8.4.2012

 

Lenininpuisto henkilöautoille?

Tule mukaan - mielipidettäsi odotetaan
Linnanmäellä sijaitsevaa suorakulmaista vesilinnaa ollaan muuttamassa ajoneuvoille pysäköintitaloksi. Linnanmäen asiakasliikenne ohjattaisiin Sturenkadulta maanpäällistä kaksikaistaista ajorataa pitkin Kulttuuritalon vierestä ja Leninninpuistosta Linnanmäellä sijaitsevaan pysäköintihalliin.


Leninninpuisto on kulttuurihistoriallisesti arvokas alue, lapsille turvallinen paikka temmeltää, raikas ja rauhallinen. Vaikka ajorata ei prosenttuaalisesti leikkaisi Lenininpuistoa kuin hieman, kulkisi puistossa kesäisin jopa 4000-5000 autoa päivässä. Vaikutuksia puiston turvallisuuteen, pakokaasuhaittoihin, meluun jne. ei ole tuotu asemakaavaehdotuksessa esiin, ei ollenkaan. Kuitenkin tunnelimahdollisuudetkin ovat olemassa, jopa kaavoissa!


Lenininpuisto on arvokas maisema-arkkitehtuurin taidonnäyte. Siellä on useita harvinaisia puita ja kasveja. Puisto on helsinkiläisille tärkeä rauhan ja virkistyksen lähde. Pienestä ja kauniista Lenininpuistosta ei saa lohkaista sen arvokasta osaa ajotien alle. Haluamme myös turvata Åshöjdenin peruskoululle riittävät piha-alueet, ja turvallisen ja pakokaasuttoman ympäristön.
Allekirjoita alla olevan linkin kautta vetoomus Lenin-puiston puolesta


http://www.adressit.com/vetoomus_lenininpuiston_puolesta


Tule mukaan kertomaan mielipiteeesi hankkeesta kaupungin edustajille. Hankkeen tiedotustilaisuudet Linnanmäen Merimaailman KahVille-kahvilassa (Tivolitie 1):
  • KE 11.4. kello 16-20 (Teemapaja: puiston käyttö ja asukkaiden toiveet)
Voit lähteä tilaisuuksiin myös Alppila Seuran kanssa. Tapaamme puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua Kumppanuustalo Hannassa (Sturenkatu 12), tervetuloa!


Vapaa sana-verkkolehti seuraa asian kehittymistä. Katso myös vapun Kansan ääni.
Koonnut AN

Miltei 1500 nimeä jo koossa. Levitä sanaa puiston puolesta!