeni vartija. Tuntuu kuin olisimme kuin naimisissa. En tiedä, jaksanko tätä enää kauan. Mä olen ihan puhki. Näin ei voi jatkua.

Minä poimin takkini taskusta tuoreen lihapiirakan ja ojensin sen Saulille.
– Sauli tarvitsee lihistä enemmän kuin minä.

Kunnan on järjestettävä henkilökohtaista apua vaikeavammaiselle henkilölle päivittäisten toimien, työn ja opiskelun lisäksi myös muihin toimintoihin. Näitä muita toimintoja ovat harrastukset, yhteiskunnallinen osallistuminen ja vuorovaikutuksen ylläpitäminen. Niitä nimitetään tässä yhteisnimityksellä vapaa-ajan toiminnot. Järjestettävän avun minimimäärä on 30 h/kk. Todellinen tarvittava tuntimäärä selviää avuntarpeen kartoituksen ja palvelusuunnitelman avulla sekä asiakkaan tekemän hakemuksen pohjalta. Kunnalla voi siis olla velvollisuus myöntää myös suurempi tuntimäärä kuin 30 h/kk.

Vaikeavammaisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että henkilö tarvitsee välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen näistä toiminnoista eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista. Lisäksi vammaispalvelulaki edellyttää, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toimintatapa.

Oikeus henkilökohtaiseen apuun vapaa-ajalle on subjektiivinen. Kunta ei siis voi määrärahoihin vedoten olla myöntämättä riittävää määrää henkilökohtaista apua siihen oikeutetuille.

Matti Laitinen
28.10.2014

8.10.2014

OPISKELE, JOS HALUAT KYSEENALAISTAA KAPITALISMIN?

Karl Marx kirjoitti Pääomassa kapitalismin itsensä sisältämistä oman tuhon siemenistä seuraavasti: ”Kapitalistisesta tuotantotavasta johtuva kapitalistinen anastustapa, siis myös kapitalistinen yksityisomaisuus, on ensimmäinen yksilöllisen, omaan työhön perustuvan yksityisomaisuuden kieltäminen. Mutta kapitalistinen tuotanto tuottaa luonnollisen prosessin välttämättömyydellä oman kieltämisensä. Se on kieltämisen kieltämistä. Se ei palauta yksityisomaisuutta, mutta kylläkin yksilöllisen omaisuuden kapitalistisen ajan saavutusten perusteella: yhteistoiminnan ja maan sekä itse työn tuottamien tuotantovälineiden yhteisomistuksen perusteella.”

Siteerattu tekstikohta ilmentää osuvasti dialektisen materialismin kolmea peruslakia: määrän muuttumista laaduksi, vastakohtien ykseyttä ja taistelua sekä kieltämisen kieltämistä. Marx viittaa tässä siihen, että kapitalismissa työn ja pääoman välinen sovittamaton ristiriita johtaa kapitalismin kumoutumiseen ja korvautumiseen uudenlaisella yhteiskuntamuodolla – sosialismilla. Jokaisen yhteiskuntajärjestelmän sisäiset ristiriidat synnyttävät oman toisinajattelunsa ja toisintoimintansa. Tiedostaakseen ympäröivää maailmaa ihmisen on opittava ajattelemaan itsenäisesti ja luovasti.

Laatu tarkoittaa niitä ominaisuuksia kokonaisuudessaan, jotka viittaavat siihen, mitä kyseinen ilmiö tai olio on. Määrä viittaa vastaavasti ilmiön tai olion kokoon ja suuruuteen – siinä havaitun ominaisuuden paljouteen. Kun mitta täyttyy, tapahtuu laadullinen muutos. Kaiken kehityksen lähtökohtana on ristiriita. Kaikille esineille ja asioille löytyy oma vastakohtansa. Ne eivät voi olla olemassa ilman toisiaan. Ne eivät ilmennä pelkästään eroavuutta vaan myös samuutta. Kieltäminen on kaiken muutoksen välttämätön vaihe. Kehitys on spiraalimaista liikettä, joka johtaa alemmasta tilasta korkeampaan tilaan. Kieltämisen kieltäminen on harvemmin kaksivaiheinen tapahtuma. Tämä johtuu siitä, että olio tai ilmiö saattaa siirtyä ensin johonkin korkeampaan laadulliseen olotilaan, ja vasta sen jälkeen se muuttuu vastakohdakseen.

Suomessa ihmiset jakautuvat edelleen yhteiskuntaluokkiin. He eroavat toisistaan siinä, mikä on heidän asemansa yhteiskunnassa ja tuotantoelämässä, mikä on heidän suhteensa tuotantovälineisiin ja mikä on heidän osuutensa yhteiskunnallisesta vauraudesta. Yhteiskunnan pieni vähemmistö muodostaa kapitalistiluokan, joka omistaa valtaosan tuotantovälineistä. Suuri enemmistö taas kuuluu tuotantovälineitä omistamattomaan työväenluokkaan ja tuottaa työllään kaiken yhteiskunnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen tarvittavan uuden arvon. Tähän ryhmään kuuluvat myös omalla työllään elävät viljelijät, yksityiset ammatinharjoittajat ja pienyrittäjät. Yhteiskunnassamme pesii siis sovittamaton ristiriita. Toiset tekevät työn ja toiset korvaavat siitä koituvan sadon. Valtio huolehtii siitä, että tässä valtasuhteessa ei tapahdu muutoksia. Tämä ristiriita ilmenee mm. kasvavina tulo- ja terveyseroina sekä suurena joukkotyöttömyytenä.

Siirtyminen kapitalismista sosialismiin ei tapahdu koskaan kertarysäyksellä. Sosialistinen vallankumous on pitkä prosessi, jolla on useita vaiheita (laadullisia tiloja), jonka jälkeen kapitalismi muuttuu sosialismiksi (vastakohdakseen). On kuljettava pitkä tie, ennen kuin horisontissa häämöttää osallistuvaa demokratiaa harjoittava ja yhteisölliseen itsehallintoon perustuva valtiososialismi. Ihmiskunnan kehitys ei pääty kuitenkaan sosialismiin.

Jos haluat kyseenalaistaa kapitalismin, toisinajattele ja tarkastele ajatustesi kestävyyttä. Jos ajatuksesi vaikuttavat toimivan, vahvista niitä teoin. Toisintoiminta muuttaa maailmaa. Kun toimit toisin, analysoi toimintasi seurauksia. Näin syntyy todellisuutta kyseenalaistavaa toisinajattelua. Kun toisinajattelu aineellistuu järjestäytymällä, syntyy voima, joka voi tietoisella toiminnallaan muuttaa yhteiskuntaa.

Matti Laitinen
5.10.2014
 
 

2.10.2014

MAUTONTA SOTESOPPAA

Mutsi soitti töihin ja kertoi faijan tuupertuneen pihalle. Naapurit olivat raahanneet äijän kotiin. Tämä oli ollut sekavassa tilassa. Vanhempani asuvat edelleen kimpassa kotona. Faija sairastaa muistisairautta ja mutsin pumppu on sökö. Vähävaraisilla ei ole varaa yksityisiin terveyspalveluihin. Päätin mennä tutkimaan tilannetta ja päästämään mutsin vapaalle.

Ihminen on yllättävän helppo saattaa edunvalvonnan piiriin, mikäli hän ei kykene hallitsemaan talouttaan ja arkeaan. Sen sijaan, jos on kysymys hänen terveydestään, hänen oma tahtonsa on aina viimeinen sana, vaikka hän ei ymmärtäisi itse omaa päätöstään. Talous tuntuu asettuneen kaikessa elämän yläpuolelle, vaikka sen pitäisi palvella elämän ylläpitämistä ja sen laadun kohentamista.

Hain kehitysvammaisen poikani toimintakeskuksesta. Käppäilimme yhdessä kotiin. Vaimoni tultua paikalle lähdin viipottamaan kohti Itä-Helsinkiä. Faijakin oli hengissä. Vapaus liikkua ja itsensä kunnossa pitäminen ovat hänelle edelleen tärkeää. Hänen on hyvin vaikea sopeutua elämänmuutoksiin.

Poikani asuu edelleen kotona, koska niukka kansaneläke ei kattaisi edes asumiskustannuksia pienryhmäkodissa ja päivittäistä ravintoa toimintakeskuksessa. Hänen oikeutensa nauttia kulttuurista ja matkailusta supistuisivat myös tuon sijoitusratkaisun myötä olemattomiin. Toistaiseksi me – vanhemmat – jaksamme vielä.

Paimennan työkseni 10 nuorta mielenterveyskuntoutujaa, jotka ovat ahdistuneita, masentuneita ja koulukiusattuja. Heiltä puuttuu lisäksi ammattikoulutus ja työkokemus. Heidän itsetuntonsa on hauras kuin talven ensijää. Opetan heille tietotekniikkaa. Kaikki sanovat arvostavansa ammattiani. Julkkikset hehkuttavat lööpeissä mielenterveysongelmiaan. Hallitukset ja kuntapäättäjät kauhistelevat maamme tilaa. Silti kuntoutuksen määrärahat ja alan työvoimaresurssit hupenevat vain vuosi vuodelta.

Minusta sosiaali- ja terveysalan uudistus, jossa Suomeen perustetaan v. 2015 viisi SOTE-aluetta, ei herätä kovin suuria toiveita ja luottamusta. Jos sosiaali- ja terveysalan lähipalvelut yhdistetään saman katon alle, ja koko toiminta keskitetään suuriin yksiköihin, kuinka käy puolustukyvyttömien sairaiden vanhuksien, kehitysvammaisten ja mielenterveysongelmaisten? Mikäli vielä päätöksenteko siirtyy kunnanvaltuustoilta SOTE-alueen päättäjille, alueellinen itsehallinto ja demokratia kaventuvat olennaisesti.

Olen havainnut, että päätöksentekijöinä talousihmiset ymmärtävät paremmin numeroiden notkeutta ja tilastojen kauneutta kuin ihmiselämää arkisine iloineen ja murheineen. Ihmisarvoisen elämän toteutuminen – mitä se on?

Matti Laitinen
30.9.2014