Kun kapitalismi astui Neuvostoliittoon
NKP:n 27. edustajakokous esitti v. 1986 kulutuksen kasvua ja tuottavuuden tuplaamista vastaukseksi sosialistisen yhteiskunnan kehittämiselle ja sen ongelmille: ”Puolueen taloudellisen strategian ylin tavoite on ollut ja on edelleen kansan aineellisen ja sivistyksellisen elintason vakaa kohottaminen. Tämän tavoitteen toteutuminen edessä olevana aikana vaatii sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen nopeuttamista ja tuotannon kaikkinaista voimaperäistämistä ja tehokkuuden lisäämistä tieteellis-teknisen edistyksen pohjalta.”
Neuvostoliiton ministerineuvoston puheenjohtaja N.I. Ryžkov hehkutti edustajakokouksessa omassa selostuksessaan edistymisen mahdollisuuksia: ”Tarkoitus on kaksinkertaistaa kansantulo ja teollisuuden tuotto. Maan talouskoneisto kasvaa tuntuvasti ja uudistuu perin pohjin. Näin luodaan 15 vuoden aikana osapuilleen yhtä suuret taloudelliset potentiaalit kuin on saatu luotua kaikkina edellisinä neuvostovallan vuosina, ja otetaan mittava edistysaskel kommunismin aineellis-teknisen perustan rakentamisessa.”
Miksi näin ei tapahtunut, vaan kävi aivan päinvastoin? Kommunismin aineellisen perustan rakentamisen sijaan koko Neuvostoliitto lakkautettiin v. 1991. Neuvostoliiton aikaista kansantuloa ja teollisuustuotantoa ei ole saavutettu Venäjällä vieläkään.
Miksi Neuvostoliiton talous pysähtyi?
Presidentti Mihail Gorbatsovin talouspoliittinen neuvonantaja Leonid Abalkin esitti v. 1987 NL:n yhteiskunnallista ongelmia koskien itselleen seuraavan kysymyksen: ”Miksi 70- ja 80-luvun vaihteessa Neuvostoliiton talouden kasvuvauhti hidastui huomattavasti, siinä olevat epäsuhdat kärjistyivät ja ilmeni muita kielteisiä tekijöitä, vaikka tuotanto laajeni?”
Abalkin vastasi esittämäänsä kysymykseen: ”Tärkein syy on siinä, ettemme ajoissa arvioineet poliittisesti taloudellisen tilanteen muuttumista emmekä tajunneet loppuun asti, kuinka ehdottomasti ja kiireellisesti talouselämässä on siirryttävä tehokkuuteen perustuvaan kasvuun ja käytettävä aktiivisesti hyväksi tieteellis-teknisen kehityksen saavutuksia.”
Uusliberalistinen talouspolitiikka sukelsi Neuvostoliittoon
Abalkin ehdotti Neuvostoliiton modernisoimisen ratkaisuksi jatkuvan talouskasvun harhaa ja tuotannon jakosuhteiden uudelleen järjestelyä. Samaa reseptiä oli sovellettu ja sovelletaan edelleenkin kapitalistisissa maissa välittämättä maailman rajallisten luonnonvarojen tuhlaamisesta. Abalkinin mielestä tieteellis-teknisen kehityksen, investointi- ja rakennemuutoksen nopeuttaminen vaati muutoksia NL:n rahoituspolitiikassa. Hän koki maansa tulojen tasauskäytännön ongelmalliseksi, koska tappiollisten tuotantolaitosten, ministeriöiden ja alueiden menojen kattaminen tuottavien kustannuksella oli laajalle levinnyt, virheellinen käytäntö. Hänen mielestään investoinnit tuli kohdistaa teollisuuden tekniseen uudistamaan, sen tehokkuuden kasvuun ja taloudellisen toiminnan parantamiseen. Tällainen priorisointi johti työttömyyden kasvuun ja työläisten sosiaalietuuksien kaventumiseen.
Talousuudistuksen keskiöön Abalkin asetti jakosuhteiden kehittämisen. Hänen selvityksensä mukaan ensinnäkin työn ja siitä saatavan palkkion oli oltava suorassa yhteydessä keskenään. Toiseksi tulosvastuuta täytyi syventää ja kolmanneksi oli turvattava kulutustavaroiden kysynnän ja tarjonnan vastaavuus.
Perestroikan asiantuntija Natalia Rimaševskaja täydensi vielä Abalkinin ajatuksia selvittämällä, että ”yksi näkökohta, jota voisimme nimittää yltiöoikeudenmukaisuuden näkökannaksi, on se, että sosialismin vallitessa ei palkkauksessa, tuloissa eikä kulutuksessa tulisi olla huomattavia eroja. Erot loukkaavat sosiaalista oikeudenmukaisuutta, haittaavat yhteiskunnan kiinteyttä ja sen sosiaalirakenteen yhtenäisyyttä.”
Natalia Rimaševskaja kehotti hylkäämään tällaisen kulutuksen tasa-arvon. Hän perusteli kantansa työtehtävien laadullisilla eroilla ja työn tulosten eroavuudella, jonka vuoksi ei pitäisi olla myöskään tasa-arvoa kulutuksessa. Hänen mielestään lisäksi ihmisten kulutustottumukset niiden suuntautuminen ja arvomaailma olivat huomattavan erilaisia. Rimaševskaja hyväksyi luonnollisina ihmisten yhteiskunnallisesta asemasta johtuvat kulutustottumusten eroavuudet. Hänen perustelunsa suosi yhteiskunnan etuoikeutettuja.
Perestroika kehotti palkkaerojen kasvattamiseen
Rimaševskaja kehotti kapitalismin palkkapolitiikan ja kulutuskulttuurin tuomista sosialismiin. ”Jotta palkka täyttäisi sille asetetut kannustamisvaatimukset, on määrältään, laadultaan, tuottavuudeltaan ja tehokkuudeltaan erilaisten työn palkkauksessa oltava huomattavia eroja.” Samainen taloustieteilijä kehtasi vielä väittää, että ”taloustieteellisessä kirjallisuudessa on ruvettu puhumaan siitä, että palkkaus on kadottamassa kannustavaa merkitystään. Merkitsevämmäksi ovat nousemassa ammatin arvostus, työolosuhteet, elinolosuhteet, ympäristön laatu ja ilmastolliset olot. Mielestäni asia ei ole lainkaan niin.”
Maatalous ja kestävä kehitys
Leonid Abalkin ehdotti maatalouden voimakasta teollistamista, tieteellisesti perusteltuja viljely- ja karjankasvatusmenetelmiä sekä tehokasta teknologiaa, jotta elintarvikkeiden kysyntä voidaan tyydyttää. NKP:n 27. edustakokous velvoitti maatalouden siirtämistä teolliselle pohjalle kokonaisvaltaisen koneellistamisen, kemiallisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytön, sähköistämisen, maanparannuksen ja voimaperäisen teknologian laajan käytön avulla. Kasvinviljelyssä ja karjataloudessa puolue suositteli siirtymistä voimaperäisiin teknologioihin ja laajaa bioteknologian ja geenimanipulaation hyväksikäyttöä.
Nyky-ymmärryksen valossa rappeutuvassa NL:ssa otettiin 80-luvun lopussa iso harha-askel kestävän kehityksen periaatteissa.
Mihin hallinnasta luisuneet uudistukset johtivat?
Mihail Gorbatsovin neuvonantajien esittämät uudistukset myös toteutettiin Neuvostoliitossa. Maan teollisuustuotanto itsenäistyi valtion ja puolueen hallinnasta niin ikävin seurauksin, että se johti lopulta kapitalismin palautumiseen Venäjällä. Palkkaerojen tietoinen kasvattaminen aiheutti eriarvoisuuden kasvua yhteiskunnassa ja ihmisten vieraantumista sekä omasta työstään että sosialistisesta yhteiskunnasta. Uusi kapitalistiluokka syntyi hyvin palkatuista ja tulosvastuullisista teollisuuslaitosten johtajista. Tämä kapitalismin etujoukko harjoitti niin hyvin itsehallintoa, että se katsoi 1990-luvun alussa sosialistisen yhteiskunnan tarpeettomaksi omille liiketoimilleen.
Sosialistisen yhteiskunnan ei pidä koskaan kilpailla kapitalismin kanssa kulutuksen volyymista, koska se johtaa viime kädessä kapitalististen elementtien tunkeutumiseen sosialistiseen yhteiskuntaan. Insinööri- ja taloustieteen ottaessa ylivallan suhteessa filosofiaan ja yhteiskuntatieteisiin tapahtuu yhteiskunnallinen katastrofi.
Matti Laitinen
Lähteet: Perestroika, naapurin talouden uudet tuulet, 1987 SN-kirjat Oy; Neuvostoliiton taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen perussuunnat v. 1986–1990 ja vuoteen 2000, Sosialismin teoria ja käytäntö 14/1986; NKP:n ohjelma (uusi laitos) ST&K 13/1986.
NKP:n 27. edustajakokous esitti v. 1986 kulutuksen kasvua ja tuottavuuden tuplaamista vastaukseksi sosialistisen yhteiskunnan kehittämiselle ja sen ongelmille: ”Puolueen taloudellisen strategian ylin tavoite on ollut ja on edelleen kansan aineellisen ja sivistyksellisen elintason vakaa kohottaminen. Tämän tavoitteen toteutuminen edessä olevana aikana vaatii sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen nopeuttamista ja tuotannon kaikkinaista voimaperäistämistä ja tehokkuuden lisäämistä tieteellis-teknisen edistyksen pohjalta.”
Neuvostoliiton ministerineuvoston puheenjohtaja N.I. Ryžkov hehkutti edustajakokouksessa omassa selostuksessaan edistymisen mahdollisuuksia: ”Tarkoitus on kaksinkertaistaa kansantulo ja teollisuuden tuotto. Maan talouskoneisto kasvaa tuntuvasti ja uudistuu perin pohjin. Näin luodaan 15 vuoden aikana osapuilleen yhtä suuret taloudelliset potentiaalit kuin on saatu luotua kaikkina edellisinä neuvostovallan vuosina, ja otetaan mittava edistysaskel kommunismin aineellis-teknisen perustan rakentamisessa.”
Miksi näin ei tapahtunut, vaan kävi aivan päinvastoin? Kommunismin aineellisen perustan rakentamisen sijaan koko Neuvostoliitto lakkautettiin v. 1991. Neuvostoliiton aikaista kansantuloa ja teollisuustuotantoa ei ole saavutettu Venäjällä vieläkään.
Miksi Neuvostoliiton talous pysähtyi?
Presidentti Mihail Gorbatsovin talouspoliittinen neuvonantaja Leonid Abalkin esitti v. 1987 NL:n yhteiskunnallista ongelmia koskien itselleen seuraavan kysymyksen: ”Miksi 70- ja 80-luvun vaihteessa Neuvostoliiton talouden kasvuvauhti hidastui huomattavasti, siinä olevat epäsuhdat kärjistyivät ja ilmeni muita kielteisiä tekijöitä, vaikka tuotanto laajeni?”
Abalkin vastasi esittämäänsä kysymykseen: ”Tärkein syy on siinä, ettemme ajoissa arvioineet poliittisesti taloudellisen tilanteen muuttumista emmekä tajunneet loppuun asti, kuinka ehdottomasti ja kiireellisesti talouselämässä on siirryttävä tehokkuuteen perustuvaan kasvuun ja käytettävä aktiivisesti hyväksi tieteellis-teknisen kehityksen saavutuksia.”
Uusliberalistinen talouspolitiikka sukelsi Neuvostoliittoon
Abalkin ehdotti Neuvostoliiton modernisoimisen ratkaisuksi jatkuvan talouskasvun harhaa ja tuotannon jakosuhteiden uudelleen järjestelyä. Samaa reseptiä oli sovellettu ja sovelletaan edelleenkin kapitalistisissa maissa välittämättä maailman rajallisten luonnonvarojen tuhlaamisesta. Abalkinin mielestä tieteellis-teknisen kehityksen, investointi- ja rakennemuutoksen nopeuttaminen vaati muutoksia NL:n rahoituspolitiikassa. Hän koki maansa tulojen tasauskäytännön ongelmalliseksi, koska tappiollisten tuotantolaitosten, ministeriöiden ja alueiden menojen kattaminen tuottavien kustannuksella oli laajalle levinnyt, virheellinen käytäntö. Hänen mielestään investoinnit tuli kohdistaa teollisuuden tekniseen uudistamaan, sen tehokkuuden kasvuun ja taloudellisen toiminnan parantamiseen. Tällainen priorisointi johti työttömyyden kasvuun ja työläisten sosiaalietuuksien kaventumiseen.
Talousuudistuksen keskiöön Abalkin asetti jakosuhteiden kehittämisen. Hänen selvityksensä mukaan ensinnäkin työn ja siitä saatavan palkkion oli oltava suorassa yhteydessä keskenään. Toiseksi tulosvastuuta täytyi syventää ja kolmanneksi oli turvattava kulutustavaroiden kysynnän ja tarjonnan vastaavuus.
Perestroikan asiantuntija Natalia Rimaševskaja täydensi vielä Abalkinin ajatuksia selvittämällä, että ”yksi näkökohta, jota voisimme nimittää yltiöoikeudenmukaisuuden näkökannaksi, on se, että sosialismin vallitessa ei palkkauksessa, tuloissa eikä kulutuksessa tulisi olla huomattavia eroja. Erot loukkaavat sosiaalista oikeudenmukaisuutta, haittaavat yhteiskunnan kiinteyttä ja sen sosiaalirakenteen yhtenäisyyttä.”
Natalia Rimaševskaja kehotti hylkäämään tällaisen kulutuksen tasa-arvon. Hän perusteli kantansa työtehtävien laadullisilla eroilla ja työn tulosten eroavuudella, jonka vuoksi ei pitäisi olla myöskään tasa-arvoa kulutuksessa. Hänen mielestään lisäksi ihmisten kulutustottumukset niiden suuntautuminen ja arvomaailma olivat huomattavan erilaisia. Rimaševskaja hyväksyi luonnollisina ihmisten yhteiskunnallisesta asemasta johtuvat kulutustottumusten eroavuudet. Hänen perustelunsa suosi yhteiskunnan etuoikeutettuja.
Perestroika kehotti palkkaerojen kasvattamiseen
Rimaševskaja kehotti kapitalismin palkkapolitiikan ja kulutuskulttuurin tuomista sosialismiin. ”Jotta palkka täyttäisi sille asetetut kannustamisvaatimukset, on määrältään, laadultaan, tuottavuudeltaan ja tehokkuudeltaan erilaisten työn palkkauksessa oltava huomattavia eroja.” Samainen taloustieteilijä kehtasi vielä väittää, että ”taloustieteellisessä kirjallisuudessa on ruvettu puhumaan siitä, että palkkaus on kadottamassa kannustavaa merkitystään. Merkitsevämmäksi ovat nousemassa ammatin arvostus, työolosuhteet, elinolosuhteet, ympäristön laatu ja ilmastolliset olot. Mielestäni asia ei ole lainkaan niin.”
Maatalous ja kestävä kehitys
Leonid Abalkin ehdotti maatalouden voimakasta teollistamista, tieteellisesti perusteltuja viljely- ja karjankasvatusmenetelmiä sekä tehokasta teknologiaa, jotta elintarvikkeiden kysyntä voidaan tyydyttää. NKP:n 27. edustakokous velvoitti maatalouden siirtämistä teolliselle pohjalle kokonaisvaltaisen koneellistamisen, kemiallisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytön, sähköistämisen, maanparannuksen ja voimaperäisen teknologian laajan käytön avulla. Kasvinviljelyssä ja karjataloudessa puolue suositteli siirtymistä voimaperäisiin teknologioihin ja laajaa bioteknologian ja geenimanipulaation hyväksikäyttöä.
Nyky-ymmärryksen valossa rappeutuvassa NL:ssa otettiin 80-luvun lopussa iso harha-askel kestävän kehityksen periaatteissa.
Mihin hallinnasta luisuneet uudistukset johtivat?
Mihail Gorbatsovin neuvonantajien esittämät uudistukset myös toteutettiin Neuvostoliitossa. Maan teollisuustuotanto itsenäistyi valtion ja puolueen hallinnasta niin ikävin seurauksin, että se johti lopulta kapitalismin palautumiseen Venäjällä. Palkkaerojen tietoinen kasvattaminen aiheutti eriarvoisuuden kasvua yhteiskunnassa ja ihmisten vieraantumista sekä omasta työstään että sosialistisesta yhteiskunnasta. Uusi kapitalistiluokka syntyi hyvin palkatuista ja tulosvastuullisista teollisuuslaitosten johtajista. Tämä kapitalismin etujoukko harjoitti niin hyvin itsehallintoa, että se katsoi 1990-luvun alussa sosialistisen yhteiskunnan tarpeettomaksi omille liiketoimilleen.
Sosialistisen yhteiskunnan ei pidä koskaan kilpailla kapitalismin kanssa kulutuksen volyymista, koska se johtaa viime kädessä kapitalististen elementtien tunkeutumiseen sosialistiseen yhteiskuntaan. Insinööri- ja taloustieteen ottaessa ylivallan suhteessa filosofiaan ja yhteiskuntatieteisiin tapahtuu yhteiskunnallinen katastrofi.
Matti Laitinen
Lähteet: Perestroika, naapurin talouden uudet tuulet, 1987 SN-kirjat Oy; Neuvostoliiton taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen perussuunnat v. 1986–1990 ja vuoteen 2000, Sosialismin teoria ja käytäntö 14/1986; NKP:n ohjelma (uusi laitos) ST&K 13/1986.
