20.3.2017


SPORARETKI

Hyppäsin eilen ysin sporaan ruhjotun Pasilan aseman kyljestä viiden mielenterveyskuntoutujan kanssa. Sporakuski tiirasi kamerastaan, että pääsimme ehjinä sisään. Löysimme uuden polven raitsikasta itsellemme vierekkäiset istumapaikat. Ysi nytkähti liikkeelle. Raide kääntyi mäen päällä Itä-Pasilaan. Maaliskuinen aurinko sulatti kaduilta talven viimeisiä kapinapesäkkeitä.

Spora ylitti Teollisuuskadun. Ympärille oli syntynyt uusi Konepajan kaupunginosa. Läheisen Junatien varrelta olivat häipänneet 30 vuotta sitten maisemista Valkan tavara-asema, pienteollisuusalue nyrkkipajoineen ja makasiineineen. Harjun ruumishuone oli säilynyt nuorisotilana. Sen läheisyyteen oli noussut uuden ajan monumentti –  burgeripalatsi.

Skuru veti henkeä Traverssikujalle sähköjunahallien ja vanhojen veturitallien edessä. VR:n Pasilan konepajassa valmistettiin vetureita ja junanvaunuja v. 1903–2001. Se tarjosi parhaimmillaan 1 500 työpaikkaa. Konepajasta oli jäljellä yhä joukko punatiilisiä teollisuusrakennuksia. Niiden seasta kohosi moderneja, lasitettuja asuinlegotaloja. Kävin joskus 70-luvun puolivälissä jakamassa työväenlehtiä konepajan pääportilla Aleksin Kiven kadulla.

Spora kolisteli Flemarille. Se ohitti Puukkobulevardina tunnetun Vasiksen. Se pysähtyi Aleksis Kiven ala-asteen luona. Ratikan keskiovesta hilautui ulos pyörätuolilla liikkuva vanha, rikkinäinen nainen. Hänellä ei ollut työntäjää matkassa. Hän lähti kelaamaan hitaasti ja heiluen kohti Hesaria. Hurstin valinnan leipäjono jatkui satojen metrien pituisena Hesarilla kohti Kurvia. Ysi kurvasi Kaarlenkadulle. Maahanmuuttajien asuntolan edusta oli tyhjä.

Spora kiiti kiskoillaan Karhupuiston, Bärtsin kirjaston ja skolen ohitse. Se laskeutui Porthaninkatua alas Hagiksen torille. Yksi keppanaa lipittävä katutsombi poistui öristen raitiovaunusta. Kerroin oppilailleni käyneeni usein skidinä mutsin tai faijan kanssa torilla fisuja slumppaamassa. Nykyisin dallaan sinne kundini kanssa. Safkaamme hallissa kimpassa lihikset.

Spora ylitti Pitkänsillan, sleppasi Kaisista pitkin steissille ja stoppasi Saarisen stogekatedraalin eteen. Jätkän terminaaliin meneviä Tallinnan ravaajia vetokärryineen liittyi messiin. Skuru nousi Simonkatua pitkin mullistuneeseen Kamppiin. Matkahuollon rakennus oli ainoa muisto lapsuuden dösäkyydeistä faijanfaijan luokse Matinkylään. Ysi veivasi Urkin bilekadulle. Se sukelsi pian Ruoholahden villojen ohitse kohti rantsua.

Spora vääntäytyi vihdoin Jätkäsaareen. Makasiinit ja kaijat olivat tyhjentyneet. Yksinäinen kraana kurkotteli kaulaansa muistona suurten kahvikippojen säkkien stydeistä lemppaajista. Huutokonttorissa ei huudettu enää aamuisin satoja miehiä lastaamaan ja lossaamaan paatteja. Botskien kipparit eivät dilkanneet enää lenssipulloja. Merellinen kaupunginosa oli muuttanut luonnettaan ja asemakaavaansa.

Jäimme pois Bunkkerin pysäkillä. Nousimme sähköportailla toiseen kerrokseen. Minä esittelin oppilailleni tarjolla olevia pöytäkoneita, läppäreitä, tabletteja ja All-In-One –koneita. Yli donan tai parin maksavissa tietsikoissa oli paras suorituskyky, eniten työmuistia ja loistavat graafiset ominaisuudet. 700 eurolla sai aivan kelvollisen, kosketusnäytöllä varustetun, kaikki yhdessä –myllyn. Karvahattukannettavia, joilla selvisi arjen sähköisen viestinnän perusrutiineista, irtosi kolmella sadalla eurolla. Langallinen hiiri tai 8 GT:n muistitikku maksoi lohdutukseksi alle viisi euroa. Minä hankin itselleni kosketusnäyttökynän.

Nousimme hissillä tietotekniikka- ja kodinkonetavaratalon näköalatasanteelle, josta näkyi Stadin keskustan tärkeimmät maamerkit. Ihmisten eriarvoisuus, leipäjonot sekä vammaisten ja vanhusten kelvoton kohtelu pääkaupungissa eivät erottuneet korkealle sijoitetulle näköalatasanteelle asti. Stadi pihtaa. Helsingin kaupunkikonserni teki v. 2016 tulosta 464 miljoonan euron edestä.

Matti Laitinen
16.3.2017

22.2.2017

Älä alistu, vaan toimi!


13.2.2017


MIELENTERVEYSKUNTOUTUJAT

Mielestäni kunnan tärkein tehtävä on edistää asukkaidensa – ei liike-elämän – hyvinvointia. Jokaisella mielenterveyden häiriöistä kärsivällä ihmisellä tulisi olla myös oikeus ihmisarvoisen elämän edellyttämään turvaan, työikäisenä työllistymiseen, kohtuulliseen toimeentuloon ja huolenpitoon koko elämänsä ajan. Meistä kenelle tahansa voi jossain elämämme vaiheessa ilmaantua mielenterveyden ongelmia.

Olen työskennellyt koko 2000-luvun ammatillisessa kuntoutuksessa mielenterveyskuntoutujien parissa. Olen havainnut tuona aikana, kuinka kuntoutuspalvelut ovat yksityistyneet ja keskittyneet. Tarjotut palvelut ovat tuotteistettu viime vuosina kiihtyvässä tahdissa markkinataloushenkisiksi. Yhteiskunnan tarjoamaa tukea kolmannen sektorin toimijoille on karsittu myös ankarasti. Kilpailutus on tappanut monen pienen palveluntuottajan. Kansallinen ja kansainvälinen yksityissektori himoitsee jo osuuttaan sosiaalisista markkinoista. Tärkeintä uusissa kuntoutustehtaissa näyttävät olevan mahdollisimman suuret kävijämäärät ja kuntoutuspäivien paljous. Kuntoutustehtaiden tarjoama suuri ryhmäkoko soveltuu oman kokemukseni mukaan huonosti mielenterveyskuntoutujien kuntoutukseen. Päättäjät eivät ole kiinnostuneita alan ammattilaisten ja kuntoutujien mielipiteistä kilpailutuksen tarpeellisuuden suhteen.

Työssäni kohtaamani helsinkiläiset mielenterveyskuntoutujat saavat toimeentulonsa työmarkkinatuesta, sairauspäivärahasta, kuntoutustuesta tai työkyvyttömyyseläkkeestä. He ovat usein yhteiskunnasta ja sen sosiaalisista verkostoista syrjäytyneitä tai syrjäytymisuhan alla eläviä ihmisiä. Yli puolet heistä on naimattomia. Heidän toimeentulonsa jää alhaiseksi vähäisen työkokemuksen tai ammattitaidottomuuden vuoksi. Nämä kaksi seikkaa todentuvat heidän elämässään niukkana toimeentulona, harrastusten vähyytenä ja yksinäisyytenä.

Useimmat kohtaamistani mielenterveyskuntoutujista kärsivät vakavista mielenterveydenhäiriöistä kuten skitsofreniasta, vakavasta masennuksesta, psykooseista ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Heistä useimpien fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja tiedollinen toimintakyky on sairaudesta johtuen varsin rajoittunut. Tämä vaikeuttaa olennaisesti heidän hakeutumistaan ammattikoulutukseen ja työelämään sekä heidän itsenäistä suoriutumistaan omassa arjessaan. Moniongelmaisten ihmisten kuntoutuminen onnistuu kokemukseni mukaan tuloksekkaimmin turvallisessa yhteisössä pienryhmätyöskentelynä, jossa vallitsee tasa-arvo ja jossa on mahdollisuus saada riittävästi yksilöllistä ohjausta ja tukea osakseen. Keskinäinen solidaarisuus on paljon väkevämpi voima kuin lumoutuminen kaiken kattavaan – ihmisiä erottelevaan – kilpailuun.

Kansainvälisen Internet-tilaston (Internet Live Stats) mukaan maassamme asui v. 2016 yhteensä 416 501 ihmistä, jotka eivät käyttäneet lainkaan Internetin verkkopalveluita. Mielenterveyskuntoutujien suuri joukko lukeutuu myös tähän ryhmään. Selviytyäkseen arjessaan jokainen kansalainen tarvitsee nykyisin enenevässä määrin tietokonetta ja verkkoyhteyttä. Jokaiselle kansalaiselle olisi turvattava näin ollen oikeus maksuttomaan tietotekniikan koulutukseen ja tukeen. En pahoittaisi mieltäni, jos kaikille Suomen mielenterveyskuntoutujille tarjottaisiin kotikunnan toimesta tietotekniikkakoulutusta ja taloudellista tukea oman tietokoneen hankkimiseksi. Näin tämä väestönosa ei syrjäytyisi entistä enemmän suomalaisesta yhteiskunnasta. Havaintojeni mukaan uusien asioiden oppimisella on myös myönteinen vaikutus ihmisen psyykkiseen ja tiedolliseen toimintakykyyn.

Kuinka mielenterveyskuntoutujille mahtaa käydä, jos heille kohdistetut kunnalliset, tuetut asumispalvelut, päiväkeskukset, toiminnallisen kuntoutuksen yksiköt kilpailutuksen myötä yksityistetään ja psykiatrian poliklinikat sulautetaan jättisotekeskuksiin? Mehiläinen omisti jo v. 2016 yhteensä 112 asumispalveluyksikköä, joista 63 ikääntyneille, 40 mielenterveyskuntoutujille ja yhdeksän vammaisille. Sananvaltaa Mehiläisessä käyttivät saksalainen sijoitusyhtiö Triton ja yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö KKR.

Minä en pidä siitä, että yhteiskunnan mielenterveyskuntoutujille suuntaamia asumis-, kuntoutus- ja lääkäripalveluita kilpailutetaan ja lakkautetaan. Yksityistämisen myötä tähän toimintaan kohdistetut verovarat siirtyvät yksityisten palveluntuottajien liiketoiminnan ylläpitämiseen. Uusliberalistit perustelevat kilpailutusta sillä, että julkisen sektorin elinkeinotoiminta, julkinen rahoitus tai tuki yrityksille sekä kunnallisten liikelaitosten höllempi verokohtelu vääristävät kilpailutilannetta. Minusta tällainen on liike-elämän sekaantumista kunnalliseen itsehallintoon.

Matti Laitinen
13.2.2017

3.2.2017


KUNTAVAALIT 2017


SUUNTA UUSLIBERALISMIN VASTAISEEN KANSANRINTAMAAN

STP:n osallistuminen v. 2017 kuntavaaliin tarjoaa äänestäjille mahdollisuuden vaatia kansan etuja puolustavaa talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa. Esitämme tuhoisalle, uusliberalistiselle EU-suuntaukselle vaihtoehdon, jossa ihmisen ja luonnon hyvinvointi sekä kansojen tasavertainen yhteistyö asetetaan etusijalle suhteessa liikevoittoihin ja pörssikursseihin. Me olemme vaihtoehto kaikkien eduskuntapuolueiden edustamalle uusliberalistiselle EU-komennolle.

Eroon EU:sta ja EU:n uusliberalismista

Avain yhteiskunnan uudistamiseen sekä kunnallisella että valtiollisella tasolla on luopuminen uusliberalistisesta sosiaali- ja talouspolitiikasta. Tämä tarkoittaa tulonjaon muutosta pääomatulojen ja suurituloisten kustannuksella työtulojen ja perusturvan hyväksi. Siksi pääomien viennin ja globaalin keinottelun sijaan yritysten voittoja tulee ohjata kansallisiin investointeihin. Leikkausten ja yksityistämisen sijaan tulee luoda työpaikkoja kehittämällä julkisen alan palveluja. On irtauduttava EU:n yhteiskuntapolitiikasta ja korvattava se koordinoidulla taloudella ylisuurten voittojen ja tulojen sekä pääomien viennin ja keinottelun säätelemiseksi. Ylikansallisen lainsäädännön sijaan tarvitaan demokraattisen yhteistyön Eurooppaa ja Suomen kansallinen valuutta on palautettava.

2.2.2017



Poikani
 
Kuntalain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on luoda edellytykset kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumiselle kunnan toiminnassa.
 
Mielestäni kunnan tärkein tehtävä on edistää asukkaidensa – ei liike-elämän – hyvinvointia. Jokaisella ihmisellä sekä terveellä että vammaiselle tulisi olla oikeus ihmisarvoisen elämän edellyttämään turvaan, kohtuulliseen toimeentuloon ja huolenpitoon koko elämänsä ajan. Kuntien itsehallinnon kaventaminen vähentämällä kuntien määrää johtaa vallan keskittymiseen yhä harvempien käsiin.  Kuntakonsernimiehet ja -naiset eivät vaivaudu välittämään vähävaraisista ja -osaisista ihmisistä, koska heille se, mitä piika pissii, on liian vähäarvoista. Onko päättäjillä subjektiivinen oikeus kusipäisyyteen?
 
Poikani on vaikeasti kehitysvammainen nuori mies, joka käy päivittäin ylläpitämässä aktiviteettejaan ja harjoittamassa työtoimintaa Helsingin kaupungin ylläpitämässä Pasilan toimintakeskuksessa. Kuinka ihmeessä liike-elämästä tuodut kuntien hallinto- ja talousmallit voisivat parantaa hänen osallisuuttaan yhteiskunnassa? Nykyisin voimassa oleva helsinkiläinen konsernimalli näyttää vievän häneltä, mikäli kunnallinen vammaisten päivätoiminta, tilapäishoito ja kehitysvammaklinikka kilpailutetaan ja yksityistetään, pohjan elämältä. Se riekaloisi hänen sosiaalisen turvaverkkonsa. Miettivätkö konsernimiehet ja -naiset koskaan tekojensa seurauksia?  
 
Kehitysvammaiset ihmiset valittavat kovin harvoin henkilökohtaisesti heihin kohdistuneista vääryyksistä mediassa, koska heidän kognitiiviset taitonsa eivät riitä lakien tulkintaan. Heidän kykynsä ilmaista itseään sähköisesti tai muuten on varsin rajallinen. Kuinka toteutuvat heidän kohdallaan kuntalaissa mainitut vaikuttamismahdollisuudet? Ihmettelen tosissani, kuinka valinnanvapaus todentuu poikani kohdalla, kun tämä ei ymmärrä edes, mitä sosiaaliturvatunnus tai perusturva tarkoittavat.
 
Minusta liike-elämästä tuodut kuntien talousmallit ovat johtaneet siihen, että enemmistö kunnanvaltuutetuista ajaa vain omaa tai liike-elämän etuja.  Konsernimalli puolustaa huonosti fyysisesti tai mentaalisesti vammaisten ihmisten perusturvaa. Minä en pidä siitä, että minun maksamiani verorajoja käytetään yksityissektorin palveluntuottajien liiketoiminnan ylläpitämiseen. Kuntien markkinaehtoisuus on korvattava ihmisehtoisuudella.
 
Matti Laitinen
2.2.2017

30.1.2017


KUNNAN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ ASUKKAIDENSA – EI LIIKE-ELÄMÄN – HYVINVOINTIA

Kuntalain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on luoda edellytykset kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumiselle kunnan toiminnassa.

Kunnallisia palveluita kilpailutetaan ja niitä yksityistetään yhä ronskimmin. Nämä palvelut suoritetaan yhä vähemmällä työvoimalla. Terveydestä tulee yhä selkeämmin kauppatavaraa. Tämän vuoksi esimerkiksi hoiva- ja terveysalan suuryhtiöt hallitsevat jo nyt Suomen terveyspalveluiden markkinoita. Niiden liikevaihto on kasvanut v. 2010–2014 jo 796 miljoonasta eurosta 5,4 miljardiin euroon. Terveys- ja hoivabisnes eivät ole hyväntekeväisyyttä. Yksityisten yritysten tärkein tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa. Arvokkaasta vanhuudesta tulee liian arvokas pienituloiselle ihmiselle.

Olen hyvin skeptinen maamme väestön hyvinvoinnin kohentumisesta SOTE-uudistuksen myötä etenkin, jos sosiaali- ja terveysalaan budjetoidut varat supistuvat vuodesta toiseen, jos toimeentulotuen määrä pysyy alle puolet köyhyysrajasta, jos sosiaali- ja terveyssektori yksityistetään ja jos SOTE-toiminta keskitetään alueellisiin jättikeskuksiin. Eriarvoisuus ja syrjäytyminen eivät vähene syventämällä suomalaisen yhteiskunnan luokkajakoa. Kuinka mahtaa käydä niille miljoonalle ihmiselle Suomessa, jotka elävät nykyisin köyhyysrajan alla tai sen liepeillä, kun heistä tulee vanhuksia?

Yhteiskunnan tarjoamia kunnallisia sosiaali- ja terveyspalveluja on lakkauttamisen sijasta vahvistettava ja kehitettävä. Verovaroista on suunnattava enemmän varoja vanhusten- ja vammaishuollon sekä mielenterveystyön henkilökunnan palkkaamiseen ja niiden toimintaympäristöjen kehittämiseen.

Kuntien tuottamien terveys- ja sosiaalipalveluiden kilpailuttaminen on peruttava. Niiden yksityistäminen ajaa vain bisnesmiesten asiaa. Kuntien tuottamat julkiset palvelut on säilytettävä. Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen palvelusektorin tuhoava SOTE-uudistus on pysäytettävä.

Mielestäni kunnan tärkein tehtävä on edistää asukkaidensa – ei liike-elämän – hyvinvointia. Jokaisella tulisi olla oikeus ihmisarvoisen elämän edellyttämään turvaan, kohtuulliseen toimeentuloon ja huolenpitoon. Kuntien itsehallinnon kaventaminen vähentämällä kuntien määrää johtaa vallan keskittymiseen yhä harvempien käsiin.  Kuntakonsernimiehet ja -naiset eivät vaivaudu välittämään vähävaraisista.

Minusta liike-elämästä tuodut kuntien hallinto- ja talousmallit edustavat verenpainetta nostavaa makkaratehdasdemokratiaa. Ne on korvattava asukkaiden osallisuutta taloudessa ja päätöksenteossa edistävillä malleilla. Konsernimalli puolustaa huonosti kaikkien pienituloisten perheiden, vammaisten ja vanhusten perusturvaa. Kuntien markkinaehtoisuus on korvattava ihmisehtoisuudella.

Minä haluan elää ja asua kunnassa, jossa mikään inhimillinen ei ole tuotteistettu markkinatalouden hengessä, ja jossa jo toimivia julkisia palveluita ei kilpailuteta eikä myöskään yksityistetä. Minua kiinnostaa löysän koiran paskan verran liiketoimintamallin tuominen kuntatalouteen.

Suomeen pitäisi perustaa ihmistensuojelualueita, joihin markkinauskovaisille ja yksityistäjille pitäisi langettaa lähestymis- ja toimenpidekielto. Ihmiselämä on yksinkertaisesti liian arvokas uhrattavaksi konsernikuntamiesten ja -naisten mielivallan alaiseksi.

Jokainen ihminen on eettisesti vastuussa tekemistään valinnoista – joukkovoimalla SOTE-uudistusta vastaan.

Matti Laitinen
30.1.2017