Suomeen työväenpuolue?

Hyvät toverit!

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana maailman talousjärjestystä on muutettu ra-dikaalisti. Sosialistinen järjestelmä on pääosin lakkautettu. Samoin on lakkautettu kansallisvaltioiden kauppaa suojaava kansainvälinen tullijärjestelmä GATT. Molemmat muutokset on korvattu pääomien tavaroiden ja palvelusten vapaalla liikkumisella, vapaakaupalla, jonka toteuttaminen ja valvonta on luovutettu Maailman kauppajärjestölle, WTO:lle. Lisäksi Euroopassa sitä tukee ja valvoo Eta-sopimus sekä Euroopan Unioni, jonka lainsäädäntö-, tuomio- ja budjettivalta ylittää jäsenmaiden päätösvallan.

Muutosten seurauksena kansallisvaltioiden välinen kilpailu on korvattu yritysten väli-sellä globaalilla kilpailulla. Siitä huolimatta kaikissa kehittyneissä teollisuusmaissa kokonaistuottavuus on kasvanut keskeytyksettä. Mutta, kun entinen yritysten välinen hintakilpailu on muutettu markkina-arvolla kilpailuksi. Se vaatii enimmäisvoittoja ja niiden kasvun turvaamista. Siksi koko kansantalouden tulonjakoa on muutettu radikaalisti voittojen hyväksi.

Tämän uusliberalistisen politiikan seurauksena kaikista kehittyneistä teollisuusmaista tuotantoa on siirretty halvan työvoiman maihin. Tässä Suomi ei tee poikkeusta. Enimmäis-voittojen kasvun turvaamiseksi on toisaalta kaikin tavoin heikennetty yleisiä työehtoja, palkkoja ja työllisyyttä, on synnytetty valtava työn puute, joukkotyöttömyys. Toisaalta sosiaaliturvan ja kaikkien hyvinvointipalvelujen leikkaukset on kanavoitu suuryritysten ja niiden harvalukuisen omistajajoukon hyväksi.

Tähän uusliberalistiseen talous- ja yhteiskuntapolitiikkaan on Suomessa sidottu kaikki oikeiston ja vasemmistonkin eduskuntapuolueet. EU:ssa ne ovat tinkimättömästi toteuttaneet kaikki vapaakaupan vaatimukset kansallisista eduista piittaamatta. Palkkatyöläisten kannalta vanhojen puolueiden suhteen muutosta parempaan ei ole näköpiirissä.

Kommunistinen työväenliike on vallankumouksellinen. Nykymaailmassa ja yhteiskun-nallisessa tilanteessa se ei vetoa palkkatyöläisten laajaan joukkoon. Siksi uusliberalistiselle politiikalle ei ole syntynyt vahvaa vastavoimaa, vaikka sillä saattaa olla merkittävä sosiaalinen tilaus.

Suomeen tarvitaan demokratian laajentamista, kansallisten ja ylikansallisten monopoli-en vallan rajoittamista ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista vaativa sekä militarisointia vastustava yhtenäinen voima. Tämä lienee kiistatonta. Tällaisen voiman kokoamiseksi olisi löydettävä mahdollisuudet. Voisiko se syntyä radikaalin, mutta ei-vallankumouksellisen, uuden puolueen, vaikkapa Suomen Työväenpuolueen rakentamisella? Voisiko siitä syntyä todellinen vaihtoehto Sosialidemokraattiselle puolueelle ja Vasemmistoliitolle?

Tästä voimien kokoamisen aiheesta voisi käydä järjestölliset, julkiset ja yksityiset keskustelut, joiden perusteella voisi arvioida mahdollisuudet valmistelevan ja ehkä perustavankin kokouksen koollekutsumiseksi.

Toverillisesti

Kai Kontturi