Mitä Kööpenhaminassa tapahtui?

Pelastiko Obama? Keitä ovat filippiiniläiset ex-neuvottelijat? Miksi salissa taottiin nyrkeillä pöytää?

Niinhän siinä kävi, että yksi sopimus sieltä tuli. Jätän analyysit sopimuksesta ja sen vaikutuksista myöhemmälle ja kerron ensin vain kokouksen viimeisen yön vaiheet.

Vaikka kansalaisjärjestöt käytännössä suljettiin kokouksen ulkopuolelle kahdeksi viime päiväksi, niin pääsin silti seuraamaan konferenssin viimeistä päivää ja yötä nollapisteestä, Bella Centeristä. Lehdistön määrälle ei asetettu rajoja, joten Voima-lehden kanssa saimme hankittua minulle pressikortin jonka avulla pääsin takaisin Bellaan sisälle.

Edelliset tilannetiedot perjantai-iltana tulivat siis suoraa kokoussalista. Silloin osapuolikokous (COP) keskeytettiin yhdeksän aikaan illalla ja jäimme odottamaan, että Rasmussen tai Hedegaard tulisivat päivittämään tilannetta, eli mitä suljettujen ovien takana käydyissä konsultaatioissa on saatu aikaiseksi. Osapuolet hajaantuivat kokoussalista käytäville odottamaan, syömään ja tutkimaan vuodettuja dokumentteja. "Puheenjohtajan ystävien" tekstistä levisi illan mittaan parikin versiota suljettujen ovien toiselle puolelle.

Kun kello läheni yhtätoista, alkoi kiertää huhu että Obama ja EU pitävät pian lehdistötilaisuuden. Kaikki olettivat, että samaan aikaan puheenjohtajisto tulisi kertomaan konsultaatioiden tilanteesta osapuolille. Lehdistökorttini kanssa yritin löytää Obaman lehdistötilaisuutta Bella Centeristä, mutta sitä ei näkynyt aikataulussa, eikä kukaan tuntunut tietävän missä tai milloin se on. Hetken kuluttua Obaman kasvot ilmestyivät kaikille televisioille, joita kokouskeskuksen käytävillä on. Siellä hän tyynesti kertoi koko maailmalle, että Kööpenhaminassa on päästy sopuun ilmastosopimuksesta!

Yllätys ja järkytys oli valtava! Suurin osa maista odotti yhä kokouksen alkamista, jossa heille esitettäisiin versio sopimustekstistä, kysyttäisiin heidän kantojaan ja ehdotuksiaan siihen ja sopimus ehkä mahdollisesti hyväksyttäisiin. Mutta nyt Obama oli jo televisiossa kertomassa maailmalle että sopuun on päästy ja sopimus on valmis. Tieto levisi median kautta maailmalle välittömästi. Pian se sai vahvistusta Gordon Brownilta, joka piti oman lehdistötilaisuutensa televisiossa samasta aiheesta. Pressikortistani huolimatta en näitä tilaisuuksia onnistunut Bella Centeristä löytämään.

Pian Brownin jälkeen löysin Meksikon presidentin lehdistötilaisuuden, jossa hän julisti että nyt sovitut ns. "Copenhagen Accords" tultaisiin muuttamaan lailliseksi sopimukseksi Meksikossa ensi vuonna. Myös EU piti puolenyön maissa lehdistötilaisuuden, jossa Barroso ja Renfeld kertoivat sopimuksen synnystä. EU:n asenne sopimuksiin oli selkeästi vähemmän positiivinen kuin Obaman, mutta silti oltiin tyytyväisiä sopimuksen syntyyn. Nämä molemmat tilaisuudet olivat Bella Centerissä, ja lehdistön kysymyksetkin kuulostivat kriittisemmiltä kuin Obaman kohdalla.

Välittömästi kun uutinen "sopimuksen synnystä" levisi osapuolille miltei kaikki, joita ei konsultaatioihin oltu kutsuttu, alkoivat valmistella vastalauseitaan. Pääsin läheltä katsomaan, miten Etelä-Amerikan ALBA-maat Bolivian johdolla laativat paperin, joka tuomitsi suljettujen ovien takana tapahtuneen epädemokraattisen neuvotteluprosessin. Se syntyi vajaassa tunnissa erään kahvihuoneen sohvaryhmässä lähinnä näihin delegaatioihin siirtyneiden filippiiniläisten toimesta.

Filippiineillä on ollut erittäin päteviä edustajia ilmastoneuvotteluissa viime vuosina. He ovat äänekkäästi ajaneet G77-ryhmän ja kehitysmaiden asiaa. Pari viikkoa ennen kokousta Hillary Clinton vieraili Filippiineillä ja sen jälkeen koko delegaatio erotettiin ja korvattiin uusilla neuvottelijoilla. Filippiinit olikin hyvin huomaamaton Kööpenhaminassa. Ne erotetut neuvottelijat taas toimivat Sudanin, Bolivian ja parin muun latinalaisen Amerikan delegaatioissa ja koittavat sitä kautta saada kehitysmaiden ääntä kuuluville.

Tässä vaiheessa yötä kaikki se työ, mitä osapuolet olivat viimeisen kahden vuoden aikana tehneet Balin tiekartan ohjaamina, näytti valuvan hukkaan. Myös se kaikki se työ ja ne neuvottelut, joita Kööpenhaminassa oltiin viimeisen kahden viikon aikana käyty, ei heijastunut Kööpenhaminan sopimuksen tekstissä. Teksti ei tullut osapuolten käymistä keskusteluista ja työryhmien vaivalla laatimista luonnoksista, vaan se oli kyhätty "puheenjohtajan ystävien" toimesta suljettujen ovien takana.

Viesti sopimuksen synnystä mediassa oli kuitenkin vielä hieman ennenaikainen. Sen tulisi nimittäin vielä saada YK:n ilmaston puitesopimuksen osapuolikokouksen hyväksyntä. Ja suuri enemmistö näistä osapuolista ei ollut vielä edes nähnyt virallista sopimustekstiä.

Kahden jälkeen aamuyöllä osapuolet alkoivat pikkuhiljaa valua pääneuvottelusalia kohti. Lehdistötilaisuudet olivat ohi. Neuvottelut saattaisivat alkaa milloin vain. Kolmelta puheenjohtaja Rasmussen astui sisään ja julisti osapuolikokouksen avatuksi. Samalla avustajat jakoivat Kööpenhaminan sopimuksen viisisivuisen tekstin kaikille salissa olijoille. Sitten Rasmussen ykskantaan ilmoitti, että kokous keskeytettäisiin tunniksi. Hän kehotti kaikkia menemään neuvottelemaan tilanteesta omiin ryhmiinsä ja osapuolikokousta jatkettaisiin neljältä aamulla.

Vasara paukahti pöytään päätöksen merkiksi, ilman että kukaan osapuolista sai suunvuoroa. Tätä eivät väsyneet delegaatit enää sulattaneet, he olivat odottaneet tätä kokousta jo tunteja. Vaikka keskustelua ei ollut avattu, olivat monet pyytäneet ns. point of order-puheenvuoroa. Nämä pyynnöt Rasmussen oli kuitenkin jättänyt huomiotta ennen kuin hän nuiji päätöksen pöytään. Tämä paitsi hyvien tapojen, myös kokouskäytännön vastaista.

Samalla kun Rasmussen nousi lähteäkseen, alkoi Venezuelan delegaatti hakata pöytäänsä nimikyltillään puheenjohtajan huomion kiinnittämiseksi ja puheenvuoron saamiseksi. Heti miltei kaikki salissa olijat liittyivät tähän rytmiin joko taputtaen käsiään tai lyöden pöytiään nimikylteillään. Silloin Rasmussen...

Kuten aikaisemmin sanoin, Kööpenhaminan yö oli vielä nuori. Jätetään jännitys vielä hetkeksi ilmaan. Jatketaan tästä seuraavalla kerralla.

Samuli Sinisalo on 24-vuotias opiskelija yhdysvaltalaisesta College of the Atlanticista. Sinisalo osallistuu joulukuussa 2009 Kööpenhaminan ilmastokokoukseen YK:n nuorisodelegaation edustajana ja raportoi kokouksesta Fifille.

Talvisodan todelliset taustat

Viime päivinä tiedotusvälineissämme on puhuttu talvisodasta tavalla, jossa valitellaan miten nuoriso ei tunne historiaamme, mutta talvisotaan johtaneet tapahtumat esitetään vailla minkäänlaista kriittistä historiantuntemusta.

Heikki Sipilä esitti Kominform/vaihtoehtouutisissa 26.11.09 mm. seuraavaa: "Ajankohtainen kakkonen esitti tiistaina 24.11.2009 ohjelman "Venäjän uusi totuus talvisodasta". Tämäntyyppisten "asiaohjelmien" esittäminen TV:n kuvaruudussa on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen toistunut aina silloin tällöin. Ohjelmassa väitetään "uutena venäläisenä tietona", että Neuvostoliitto aloitti sodan Suomea vastaan ns. Mainilan laukausten tekosyyllä vuonna 1939. Saattaahan asia näin ollakin. Kuitenkaan sen enempää muissa yhteyksissä kyseenalaista mainetta niittänyt "asiantuntija" Timo Vihavainen kuin uusi Venäjällä aiheesta ilmestynyt kirjakaan eivät anna asiasta täyttä selvitystä.

"Venäläistieto" ei ole uusi. Vastaavia näkemyksiä on sillä taholla esitetty ennenkin, jos kohta myös päinvastaisia arvioita. Varmuutta tähän ehkä jokseenkin toisarvoiseen yksityiskohtaan tuskin koskaan saadaan. Aikalaisten kertomukset asiasta kummallakin puolella rintamaa ovat edelleenkin ristiriitaisia. Olennaista ja aivan varmaa sen sijaan on, että mm. Moskovan täysivaltainen erikoislähettiläs Boris Jartsev kävi Suomessa lukuisia kertoja kolmikymmenluvun lopulla ehdottamassa aluevaihtoja, joista olisi ollut hyötyä Leningradin puolustamisessa Lännestä käsin odotettavissa olevaa hyökkäystä vastaan. Ehdot olivat kohtuulliset ja selvää rahaakin tarvittavista tukikohta-alueista Suomelle luvattiin. Moskovan tapa lähestyä Suomea tässä vaiheessa oli ystävällinen, ei uhkaava.

Ehdotukset torjuttiin Suomessa tylysti ilman edes todellisia keskusteluita. Sota sytytettiin tässä tilanteessa, ei Mainilassa, olipa noiden laukausten laita niin tai näin. Sittemmin Leningrad joutui saartoon helvetillisine inhimillisine kärsimyksineen juuri niin kuin Stalin oli ennakoinut. Mitä olisikaan Leningradille tapahtunut, jollei Suomen vastaista rajaa olisi siirretty kauemmas talvisodassa?

Historiaa täytyy tarkastella kokonaisvaltaisena prosessina sen sijaan että pilkutetaan yksityiskohtia, joita sopivasti manipuloimalla saatetaan luoda jopa tulevaisuuden kannalta hyvinkin vaarallisella tavalla vääristyneitä mielikuvia".
Vastauksena viime päivien talvisodan uutisointiin haluamme välittää asioista kiinnostuneiden tietoon seuraavat artikkelit, jotka kertovat talvisotaan johtaneista syistä ja edeltävästä politiikasta:

1. Mauri Ryömä: Asiakirjojen todistus talvisodasta.
Tämä artikkeli julkaistiin kirjasena v. 1954. Sittemmin se julkaistiin mm. 90-luvulla Työkansan Sanomissa.
2. Timo Kangasmaa: Talvi- ja jatkosodan syistä keskustellaan edelleenkin.Tämä julkaistiin Kansan äänessä v. 2006-2008. Artikkeli valaisee mm. Suomen silloisten poliitikkojen toimia talvisodan alla ja sen aikana.
3. Heikki Männikkö: Sota kypsyi kapitalistisen maailman sisällä
Artikkeli julkaistiin Kansan äänessä 2/2005. Se kertoo 30-luvun poliittisista sotaan johtaneista käännekohdista ja Neuvostoliiton pyrkimyksistä estää sota.

***************************************
Mauri Ryömä

ASIAKIRJOJEN TODISTUS NS. TALVISODASTA 1939–40

(Tämä Mauri Ryömän v. 1954 julkaistu kirjanen sisältää suuren määrän valokuvia, sekä valokuvajäljennöksiä kotimaisista ja ulkomaisista asiakirjoista sekä lehtileikkeistä, joita tähän artikkeliin emme voi ottaa mukaan, mutta jotka toisessa yhteydessä olisi aivan välttämätöntä julkaista

Nyt kun Talvisodan loppumisesta tulee 13.3.2000 kuluneeksi 60 vuotta, on syytä tuoda esiin tohtori Mauri Ryömän tutkimus Talvisodan syistä. Tutkimus on julkaistu marraskuussa 1954. Alkuperäisessä tutkimuksessa oli mukana laaja aineisto virallisten asiakirjojen kopioita, jotka joudumme jättämään pois tästä julkaistavasta liitteestä (ne olisi aivan välttämätöntä julkaista jossain toisessa yhteydessä). Kysymys Talvisodan syttymisen syistä, Suomen silloisen johdon politiikasta ja Neuvostoliiton roolista toisessa maailmansodassa on edelleenkin mitä ajankohtaisin asia. Totuus näistä asioista on kerrottava, koska vääristely jatkuu edelleenkin. Lääketieteen lisensiaatti Mauri Ryömä (1911–1958) toimi 30-luvulla Sosialidemokraattisen puolueen vasemmistosiivessä. Sodan aikana hän oli vankilassa. Rauhan tultua hän vuodesta 1944 toimi SKDL:ssä ja SKP:ssa. Ryömä oli SDP:n kansanedustajana 1936–37 ja SKDL:n kansanedustajana vuodesta 1944 lähtien kuolemaansa asti. Työkansan Sanomien päätoimittajana hän toimi vuodesta 1944 kuolemaansa asti.

Johdanto

Mikä johti siihen, että Suomi syksyllä 1939 - joutui onnettoman sodan jalkoihin?

Tätä kysymystä ei toistaiseksi ole läheskään riittävästi valaistu. Siitä osaltaan johtuu, että eräitä väärinkäsityksiä vieläkin saattaa esiintyä. Niiden poistaminen on sekä hyödyllistä että välttämätöntä.

Toisen maailmansodan jälkeen Englannissa, Ranskassa, Neuvostolii­tossa, Yhdysvalloissa ja muualla julkaistut diplomaattiset asiakirjat, historialliset tutkielmat ja poliittisten johtohenki­löiden muistelmateokset antavat mahdollisuuden väärinkäsitysten täydelliseen poistamiseen sekä historiallisten tosiasioiden luotettavaan selvittämiseen.

Sodan syttymiseen johti ensiksikin se, että Saksan voimakas aseistaminen ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehtiin mahdolliseksi ja että tätä aseistamista edistettiin vielä Hitlerin vallankaappauksen jälkeenkin, vaikka Hitler-Saksan hyökkäyssuunnitelmat yleisesti tunnettiin.

Saksan aseistamisen rahoittajina ja Hitlerin hyökkäyssuunnitelmi­en avustajina toimivat varsinkin eräät Yhdysvaltain pankki- ja teollisuusmiehet, joista mainittakoon Arthur Vandenberg, Herbert Hoover, Henry Ford, veljekset John Foster ja Allen Dulles, William Bullitt, Randolph Hearst, William Kundsen ym. Näistä ensinmainittu, senaattori Vandenberg, osallistui San Franciscossa marraskuun 23. p:nä 1937 pidettyyn salaiseen neuvottelukokoukseen, jossa Hitlerin henkilökohtaisina edustajina olivat mukana von Tippelskirch ja von Killinger. Tässä kokouksessa senaattori Vandenberg lausui käsityksenään, että Yhdysvaltain ulkopolitiikan tulisi pyrkiä tukemaan Hitleriä yhteisessä taistelussa Neuvostoliittoa vastaan.

Saksan aseistaminen ja Natsi-Saksan rahoittaminen kahden maailmansodan välisenä aikana on ensimmäinen niistä tekijöistä, jotka johtivat siihen, että uusi sota pääsi syttymään ja että Suomikin syksyllä 1939 joutui sodan jalkoihin.

Sodan syttymiseen johti toiseksi se, että Englannin ja Ranskan silloiset hallituspiirit torjuivat Neuvostoliiton ehdotukset kollektiivisen (yhteis-) turvallisuusjärjestelmän pystyttämises­tä, järjestelmän, jonka avulla Englanti, Ranska, Neuvostoliitto ja muut Euroopan valtiot olisivat yhteisvoimin voineet panna sulun Hitler-Saksan suunnittelemalle hyökkäyssodalle. Kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän torjuminen avasi Hitler-Saksalle tien toisen maailmansodan sytyttämiseen.

Vuosina 1933–39, välittömästi Hitlerin vallankaappauksesta lähtien Neuvostoliitto työskenteli kansainvälisessä aseistariisumiskomissiossa, Kansainliitossa ja muualla hellittämättömästi yhteistoiminnan aikaansaamiseksi uuden sodan uhkaa vastaan.

Englannin ja Ranskan hallituspiirit sitä vastoin rohkaisivat hyökkäyksen valmistelijoita solmimalla v. 1933 Saksan ja Italian kanssa "sopimuksen yhteisymmärryksestä ja yhteistoiminnasta".

Vuonna 1934 ne löivät uuden kiilan kollektiivisen turvallisuuden rintamaan edesauttamalla hyökkäämättömyyssopimuksen solmimista Saksan ja Puolan välillä.

Vuosina 1935 ja 1936 länsivaltojen hallitukset antoivat Italian ja Saksan fasistihallituksille vapaat kädet hyökätä Abessiniaan ja Espanjaan.

Vuoden 1938 maaliskuun alussa Englannin hallitus antoi Hitler-Saksalle luvan Itävallan miehittämiseen.

Vihdoin syyskuun 29. p:nä 1938 Englannin ja Ranskan hallitusten edustajat allekirjoittivat Hitlerin ja Mussolinin kanssa surullisen kuuluisan Münchenin-sopimuksen, jolla Tshekkoslovakia luovutettiin Saksalle. Samassa yhteydessä Englannin pääministeri Chamberlain allekirjoitti Hitlerin kanssa Englannin ja Saksan välisen hyökkäämättömyysjulistuksen. Joulukuun 6. p:nä 1938 ulkoministerit Bonnet ja Ribbentrop allekirjoittivat myös Ranskan ja Saksan välisen hyökkäämättömyysjulistuksen.

Kaikki edellä luetellut länsivaltojen toimenpiteet, joiden tarkoituksena oli auttaa Hitler-Saksaa hyökkäyksen valmistelussa Neuvostoliittoa vastaan ja ehkäistä kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän aikaansaaminen, helpottivat toisen maailmansodan sytyttämistä.

Tämä kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän torjuminen, joka huipentui Münchenin-sopimukseen, on toinen niistä tekijöistä, jotka johtivat siihen, että uusi sota pääsi syttymään ja että Suomikin syksyllä 1939 joutui sodan jalkoihin.

Sodan syttymiseen johti lopuksi kenraali Mannerheimin ja Suomen muiden taantumuksellisimpien johtomiesten turmiollinen politiikka, jonka päämääränä oli vuoden 1918 alkaen ollut aseellinen hyökkäys Neuvostoliittoa vastaan ja joka sittemmin tuli palvele­maan Hitler-Saksan sodanvalmisteluja ja valloitussotaa.

Englannin hallituksen toimesta julkaistut diplomaattiset asiakirjat osoittavat, että varsinkin kenraali Mannerheim ja kokoomuspuolueen eräät johtohenkilöt syyllistyivät kahden maailmansodan välisenä aika useihin valtio- ja maanpetoksellisiin tekoihin maamme rauhaa ja valtiollista itsenäisyyttä vastaan. Vuoden 1946 helmikuun 9. p:nä ranskalainen aikakauslehti "France-Illustarion" julkaisi asiakirjoja, joiden mukaan Suomen äärimmäinen oikeisto oli jo v. 1935 solminut Hitler-Saksan kanssa kiinteän liittosopimuksen: Siinä oli Saksalle myönnetty oikeus sijoittaa sodan syttyessä joukkojaan Suomen alueelle; Hitler puolestaan oli luvannut Suomelle Neuvosto-Karjalan.

Maamme oikeistolaisten vallanpitäjien taukoamattoman yhteistyön taantumuksellisen Saksan kanssa todisti kokoomuspuolueen pitkäaikainen johtomies, jumaluusopin professori Paavo Virkkunen eduskunnassa vielä aselevon kynnyksellä, syyskuun 2. p:nä 1944: "Me olemme koko itsenäisyytemme ajan, kuluneen neljännesvuosisadan historian myrskyisissä oloissa, kulkeneet Saksan vanavedessä."

Maamme hallitsevien oikeistopiirien liittoutuminen Hitler-Saksan kanssa ja asennoituminen kollektiivisen turvallisuuden pyrkimystä vastaan sai kansainvälistä kantavuutta varsinkin vuonna 1939 ja antoi lopuksi sysäyksen ns. talvisodan syttymiseen.

Toisen maailmansodan aatto 1939

Vaikka lännen vallanpitäjät olivat vuosina 1933–38 kerta kerran jälkeen torjuneet Neuvostoliiton ehdotukset yhteisen turvalli­suusjärjestelmän pystyttämiseksi Saksan valmisteleman hyökkäyksen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä suorastaan yllyttäneet Saksaa hyökkäyssodan aloittamiseen, niin Neuvostoliitto jatkoi vielä v. 1939 ponnistuksia yhteistoiminnan aikaansaamiseksi Saksan hyökkäystä vastaan.

Keskeisimpien kysymysten joukkoon tuli tässä vaiheessa kuulumaan seuraavaa:

Jätetäänkö Hitler-Saksalle avoin tie hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan Baltian-maiden ja Suomen kautta;
- vai hyväksytäänkö Neuvostoliiton ehdotukset tämän avoimen hyökkäystien sulkemisesta.

Edellinen vaihtoehto tarkoitti sodan sytyttämistä, mainittujen pienten maiden työntämistä sodan jalkoihin ja niiden valtiollisen riippumattomuuden tuhoamista.

Jälkimmäinen vaihtoehto tarkoitti Euroopan rauhan turvaamista, Suomen ja Baltian-maiden pelastamista sodan koettelemuksilta sekä niiden valtiollisen riippumattomuuden vahvistamista.

Maamme silloinen puolustusministeri (1937–1940) Juho Niukkanen tunnustaan eräitä olennaisia tosiasioita muistelmissaan:

"Neuvostolähetystön virkailija Jartsevin vv. 1938–39 täällä käymät tukikohta- ja avunantosopimusneuvottelut, Neuvostoliiton erikoisvaltuutetun Steinin v. 1939 käymät samansisältöiset neuvottelut samoin kuin hänen ja Neuvostoliiton Helsingin-lähettilään Derevjanskin Neuvostoliiton lähetystössä pidetyillä ns. "kaveriaamiaisilla" keväällä 1939 minulle ja ministeri Hannulalle esittämät perustelut Neuvostoliiton tukikohtaehdotuk­sille osoittivat Neuvostoliiton edellyttävän, että juuri Saksa valmisteli hyökkäystä Neuvostoliiton kimppuun. Käsitystä, että Saksa varustautui hyökkäystä varten myös Venäjälle, olivat omansa vahvistamaan tiedot Saksan armeijan valtavasta motorisoinnista, Hitlerin ja Saksan muiden johtajien pitämät, Neuvostoliittoon kohdistetut ja tulikiven katkua suitsevat puheet samoin kuin Saksan taholta tehdyt yritykset päästä liittoon Englannin kanssa ja saada vapaat kädet toiminnalle itää vastaan."

Oli päivän selvää, että Hitler valmisteli hyökkäystä Neuvosto­liittoa vastaan ja otti näissä valmisteluissa huomioon myös Suomen, joka lähes koko itsenäisyysaikansa oli kulkenut Saksan vanavedessä.

Sekä Englanti ja Ranska että myös Baltian-maat ja Suomi joutuivat määrittelemään kantansa mainittuihin kahteen vaihtoehtoon.

Kaikkien näiden maiden hallitsevat oikeistopiirit asettuivat edellisen, Saksan hyökkäystä ja sodan sytyttämistä suosivan vaihtoehdon kannalle. Ne torjuivat Neuvostoliiton ehdotukset yhteistoiminnasta Saksan hyökkäystä vastaan.

Göringin "välimies" Wenner-Gren ja hänen tehtävänsä

Saksan salaisena asiamiehenä niissä hyökkäyksen valmisteluissa, joista ent. puolustusministeri Niukkanen mainitsee muistelmissaan, työskenteli tunnettu ruotsalais-amerikkalainen teollisuusmies tri Axel Wenner-Gren, "Herman Göringin välimies (mediator) venäläissuomalaisen sodan aikana". Tri Wenner-Grenin tehtäviin kuului käydä Saksan puolesta neuvotteluja Englannin hallituksen kanssa ja ns. "pohjoismaisen yhteistyön" avulla yllyttää Suomea myötäilemään Saksan hyökkäyspolitiikkaa. Kesäkuun 5. pnä 1939 Wenner-Gren toimitti Englannin pääministeri Chamberlainille yhteistoimintaa koskevan muistion, jonka hän toukokuun 25. pnä oli saanut Hitlerin lähimmältä mieheltä, pääsotarikollinen Hermann Göringiltä. Kesäkuun 6. pnä Chamberlain vastaanotti Wenner-Grenin, jolla oli Ruotsin kruununprinssin suosituskirje, ja neuvotteli tämän kanssa Saksan ja Englannin yhteisymmärryksen edellytyksis­tä. Kesäkuun 7. pnä pääministeri Chamberlain julisti Englannin parlamentin alahuoneessa, että oli mahdotonta tyrkyttää takuita valtioille, jotka eivät sitä halunneet, mikä merkitsi julkista kehotusta Baltian-maille ja Suomelle kieltäytyä yhteistyöstä Neuvostoliiton kanssa Saksan hyökkäyksen uhkaa vastaan.

Kesäkuun 18. pnä 1939 Englannin kotijoukkojen ylipäällikkö kenraali Walter Kirke saapui silloisen ulko- ja vt. puolustusmi­nisteri Eljas Erkon kutsumana Suomeen viiden päivän vierailulle. Vierailunsa aikana kenraali Kirke suoritti "tarkastusmatkan Viipurin alueelle" ja neuvotteli kenraali Mannerheimin kanssa Neuvostoliiton ehdotuksista, jotka tarkoittivat yhteistyötä Saksan hyökkäyssuunnitelmia vastaan. Näissä neuvotteluissa Mannerheim lausui käsityksenään, että jos Neuvostoliiton ehdotukset hyväksyttäisiin, niin se tulisi vaatimaan sananvaltaa Suomen puolustussuunnitelmien laatimisessa, mitä "Suomi tieten­kään ei voisi sietää". Ministeri Erkon tarjoamilla juhlapäivälli­sillä pitämässään puheessa kenraali Kirke viittasi Neuvostoliiton ehdotuksiin ja antoi tunnustuksensa Suomen vallanpitäjien asenteelle.

Kenraali Halderin vierailu Suomessa

Kesäkuun 29. pnä 1939 Hitler-Saksan yleisesikunnan päällikkö kenraali Halder, joka oli muutamaa päivää aikaisemmin "tarkastanut" myös Baltian-maat, vuorostaan saapui ulko- ja vt. puolustusministeri Erkon vieraaksi ja vastaanotti pääministeri Cajanderilta Suomen Valkoisen Ruusun suurristin. Saman päivän iltana ministeri Erkko tarjosi valtioneuvoston juhlahuoneistossa päivälliset saksalaisen vieraan kunniaksi ja lausui tälle pitämässään puheessa:

"Saksan kunniakkaan armeijan edustajana, armeijan, jonka erinomaisia ominaisuuksia ihailemme, lausun teidät, herra kenraali, sydämellisesti tervetulleeksi. Muistelemme niitä suuria palveluksia, joita Saksa meille vaikeimpina kohtalon hetkinämme teki. Näiden palvelusten merkitys on saanut parhaimman ilmauksen­sa siten, että suurin osa korkeimmista saapuvillaolevista upseereistamme on saanut sotilaallisen kasvatuksensa Saksan armeijassa."

"Myös kuluneiden vaikeiden vuosien jälkeen Saksan puolustusvoimat ovat osoittaneet meitä kohtaan erinomaista suopeutta, jolle me olemme panneet suuren arvon."

"...Euroopan tilanne ei millään tavalla ole vakautunut. Tulevai­suus on hämärän peitossa ja monessa valtiossa vallitsee levoton ja hermostunut mieliala tulevaisuuteen nähden. Mitä Suomeen tulee, tahdon vain vakuuttaa Teille, että me täällä levottomista huhuista huolimatta suhtaudumme tulevaisuuteen päättäväisin ja rauhallisin mielin.

Näihin sanoihin vastasi kenraali Halder:

"...Suomen... armeijaan meitä saksalaisia sotilaita yhdistävät toveruuden ja perinteiden siteet. Tämän toveruuden syventäminen ja näiden perinteiden vaaliminen on näiden päivien oleellinen tehtävä, päivien, jotka saan viettää suomalaisten toverien seurassa."

"Te, Herra Ministeri, olette viitannut tulevaisuutta verhoavaan hämärään. Sellaisessa hämärässä on omakohtainen selvyys ja luja tahto sekä päättäväisyys ainoa valo, joka ohjaa oikeaan.

"...emme vain me saksalaiset sotilaat, mutta myöskin koko Saksan kansan suhtautuu tämän kannan omaksumiseen mitä myötämielisim­min..."

"...huomattavia sotilaallisia ominaisuuksia omaava puolustusystä­vällinen kansa ja määrätietoinen johto luovat sen aseen, jota hallitus selväpiirteisen tahtonsa toteuttamiseksi tarvitsee. Ymmärrän sen vuoksi, että Suomi nojaten tähän lujaan tahtoon sekä suureen puolustusvalmiuteen katsoo yhtä rauhallisesti tulevaisuuteen kuin Saksan kansakin.

Hitleriläinen kenraali W. Erfurth selittää muistelmateoksessaan hirtehishumoristisesti, että Halderin vierailun tarkoituksena oli ainoastaan vaalia "ensimmäisen maailmansodan aikana syntynyttä suomalais-saksalaista aseveljeyttä (vapaaehtoinen suomalainen jääkäripataljoona Saksassa ja Saksan apu Suomelle "kansalaisso­dan" aikana 1918)"

Kesäkuun 30. pnä kenraali Halder matkusti Karjalan kannakselle tarkastamaan linnoituslaitteita ja seuraamaan tykistöammuntoja, ja seuraavana aamuna matka jatkui Kemiin ja Rovaniemelle.

Hallitus kieltäytyy yhteistyöstä Saksan hyökkäystä vastaan

Heinäkuun 14. pnä 1939 Englannin ulkoministeri Halifax vastaanotti Suomen lähettiläs Gripenbergin ja viittasi pääministeri Chamberlainin parlamentin alahuoneessa 10.7.1939 esittämään uuteen lausuntoon, jonka mukaan Englanti halusi säilyttää Baltian-maiden ja Suomen "puolueettomuuden". Tämäkin lausunto tarkoitti sitä, että Gripenberg luovutti Halifaxille muistion, jossa Suomen hallitus ilmoitti kieltäytyvänsä yhteistyöstä Saksan hyökkäystä vastaan ja tulevansa kohtelemaan "hyökkääjänä" jokaista valtiota, joka pyrkisi antamaan apua Saksan hyökkäyksen torjumisessa.

Elokuun 11.–12. pnä 1939 toimeenpantiin Karjalan kannaksella kenraali Mannerheimin johdolla suuret taisteluharjoitukset. Niiden yhteydessä puolustusministeri Niukkanen otti Ruotsin puolustusministeri Sköldin kanssa puheeksi Ruotsin osallistumisen "mahdolliseen Venäjän ja Suomen väliseen sotaan."

Tri C.O. Frietsch huomauttaa edellä mainittujen tapahtumien johdosta hienon ironisesti: "Voi olla, etteivät venäläiset oikein käsittäneet senkaltaisia seikkoja kuin linnoitustöitä Karjalan kannaksella, ulkomaalaisten upseerien vierailuja Leningradin melkein mielenosoituksellisessa läheisyydessä, taisteluharjoituksia jne. täysipainoisiksi ilmaisuiksi Suomen rauhantahdosta.

Suomen hallitsevat oikeistopiirit omaksuivat vuoden 1939 neuvottelujen tässä vaiheessa lännen vallanpitäjien ja Wenner-Grenin kaltaisten "välimiesten" toivoman torjuvan kannan Neuvostoliiton ehdotuksiin, joiden jopa Englannin nykyinen vanhoillinen pääministeri Winston Churchill silloin tunnusti vastaavan kaikkien rauhantahtoisten valtioiden elinetuja.

Siten mainitut oikeistopiirit myötäilivät Hitler-Saksan hyökkäyksen valmisteluja ja uuden sodan sytyttämistä.

Neuvostoliiton ja Suomen neuvottelut

Vuoden 1939 syksyyn mennessä sekä Englannin ja Ranskan että Baltian-maiden ja Suomen hallitsevat oikeistopiirit olivat antaneet selvästi ymmärtää, että niiden tarkoituksena oli auttaa Hitler-Saksaa sodan aloittamisessa ja hyökkäyksessä Neuvostoliit­toa vastaan Baltian-maiden ja Suomen kautta.

Tällaisella menettelyllään mainitut oikeistopiirit asettivat Neuvostoliiton ratkaistavaksi kysymyksen:

Mitä oli näissä olosuhteissa tehtävät Neuvostoliiton puolustamiseksi Hitler-Saksan hyökkäystä vastaan, hitleriläisen raakalaisvallan nujertamiseksi ja sodan lopettamiseksi mahdollisimman nopeasti sekä Euroopan kansojen pelastamiseksi hitlerismin ikeestä.

Ratkaistessaan tätä kysymystä Neuvostoliitto näki välttämättömäksi ensiksikin suostua Saksan ehdotukseen hyökkäämättömyyssopimuk­sen solmimisesta. Tämä sopimus, joka allekirjoitettiin elokuun 23. pnä 1939, antoi Neuvostoliitolle vielä 22 kuukauden ajan varustautua edellä mainittujen tehtävien menestykselliseen suorittamiseen.

Toiseksi Neuvostoliitto syyskuun loppupuolella 1939 heikensi Saksan hyökkäysasemia pelastamalla Puolan itäisen osan saksalai­selta miehitykseltä: ottamalla haltuunsa Länsi-Ukrainan ja läntisen Valko-Venäjän sekä ryhtymällä rakentamaan puolustuslin­jaa näiden alueiden länsirajalle.

Kolmanneksi Neuvostoliitto muutamia päiviä tämän jälkeen edelleen heikensi Saksan hyökkäysasemia solmimalla Baltian-maiden kanssa sopimukset keskinäisestä avunannosta.

Neljänneksi Neuvostoliitto ryhtyi toimenpiteisiin sulkeakseen sen avoimen hyökkäysreitin, jonka Suomen alueet tarjosivat Saksan hyökkäykselle varsinkin Leningradin väestö- ja teollisuuskeskusta vastaan. Tässä tarkoituksessa Neuvostoliitto lokakuun 5. pnä 1939 ehdotti Suomen hallitukselle neuvotteluja tällaisista toimenpi­teistä.

Englannin pääministeri Churchill tunnusti Neuvostolii­ton ehdotuksen oikeutuksen toteamalla Baltian-maiden kanssa syksyllä solmittujen sopimusten johdosta:

"Siten Neuvostoliiton sotavoimat olivat nopeasti pystyttäneet esteen Saksan mahdollisille pyrkimyksille sekä Leningradiin etelästä johtavalla tiellä että toisella puolella Suomenlahtea. Ainoastaan tie Suomen kautta jäi avoimeksi."

Mutta juuri tätä Suomen kautta kulkevaa reittiä pidettiinkin edullisimpana. Englantilainen "Times"-lehti totesi jo 17.4.1919: "Jos katsomme karttaa, havaitsemme, että Pietarin pääsee parhaiten Baltiasta ja että lyhin ja vaivattomin tie kulkee Suomen kautta, jonka rajat ovat vain kolmenkymmenen mailin päässä Venäjän pääkaupungista. Suomi on Pietarin ja Pietari Moskovan avain."

Erkko ja Tanner "neuvottelevat"

Millä tavoin maamme silloinen hallitus, jonka vaikutusvaltaisim­pia jäseniä olivat ulkoministeri Erkko ja valtiovarainministeri Tanner, suhtautui Neuvostoliiton lokakuun 5. pnä tekemään ehdotukseen, joka kohdistui Suomen alueen kautta tulevaa Hitler-Saksan hyökkäyksen uhkaa vastaan?

Käytettävissä olevat diplomaattiset asiakirjat, itse tapahtumain kulusta puhumattakaan, tekevät oikeutta Neuvostoliiton tiedonan­totoimiston v. 1948 julkaisemalle yhteenvedolle.

"Neuvostoliiton hallitus tiesi hyvin, että Suomen johtavien piirien fasistiset ainekset, jotka olivat kiinteässä yhteydessä hitleriläisiin ja joilla oli suuri vaikutusvalta Suomen armeijassa, pyrkivät kaappaamaan Leningradin. Sitä seikkaa, että Hitlerin armeijan yleisesikunnan päällikkö Halder kävi jo kesällä vuonna 1939 Suomessa antamassa ohjeita Suomen armeijan korkeimmille johtajille, ei voitu pitää sattumana. Oli vaikea epäillä, etteivätkö Suomen johtavat piirit olleet liitossa hitleriläisten kanssa, etteivätkö he aikoneet tehdä Suomesta hyökkäystukikohtaa Hitler-Saksan hyökkäykselle Neuvostoliiton kimppuun."

"...kaikki Neuvostoliiton yritykset päästä yhteisymmärrykseen Suomen hallituksen kanssa molempien maiden välisten suhteiden parantamiseksi olivat tuloksettomia."

"Suomen hallitus hylkäsi toisen toisensa jälkeen kaikki Neuvosto­liiton ehdotukset, joiden tarkoituksena oli taata Neuvostoliiton ja samalla Leningradin turvallisuus, siitä huolimatta, että Neuvostoliitto oli valmis tyydyttämään Suomen oikeutetut vaatimukset."

"Näillä ja muilla samantapaisilla vihamielisillä teoilla ja provokaatioilla Neuvostoliiton-Suomen rajalla Suomi pani alulle sodan Neuvostoliittoa vastaan."

Vaikka Yhdysvalloissa julkaistu asiakirjakokoelma Saksan ulkopolitiikasta on kokoonpantu tarkoituksella antaa Neuvostolii­ton pyrkimyksistä harhaanjohtava ja epäedullinen kuva, niin sekään ei voi olla todistamatta, että maamme vallanpitäjien suhtautuminen Neuvostoliiton ehdottamiin neuvotteluihin palveli ensi sijassa Hitler-Saksan hyökkäyspolitiikan etuja. Tällainen suhtautuminen ei voinut olla johtamatta neuvottelujen katkeami­seen ja sodan puhkeamiseen.

Kun Neuvostoliiton ehdotus oli jätetty Suomen lähettiläälle Moskovassa lokakuun 5. päivän iltana, niin jo seuraavana päivänä Saksan täkäläinen lähettiläs Wipert von Blücher saattoi "erittäin kiireellisessä" sähkeessä tiedottaa Saksan ulkoministeriölle seuraavaa:

"Ulkoministeri ilmoitti minulle erittäin luottamuksellisesti, että Molotov oli eilen sanonut Suomen ministerille Moskovassa, että, ottaen huomioon sodan johdosta syntyneen tilanteen, Venäjän hallitus haluaisi vaihtaa mielipiteitä poliittisista kysymyksistä Suomen hallituksen kanssa. Venäjän hallitus toivoo, että ulkoministeri tai joku muu Suomen hallituksen täysivaltainen edustaja saapuisi Moskovaan mahdollisimman pian."

"Ulkoministeri korosti, että jos Venäjä miehittäisi Ahvenanmaan tai jonkun tärkeän suomalaisen tukikohdan (harbor) [anlegeplatz], Baltian strateginen tilanne muuttuisi perusteellisesti Saksan vahingoksi. Hän vihjaisi hienovaraisesti haluavansa tietää, tulisiko Suomi saamaan mitään tukea Saksalta Venäjän esittäessä kohtuuttomia vaatimuksia..."

Tästä sähkeestä käy ilmi, että ministeri Erkko, joka julkisuudes­sa esiintyi "ehdottoman puolueettomuuden" kannattajana, aloitti neuvottelut Saksan hyökkäyksen torjumiseksi vihjaisemalla "erittäin luottamuksellisesti" ja "hienovaraisesti" Saksan lähettiläälle, että Saksan tulisi pyrkiä ehkäisemään sen hyökkäysvalmistelujen torjumista tarkoittavat toimenpiteet.

Silloinen puolustusministeri Niukkanen selostaa maamme vallanpi­täjien neuvottelutapojen toista puolta:


"Yleisesikunnassa ja valtioneuvoston ulkoasiainvaliokunnassa katsottiinkin tilanne sellaiseksi, että oli ryhdyttävä varmistus­toimenpiteisiin... Niinpä pantiinkin 6.10.1939 aikaisemmin selostettu aluejärjestelmän mukainen liikekannallepanokoneisto käyntiin. Rauhanajan armeijan - joka oli vahvistettu jo siten, että 21.8. kotiutetut asevelvolliset oli 15.9. kutsuttu takaisin palvelukseen... - käskettiin siirtyä sodan ajan kokoonpanoon ja lähetettiin Kannakselle... Käkisalmen, Salmin, Lieksan ja Joensuun sotilaspiirien joukot kutsuttiin ylimääräisiin kertaus­harjoituksiin. Näillä käskyillä kokoontui neljässä vuorokaudessa n. 50 000 miestä." "Samana päivänä lähtikin Turun, Keski-Suomen ja Karjalan sotilasläänien reserviläisille henkilökohtainen käsky, jossa heidät kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituk­siin. Muutaman vuorokauden kuluessa olivat siten kokoontuneet ensimmäiset varsinaiset liikekannallepannut reserviläisdivisioonat, yksi Länsi- ja toinen Itä-Kannakselle sekä kolmas Laatokan pohjoispuolelle. Aluejärjestelmän mukainen liikekannalle­panokoneisto oli toiminut nopeasti, äänettömästi ja täsmällises­ti."

Maamme vallanpitäjien harrastama ns. voimapolitiikka palveli Hitlerin hyökkäyssuunnitelmia ja teki mahdottomaksi ystävällisen yhteistyön Neuvostoliiton kanssa hyökkäyksen uhkaa vastaan.

Diplomaattista toimintaa

Edellä mainittujen "hienovaraisten vihjausten" ja "varmistustoi­menpiteiden" jälkeen hallitus lokakuun 9. päivän iltana lähetti valtioneuvos J.K. Paasikiven Moskovaan ottamaan selvää Neuvosto­liiton ehdotuksista, mutta varustamatta häntä kuitenkaan asianmukaisilla neuvotteluvaltuuksille.

Samalla lokakuun 9. päivälle on päivätty Saksan ulkoministeriön valtiosihteerin, vapaaherra Ernst von Weizsächerin allekirjoittama muistio, jonka mukaan:

"Ruotsin ministeri kävi tänään luonani kertoen minulle, että Baltian alueella syntyisi erittäin vakava tilanne, jos Venäjä esittäisi Suomelle vaatimuksia... Ministeri halusi saattaa edellä sanotun tietooni ottaen huomioon Ruotsin ja Suomen väliset suhteet. Ei tulisi unohtaa, että Suomessa päinvastoin kuin Virossa ja Latviassa pitivät valtaa vahvat ja pontevat (vigorous) voimat...

Seuraavan, lokakuun 10. päivän iltana von Blücher lähetti Saksan ulkoministeriölle Helsingistä mm. seuraavat kaksi "erittäin kiireellistä" tiedonantoa:

"Ulkoministeri jätti minulle seuraavalla tavalla muotoillun kysymyksen: 'Pidättyykö Saksa häiritsemästä Ruotsia, jos Ruotsi tulisi Suomen avuksi sotilaallisesti?'..."

Varsin valaisevat on Saksan ulkoministeriön neuvosmies Walther Hewel'n laatima muistio "ruotsalaisen tutkimusmatkailija Sven Hedinin vierailusta Führerin luona lokakuun 16. pnä 1939". Hedin, joka kuului Hitlerin henkilökohtaisiin ystäviin, työskenteli toisen maailmansodan aikana Saksan tiedustelulaitoksen hyväksi. Muistio kertoo:

Sven Hedinin arveli, että Ruotsi joutuisi pian auttamaan Suomea, ja pelkäsi, että Ruotsi täten joutuisi vastakkain Saksan kanssa... Sven Hedinin kysyessä, eikö Führer voisi auttaa Ruotsia, tämä sanoi, että hän ei hyökkäisi Ruotsin selkään..."

"Hyvästellessään Hedin kysyi vielä kerran, mitä Saksalla oli sanottavana Ruotsille, jos tämä joutuisi vaikeuksiin Suomen takia: 'Antaako Saksa Ruotsille siunauksensa tässä taistelussa?' Führer vastasi: 'Me emme hyökkää Ruotsin selkään'."

Lokakuun 18. pnä 1939 alkoi Tukholmassa Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan valtionpäämiesten ja ulkoministerien yhteinen konferenssi.

Konferenssin kulissientakaisiin järjestäjiin kuului aikaisemmin mainittu Göringin "välimies" Axel Wenner-Gren.

Sven Hedin ehätti parahiksi Tukholmaan saattaakseen tietoon, että Hitler ei aio "hyökätä Ruotsin selkään", jos se "joutuu auttamaan Suomea".

Englantilainen oikeistolehti "Daily Mail" oli edellisenä päivänä (17.10.1939) antanut konferenssille evästyksensä:

"Jos presidentti Kallio voi saada muodolliset takeet sotilaalli­sesta, moraalisesta ja rahallisesta avusta, Suomi tulee pitämään hyvin puolensa."

Tukholman konferenssi ei ylenkatsonut englantilaista evästystä eikä tuottanut pettymystä Hitlerin ja Göringin "välimiehille".

Erkko ja Tanner "pitivät puolensa" Neuvostoliiton ja Suomen välisissä neuvotteluissa niin hyvin, että sota alkoi marraskuun 30 pnä ja päättyi Moskovan rauhaan maaliskuun 12. pnä 1940.

Maamme hallitsevat oikeistopiirit, joiden torjuva suhtautuminen Neuvostoliiton ehdotuksiin syksyllä 1939 palveli Hitler-Saksan hyökkäyspolitiikan etuja, perustelivat tätä suhtautumistaan väittämällä puolustavansa Suomen itsenäisyyttä ja riippumatto­muutta. Tämä merkitsi väitettä, että Neuvostoliiton ehdotukset muka kohdistuivat maamme itsenäisyyttä ja riippumattomuutta vastaan.

Tällaiset väitteet ovat jyrkässä ristiriidassa totuuden kanssa. Neuvostoliiton toimenpiteet tarkoittivat Hitler-Saksan hyökkäyk­sen torjumista, hitlerismin murskaamista ja Suomen kuten muidenkin Euroopan maiden itsenäisyyden pelastamista. Johdonmu­kainen suomalainen isänmaanystävä ei voi olla hyväksymättä Neuvostoliiton toimenpiteitä hitlerismin murskaamiseksi.

Hitler-Saksan hyökkäyssuunnitelmat sitä vastoin tähtäsivät Suomen kuten muidenkin Euroopan maiden itsenäisyyden ja riippumattomuu­den hävittämiseen, näiden maiden muodostamiseen Saksan alusmaik­si. Avustaessaan Hitlerin hyökkäyspolitiikkaa Suomen taantumuk­selliset vallanpitäjät avustivat pyrkimystä maamme riippumatto­muuden hävittämiseen. Näiden vallanpitäjien menettely, joka johti sotaan Neuvostoliittoa vastaan, ansaitsee siis ankaran tuomion.

Ns. talvisota 1939–1940

Edellä selostetut tosiasiat kumoavat tarinan, että Mannerheimin ja Tannerin johtamat piirit olisivat ns. talvisodassa taistelleet Hitler-Saksan valtapyrkimyksiä vastaan, Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden puolesta. Todellisuudessa mainitut piirit taistelivat Hitlerin valtapyrkimysten puolesta, maamme itsenäi­syyden ja riippumattomuuden turvaamista vastaan.

Asiakirja-aineisto vahvistaa nämä toteamukset.

Lähettiläs von Blücherin raporteissa Saksan ulkoministeriölle sodan syttymisen jälkeen toistuu lakkaamatta valitus, että Neuvostoliitto vaarantaa Saksan tärkeitä etuja, etenkin kuparin, molybdeenin ja nikkelin saantia Suomesta.

Joulukuun 7. pnä 1939 von Blücher osoittaa valituksensa henkilö­kohtaisesti vapaaherra von Weizsäckerille ja selittää seikkape­räisesti, mitä Neuvostoliiton toimenpiteet merkitsivät Saksan sodankäynnin kannalta:

"...meille merkitsee sitä, että Suomi lakkaa olemasta eräiden sellaisten raaka-aineiden hankkija, jotka ovat sotaa varten erittäin tärkeitä - kupari, molybdeeni sekä myöhemmin mahdollises­ti nikkeli ja rauta - ja myöskin eläinkunnasta saatavat elintar­vikkeet, varsinkin Pohjoisen Jäämeren kala..."

"Yhteenvetona haluaisin sanoa, että Venäjä, jolla ei ole mitään menetettävänä Suomessa tai muualla Pohjolassa, suorittaa nykyisen linjansa kustannukset Saksan taskusta. Venäjän toimenpide tulee Saksalle maksamaan.
1. Laivaliikenteen halvaantuminen Suomen kanssa;
2. Kaupankäynnin pysähtyminen Suomen kanssa;
3. Koko saksalaisen asutuksen evakuoimisen ja niiden saavutusten poisheittäminen, jotka saksalaiset ovat luoneet vuosikymmenien työllä;
4. Vaaran, että koko Itämeren kauppa halvaantuu..."

Mussolinin ulkoministerin, kreivi Cianon päiväkirja sisältää seuraavan merkinnän joulukuun 8. päivältä 1939:

"Vastaanotan Suomen ministerin, joka kiittää minua maalleen annetusta moraalisesta avusta sekä pyytää aseita ja mahdollisesti spesialisteja. Meidän taholtamme ei ole mitään aseiden lähettä­mistä vastaan; muutamia lentokoneita on jo lähetetty. Tämä on kuitenkin mahdollista ainoastaan niin kauan kuin Saksa sallii kuljetuksen. Mutta kuinka kauan Saksa tulee vielä suostumaan? Ministeri vastaa, että se puoli asiasta on järjestyksessä, ja uskoo minulle, että Saksa itsekin on toimittanut aseita Suomelle, luovuttaen tälle määrättyjä varastoja, varsinkin puolalaisesta sotasaaliista."

Fasistisen Italian yhteistyö Suomen hallitsevien oikeistopiirien kanssa todistetaan edelleen saman päiväkirjan merkinnöissä tammikuun 2. ja 15. päiviltä 1940:

"Suostutan Ducen sallimaan vapaaehtoisten lähettämisen Suomeen, missä tarvitaan taistelulentäjiä ja tykistömiehiä. Huomenna sovin asiasta Suomen ministerin kanssa."

"Asetan ulkoministeriöön erityisen toimiston Suomea varten. Tämän toimiston tehtävänä on yhdensuuntaistaa kaikki poliittiset, taloudelliset ja sotilaalliset ponnistuksemme tämän Baltian kansakunnan hyväksi. Uskon sen kapteeni Bechille."

Ulkoministeri Tannerin tamperelainen äänenkannattaja "Kansan Lehti" esitti pääkirjoituksessaan 24.1.1940 kiitoksensa Italian fasistihallitukselle:

"Neuvostoliiton bolshevistinen propaganda on Suomen tapahtumien yhteydessä viime viikkoina suunnannut rumputulensa... viimeksi myös Italiaan, koska Mussolini on näyttänyt omaksuvan päättävän kannan kommunismia vastaan... Italian johdonmukainen pysyminen vanhassa kommunisminvastaisessa asenteessaan ärsyttää tietenkin Kremlin itsevaltiasta... Suomi on Pohjolan lukkona neuvostovaltaa vastaan, Italian johtama valtaryhmitys kaakon vartijana, länsivaltojen ja Turkin liitto salmien sekä Etu-Aasian suojana, Japani vartioimassa kaukoitää.

Nämä ns. vapaan maailman silloiset ääripiirteet osoittavat havainnollisesti, millaisten etujen puolesta maamme vallanpitäjät kävivät talvisotaansa.

Amerikkalaisen senaattori Vandenbergin joulukuun 8. pnä 1939 esittämä vaatimus, että Yhdysvaltain olisi katkaistava diplomaat­tiset suhteensa Neuvostoliittoon, osoitti hänen johdonmukaisesti noudattavan aikaisemmin mainitussa neuvottelukokouksessa 23.11.37 edustamaansa hitleriläistä linjaa.

Valtioneuvoston istuntojen pöytäkirjoista ja muista lähteistä käy ilmi, että maamme useat oikeistojohtajat suhtautuivat talvella 1940 myötämielisesti pyrkimyksiin, jotka tähtäsivät Hitler-Saksan ja länsivaltojen sotatoimien yhdistämiseen Neuvostoliittoa vastaan. Näiden pyrkimysten menestyminen olisi epäilemättä aiheuttanut Suomen täydellisen raunioitumisen ja todennäköisesti pitkittänyt toista maailmansotaa jopa vuosilla. Ruotsin silloinen ulkoministeri Günther kertoo muistiinpanoissaan keskustelustaan Pariisista saapuneen Ruotsin pääkonsuli Nordlingin kanssa maaliskuun 2. pnä 1940:

"Nordling ilmoitti, että Ranskan hallitus nyt olisi valmis lähettämään joukkoja Suomeen, ensi kädessä 50 000 miestä, jotka lähetettäisiin Narvikin kautta. Näiden joukkojen lähettäminen sisältyisi yleiseen hyökkäyssuunnitelmaan Neuvostoliittoa vastaan, suunnitelmaan, joka maaliskuun 15. päivästä alkaen pannaan käyntiin Bakua vastaan ja jo sitä ennen Suomen kautta."

Tämän "yleisen hyökkäyssuunnitelman" pohjoisen osan toteuttamista varten Englannin ja Ranskan taantumusaineksilla oli Helsingissä "erikoislähettiläinään" kenraali Ling ja eversti Ganeval, jotka ylläpitivät kosketusta Mannerheimiin, Rytiin ja Tanneriin. Neuvostoarmeijan läpimurto Kannaksella ja sitä seurannut rauhansopimus tekivät tämän mielettömän suunnitelman toteuttami­sen mahdottomaksi.

Hitlerin "ensimmäinen kierros"

Neuvostohallituksen kaukonäköinen politiikka esti Saksaa tällä kertaa toimeenpanemasta avointa sotilaallista interventiota Suomeen, kuten oli tapahtunut v. 1918. Hitler ja kumppanit olivat kuitenkin täysin selvillä siitä, että Suomen taantumus taisteli talvisodassa heidän etujensa puolesta.

Edellä on jo ollut puhetta Hitler-Saksan myötävaikutuksesta Suomen sotaan Neuvostoliittoa vastaan vuosina 1939–1940.

Ei ole yllättävää, että kreivi von der Goltz, joka v. 1918 johti Saksan interventiojoukkoja Suomessa, syksyllä 1939 kiiruhti vakuuttamaan Mannerheimille solidaarisuuttaan.

Hitlerin ulkoministeri Ribbentrop kertoo muistelmissaan:

"Tässä selkkauksessa monien saksalaisten, Hitler mukaan luettuna, myötätunto on suomalaisten puolella. Tämä oli inhimillisesti ymmärrettävää, ja muistaen ensimmäisen maailmansodan aikaista asetoveruutta minäkään en evännyt suomalaisilta myötätuntoani tässä sodassa..."

Äskettäin on väitetty, että Hitler käydessään 4.6.1942 Mannerheimia tervehtimässä esitti tälle valittelunsa:

"...valitan kovin, ettemme me - Jumala olkoon Suomen kansalle armollinen - voineet ensimmäisellä "kierroksella" auttaa. Mutta se ei ollut mahdollista."

Silloinen puolustusministeri Niukkanen on kyllin rehellinen tunnustaakseen, että Suomen talvisota Neuvostoliittoa vastaan palveli Hitler-Saksan hyökkäyspolitiikan etuja. Hän huomauttaa, että Saksan taholta "kehotettiin Ruotsia antamaan Suomelle kaikkea mahdollista apua", ja väittää:

"Tunnettua oli, että ainakin Saksan sotilasjohdon ehdoton myötätunto oli koko ajan Suomen puolella. Se toivoi Suomen vastarinnan olevan senkin vuoksi mahdollisimman lujaa, että venäläiset joutuisivat paljastamaan uusia sodankäyntimenetelmi­ään, koska se oli tietoinen siitä, että Saksan ja Neuvostoliiton aseellinen yhteentörmäys ei ollut vältettävissä."

"...Saksa olisi mielellään nähnyt Ruotsin ja länsivaltojen avustavan meitä tehokkaasti ja siten liittyvän rinnallemme sotaan Neuvostoliittoa vastaan... Saksalle ei voinut ollut mikään niin toivottavaa kuin se, että Englanti olisi asennoitunut Neuvosto­liittoa vastaan."

Se, että Suomen taantumus talvisodassa palveli natsilaisen diktatuurin etuja, kumoaa Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ja SAK:n johtomiesten julistuk­sessaan 4.12.1939 esittämän väitteen, että he olisivat taistelleet "maan itsemääräämisoikeuden, demokratian ja rauhan puolesta". Yhtä kaukana maamme itsemääräämisoikeuden, demokratian ja rauhan eduista oli sekin, että Sosialidemokraattinen puoluetoimikunta, "neuvoteltuaan asiasta myöskin Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton työvaliokunnan kanssa", helmikuun 15. pnä 1940 solmi yhteistyösopimuksen fasistisen suojeluskuntajärjestön kanssa ja sopimukseen liittyvässä julkilausumassaan ilmoitti, että "puoluetoimikunta ei katso enää olevan olemassa esteitä sosiali­demokraattisesti ajattelevan työväen liittymisel­le suojeluskuntiin".

Hallituspiirien mielialat ja suunnitelmat talvisodan viimeisinä päivinä, jolloin rauhan solmiminen oli käynyt väistämättömäksi, kuvastuvat eräistä lausunnoista valtioneuvoston istunnossa maaliskuun 9. p:nä 1940 klo 22.

Söderhjelm: "Minusta olisi helpompaa mennä tähän, jos oltaisiin vakuutettuja siitä, että kaikki pitävät tätä välirauhana ja ovat valmiit varustautumaan sen hetken varalta, jolloin raja palaute­taan."

Tanner: "Ajatus on sellainen, mutta sitä ei saa esittää. Luulen, että jokainen ajattelee, että jos tulee otollinen hetki, valloitetaan menetetty alue takaisin."

Taistelu Suomen itsenäisyydestä

Hitler-Saksan ja Suomen sotilaspiirit tunnustivat "jatkosodan" aikana avoimesti, että ns. talvisota Neuvostoliittoa vastaan 1939–1940 oli esinäytös Saksan hyökkäyssotaan Neuvostoliittoa vastaan 1941–1944. Saksalainen yliluutnantti George Soldan ilmoittaa nojaavansa Suomen armeijan päämajan käsityksiin lausuessaan helmikuussa 1943 erään talvisotaa koskevan propagan­dateoksen johdannossa:

"Tällä hetkellä on lupa luonnehtia Suomen sankaritaistelu talvella 1939/40 sen valtavan kamppailun esinäytökseksi, jota me edelleen käymme. Se on muodostunut suorastaan osaksi omaa taisteluamme.

Jos Saksan ja Suomen taantumukselliset vallanpitäjät olisivat menestyneet sodankäynnissään vuosina 1939–1944, niin Suomi olisi menettänyt valtiollisen itsenäisyytensä ja liitetty Saksan valtakuntaan. Tämä päämäärä vahvistettiin Hitlerin päämajassa 16.7.41 käydyssä neuvottelussa, jota koskeva muistio kertoo:

"Suomalaiset halusivat Itä-Karjalan, mutta Saksa ottaa Kuolan niemimaan siellä olevien suurten nikkelikaivosten takia.
Suomen liittämistä (annexation) liittovaltioksi olisi valmistelta­va varovaisesti. Suomalaiset haluavat Leningradin aluetta; Führer hävittää Leningradin maan tasalle ja luovuttaa sen sitten suomalaisille."

Taistelu Saksan ja Suomen hallitsevien oikeistopiirien sodankäyn­tiä vastaan vuosina 1939–1944 oli taistelua Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden puolesta. Suomalaisten isänmaanystävien velvollisuutena oli osallistua tähän taisteluun kaikella voimallaan.

Neuvostoliiton viisas politiikka toisen maailmansodan edellä ja aikana loi edellytykset Hitler-Saksan hyökkäyksen torjumiselle, hitleriläisen sotakoneiston nujertamiselle ja Suomen kuten muidenkin Euroopan maiden itsenäisyyden pelastamiselle.

Suomalaisten isänmaanystävien velvollisuutena oli tukea Neuvosto­liiton toimenpiteitä hitlerismin murskaamiseksi ja Suomen kuten muiden Euroopan maiden itsenäisyyden pelastamiseksi.

Loppulause

Tässä kirjasessa esitettyjen asiatietojen tarkoituksena on hälventää väärinkäsityksiä, jotka ovat omiaan hidastuttamaan Suomen ja Neuvostoliiton kansojen ystävyyden kehittymistä, jarruttamaan kamppailua maamme rauhan turvaamiseksi ja siten vahingoittamaan kansamme perusetuja.

Niiden tarkoituksena on auttaa kansaamme ottamaan oppia kokemuk­sista voidakseen entistä menestyksellisemmin puolustaa maamme riippumattomuuden ja rauhan asiaa.

Niiden tarkoituksena on auttaa kansaamme ottamaan oppia kokemuk­sista voidakseen entistä menestyksellisemmin puolustaa maamme riippumattomuuden ja rauhan asiaa.

Tietämättömyyteen vedotaan joskus lieventävänä asianhaarana, mutta se ei suinkaan tee rikollista menettelyä kunniakkaaksi. Jos rikollinen toiminta jatkuu, vaikka tosiasiat ovat tiedossa, niin tietämättömyyteen ei ole mahdollista vedota edes lieventävänä asianhaarana.

Kaikki se, mitä nykyään tiedetään tapahtumista 15 vuotta sitten, antaa kansallemme aihetta seuraaviin johtopäätöksiin:

I. Maamme silloisten vallanpitäjien politiikan puolustaminen ja heidän ns. talvisotansa muistojen vaaliminen merkitsee ja tarkoittaa itse asiassa Hitler-Saksan hyökkäyspolitiikan puolustamista. Se tähtää taantumuksen perinteellisen saksalais-suomalaisen aseveljeyden elvyttämiseen ja palvelee Saksan uuden hyökkäyksen valmisteluja maamme riippumattomuutta vastaan.

- Mainitun politiikan puolustaminen ja vaaliminen on ehdottomas­ti tuomittava.

II. Länsi-Saksan natsilaisen sotakoneiston kunnostaminen kohdistuu jälleen Suomen kuten muidenkin Euroopan maiden rauhaa ja riippumattomuutta vastaan.

- Suomen hallitusvallan ja kaikkien maamme riippumattomuuden ja rauhan kannattajien velvollisuutena on siis osallistua kamppai­luun Länsi-Saksan jälleen varustelua vastaan.

Suomen Työväenpuolue vastustaa ehdottomasti kirjastojen lakkauttamista

Nouskaamme puoluerajoista riippumatta yhdessä päättäväiseen ja ehdottomaan vastarintaan kirjastojen puolesta. Yhtään kirjastoa missään päin maatamme ei saa lakkauttaa vain ”säästöiksi” esitettyjen syiden perusteella.

Lama-aikana, johon kapitalistinen, uusliberalistinen talouspolitiikka on syössyt Suomenkin, on huolehdittava inhimillisistä perustarpeista, eivätkä niin sanotut säästötoimet saa kohdistua niihin ihmisiin, keillä on vähiten mahdollisuuksia ostaa tai saada muutenkaan erilaisia sosiaali– tai terveyspalveluita.

Ihmiset, jotka kirjastoja eniten käyttävät ja tarvitsevat, ovat vähiten syyllisiä tähän talouslamaan, eikä sivistysvaltioissa ole tapana rankaista syyttömiä syyllisten tekemisistä. Suomi ja sen kunnat antavat maailmalle näillä heikompien kimppuun käymisellä selkeän signaalin maamme sivistystasosta, eikä se voi olla vaikuttamatta maamme imagoon ulkomailla.

Nyt vaadittavat ja esitettävät Pitäjänmäen, Vallilan, Pukinmäen, Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastojen lakkautussuunnitelmat ovat täysin mielettömiä tällaisena aikana, jolloin yhä useampi työntekijä jää ilman omaa syytää työttömäksi ja jolloin tämän ihmisen elämänpiiri kaventuu hänen omanarvontuntonsa ja tulevaisuudenuskonsa samalla romahtaessa.

Nämä kuntien ”säästöpäätökset” näyttävät käytännössä siltä, että työttömällä ihmisellä ei haluta olevan muuta vaihtoehtoa, kuin valtiovallan suojeluksessa olevat keinotekoiset itsensä päihdyttämistavat, leivän ja sirkushuvien menetelmät.
Päihteiden aiheuttamat vauriot maksavat monin verroin enemmän, kuin kirjastojen sulkemisilla ja sosiaali- ja terveyspalveluiden alasajolla saavutettavat ”säästöt” ovat.

Päihteillä ja halvoilla huveilla itsensä turruttava työtön, epäoikeudenmukaisesta kohtelusta lamaantunut ihminen taantuu mieleltään, eikä kapinoi valtaapitävien politiikkaa vastaan. Samanlaisia säästösuunnitelmia on tehty jo sosiaali – ja terveydenhuollon alasajon osalta. Laaja ja monipuolinen kirjastoverkko on tärkeä, vaihtoehtoja tarjoava osa sivistynyttä yleiseurooppalaista yhteiskuntaa. Kirjastot palvelevat ihmisiä, jotka etsivät tietoa elämän eri aloilta ja siten pitävät itsensä henkisesti vireinä.

Suomen Työväenpuolue rp.

Tämä uutinen oli Vihreässä Langassa. Aineistoa Kansan äänen ja Vapaan sanan ilmastokeskusteluun. Olkaa hyvä!

Leo Stranius: Hakkerit eivät peruneet ilmastonmuutosta 23.11.2009

Hakkereiden paljastamat viestit eivät tuo uutta sisältöä ilmastokeskusteluun, sanoo Luontoliiton pääsihteeri Leo Stranius.

Yhä synkkää. Hakkeroidut viestit eivät Leo Straniuksen mukaan vieneet ilmastotutkimuksen uskottavuutta.

”Tietääkseni näissä viesteissä ei ole mitään, mikä viittaisi kansainväliseen salaliittoon tai tutkimustuloksiin, joiden mukaan ilmasto ei lämpenisi. Sehän olisi vain hyvä asia, jos tällaisia tutkimustuloksia ilmenisi”, Stranius sanoo.

Hän on tutustunut viesteihin lähinnä median ja keskustelupalstojen kautta. Perjantaina maailmalle levisi tieto, että englantilaisen Itä-Anglian yliopiston ilmastotutkimuksen yksiköstä on viety tietomurrossa tutkijoiden viestejä. Skeptikkopiireissä viestien on väitetty osoittavan, että ilmastotutkimusta on vääristelty.

Myös ympäristönmuutoksen professori Atte Korhola on useasti kritisoinut avoimuuden puutetta ilmastotutkimuksessa.
”On masentavaa lukea, kuinka nyt julkitulleissa viesteissä pohditaan, kenen artikkeleita tulee julkaista ja kenen ei, kuka arvioi kenenkin käsikirjoituksia ja mitkä sarjat voidaan lukea vertaisarvioinnin piiriin”, Korhola kirjoittaa CO2-Raportti -sivustolla.

Straniuksen mukaan ilmastotieteissä käytävä keskustelu on aivan yhtä avointa kuin muissakin tieteissä.
”Avoimuus ja kriittisyys kuuluvat tieteeseen. Ilmastotieteen ja ilmakehän tutkimus on tosin niin monimutkaista ja syvälle menevää, että tavallisen asioita tarkasti seuraavan voi olla vaikea arvioida yksittäisten tietojen tai tutkimustulosten vaikutusta kokonaisuuteen”, Stranius sanoo.
Stranius aloitti tänä syksynä Luonto-Liitossa. Sitä ennen hän työskenteli Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaavana.


Samuli Sinisalo [ 23.11.2009 - 12:40 ]

Miksi USA ei vastaa ilmastonmuutokseen?

Ilmastoneuvotteluiden änkyrät ennakoivat ongelmia senaatissa.
Barcelonan käytäviltä kuului seuraavanlainen lausahdus. 70 % ongelmista ilmastoneuvotteluissa muodostaa Yhdysvaltain Senaatti. 90 % ongelmista taas on Yhdysvallat noin ylipäätään. Näin arvioi eräs Climate Action Networkin edustaja.

Miten Yhdysvaltain senaatti voi olla suurin kompastuskivi Kööpenhaminassa, missä kyse on kuitenkin kansainvälisistä ilmastoneuvotteluista?

Koitetaanpa purkaa tätä pikkuhiljaa.

Ensinnäkin, kun kansainvälisiä sopimuksia laaditaan, ne eivät astu lain voimaan allekirjoitettaessa. Sopimusten on vielä käytävä läpi ratifiointiprosessi, joka on erilainen jokaisessa siihen osallistuvassa maassa. Hyvä esimerkki tästä on EU:n Lissabonin sopimus, jota on pompoteltu kansanäänestyksissä, parlamenteissa ja ties missä ympäri Eurooppaa.

Yhdysvalloissa senaatin täytyy ratifioida kansainväliset sopimukset. Se ei aina ole helppoa. Senaatissa on kaksi edustajaa jokaisesta 50 osavaltiosta, ja sopimuksen ratifiointiin tarvitaan niin sanottu super majority, eli kaksi kolmasosaa äänistä: 67/100. Näin ollen sopimuksen pysäyttämiseen tarvitaan 34 senaattoria.

Itse asun Mainessa, osavaltiossa jossa on reilu miljoona asukasta, jotka ovat suurelta osalta kalastajia, maanviljelijöitä ja kesällä turismista elantonsa saavia maalaisia. Heitä edustaa kaksi senaattoria, joilla on yhtä paljon äänivaltaa kuin kahdella senaattorilla New Yorkista, Texasista tai Kaliforniasta.

Kun näitä pienempiä osavaltioita ja heidän senaattoreitaan lasketaan yhteen, saatetaan päätyä tilanteeseen jossa Wyomingin, Vermontin, Pohjois- ja Etelä-Dakotan, Alaskan, Delawaren, Montanan, Rhode Islandn, Havajin, New Hampshiren, Mainen, Idahon, Nebraskan, West Virginian, Uuden Meksikon, Nevadan ja Utahin senaattorit äänestävät vastaan ja estävät mahdollisen Kööpenhaminan sopimuksen ratifioinnin USA:ssa. Edellämainitut osavaltiot edustavat 7,4 prosenttia amerikkalaisista.

Ja jos USA ei ole uudessa sopimuksessa mukana, se sopimus ei kauas kanna. Teoriassa siis 7,4 % amerikkalaisista voi käytännössä estää maailmanlaajuisen ilmastosopimuksen synnyn. Tämä on siis se 70 % ongelmista Kööpenhaminassa.
Ne loput 20 % ongelmista, jotka USA aiheuttaa, tulevat siitä, että amerikkalaiset eivät halua allekirjoittaa ilmastosopimusta, ellei heillä ole sille senaatin hyväksyntää. Amerikassa asioita katsotaan siis siinä järjestyksessä, että mihin Senaatti on valmis, se voidaan luvata Kööpenhaminassa.

Tämä järjestys on nurinkurinen, eikä sille ole mitään lainvoimaista perustetta. Vallan kolmijako-opin mukaisesti toimeenpanovalta on se haara, joka neuvottelee sopimusta Kööpenhaminassa ja Senaatti edustaa lainsäädäntövaltaa. Uskomatonta kyllä, monet neuvottelijoista ovat ympäristöalan asiantuntijoita ja aktivisteja, jotka kyllä haluaisivat sopimuksen, joka leikkaa päästöjä riittävästi.

Koulumme presidentti, David Hales, on yksi heistä. Hän oli USA:n ilmastoneuvotteludelegaatiossa vuosikymmenen verran ja oli muun muassa mukana neuvottelemassa Kioton sopimusta vuonna 1997. Hänen näkemyksensä mukaan liiallinen senaatin kuunteleminen on vain rohkeuden puutetta neuvottelijoiden puolelta.

"Heillä on valta neuvotella ja allekirjoittaa, ja allekirjoittaa heidän pitäisi, kunnianhimoinen sopimus Kööpenhaminassa. Sitten heidän on tultava kotiin ja pistettävä pystyyn helvetinmoinen taistelu, jotta se hyväksyttäisiin senaatissa", Hales sanoo.

Poliittinen kampanjointi on Yhdysvalloissa arkipäivää ja ilmastotietoisuus kasvaa koko ajan, vaikka lähtötaso on matala ja edistys hidasta. Senaattorit eivät ole kuuroja äänestäjiensä pyynnöille, vaikka kovin on kivinen ilmastolain tie Amerikassa; kansallisen niin kuin kansainvälisenkin. Se on kuitenkin mahdollista, ja mikäli sopimus ei hyväksyntää senaatilta saa, niin silloin ainakin syyttävät sormet osoittavat oikeaan suuntaan.

Kioton sopimushan ei ikinä päässyt edes senaatin käsittelyyn asti, kiitos G.W. Bushin. Nyt sitä riskiä ei enää ole, mikäli Kööpenhaminasta saadaan sopimus kotiintuomiseksi.

Samuli Sinisalo on 24-vuotias opiskelija yhdysvaltalaisesta College of the Atlanticista. Sinisalo osallistuu joulukuussa 2009 Kööpenhaminan ilmastokokoukseen YK:n nuorisodelegaation edustajana ja raportoi kokouksesta Fifille.

Koonnut: Antero Nummiranta

Kun kapitalismi astui Neuvostoliittoon

NKP:n 27. edustajakokous esitti v. 1986 kulutuksen kasvua ja tuottavuuden tuplaamista vastaukseksi sosialistisen yhteiskunnan kehittämiselle ja sen ongelmille: ”Puolueen taloudellisen strategian ylin tavoite on ollut ja on edelleen kansan aineellisen ja sivistyksellisen elintason vakaa kohottaminen. Tämän tavoitteen toteutuminen edessä olevana aikana vaatii sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen nopeuttamista ja tuotannon kaikkinaista voimaperäistämistä ja tehokkuuden lisäämistä tieteellis-teknisen edistyksen pohjalta.”

Neuvostoliiton ministerineuvoston puheenjohtaja N.I. Ryžkov hehkutti edustajakokouksessa omassa selostuksessaan edistymisen mahdollisuuksia: ”Tarkoitus on kaksinkertaistaa kansantulo ja teollisuuden tuotto. Maan talouskoneisto kasvaa tuntuvasti ja uudistuu perin pohjin. Näin luodaan 15 vuoden aikana osapuilleen yhtä suuret taloudelliset potentiaalit kuin on saatu luotua kaikkina edellisinä neuvostovallan vuosina, ja otetaan mittava edistysaskel kommunismin aineellis-teknisen perustan rakentamisessa.”

Miksi näin ei tapahtunut, vaan kävi aivan päinvastoin? Kommunismin aineellisen perustan rakentamisen sijaan koko Neuvostoliitto lakkautettiin v. 1991. Neuvostoliiton aikaista kansantuloa ja teollisuustuotantoa ei ole saavutettu Venäjällä vieläkään.

Miksi Neuvostoliiton talous pysähtyi?

Presidentti Mihail Gorbatsovin talouspoliittinen neuvonantaja Leonid Abalkin esitti v. 1987 NL:n yhteiskunnallista ongelmia koskien itselleen seuraavan kysymyksen: ”Miksi 70- ja 80-luvun vaihteessa Neuvostoliiton talouden kasvuvauhti hidastui huomattavasti, siinä olevat epäsuhdat kärjistyivät ja ilmeni muita kielteisiä tekijöitä, vaikka tuotanto laajeni?”

Abalkin vastasi esittämäänsä kysymykseen: ”Tärkein syy on siinä, ettemme ajoissa arvioineet poliittisesti taloudellisen tilanteen muuttumista emmekä tajunneet loppuun asti, kuinka ehdottomasti ja kiireellisesti talouselämässä on siirryttävä tehokkuuteen perustuvaan kasvuun ja käytettävä aktiivisesti hyväksi tieteellis-teknisen kehityksen saavutuksia.”

Uusliberalistinen talouspolitiikka sukelsi Neuvostoliittoon

Abalkin ehdotti Neuvostoliiton modernisoimisen ratkaisuksi jatkuvan talouskasvun harhaa ja tuotannon jakosuhteiden uudelleen järjestelyä. Samaa reseptiä oli sovellettu ja sovelletaan edelleenkin kapitalistisissa maissa välittämättä maailman rajallisten luonnonvarojen tuhlaamisesta. Abalkinin mielestä tieteellis-teknisen kehityksen, investointi- ja rakennemuutoksen nopeuttaminen vaati muutoksia NL:n rahoituspolitiikassa. Hän koki maansa tulojen tasauskäytännön ongelmalliseksi, koska tappiollisten tuotantolaitosten, ministeriöiden ja alueiden menojen kattaminen tuottavien kustannuksella oli laajalle levinnyt, virheellinen käytäntö. Hänen mielestään investoinnit tuli kohdistaa teollisuuden tekniseen uudistamaan, sen tehokkuuden kasvuun ja taloudellisen toiminnan parantamiseen. Tällainen priorisointi johti työttömyyden kasvuun ja työläisten sosiaalietuuksien kaventumiseen.

Talousuudistuksen keskiöön Abalkin asetti jakosuhteiden kehittämisen. Hänen selvityksensä mukaan ensinnäkin työn ja siitä saatavan palkkion oli oltava suorassa yhteydessä keskenään. Toiseksi tulosvastuuta täytyi syventää ja kolmanneksi oli turvattava kulutustavaroiden kysynnän ja tarjonnan vastaavuus.

Perestroikan asiantuntija Natalia Rimaševskaja täydensi vielä Abalkinin ajatuksia selvittämällä, että ”yksi näkökohta, jota voisimme nimittää yltiöoikeudenmukaisuuden näkökannaksi, on se, että sosialismin vallitessa ei palkkauksessa, tuloissa eikä kulutuksessa tulisi olla huomattavia eroja. Erot loukkaavat sosiaalista oikeudenmukaisuutta, haittaavat yhteiskunnan kiinteyttä ja sen sosiaalirakenteen yhtenäisyyttä.”

Natalia Rimaševskaja kehotti hylkäämään tällaisen kulutuksen tasa-arvon. Hän perusteli kantansa työtehtävien laadullisilla eroilla ja työn tulosten eroavuudella, jonka vuoksi ei pitäisi olla myöskään tasa-arvoa kulutuksessa. Hänen mielestään lisäksi ihmisten kulutustottumukset niiden suuntautuminen ja arvomaailma olivat huomattavan erilaisia. Rimaševskaja hyväksyi luonnollisina ihmisten yhteiskunnallisesta asemasta johtuvat kulutustottumusten eroavuudet. Hänen perustelunsa suosi yhteiskunnan etuoikeutettuja.

Perestroika kehotti palkkaerojen kasvattamiseen

Rimaševskaja kehotti kapitalismin palkkapolitiikan ja kulutuskulttuurin tuomista sosialismiin. ”Jotta palkka täyttäisi sille asetetut kannustamisvaatimukset, on määrältään, laadultaan, tuottavuudeltaan ja tehokkuudeltaan erilaisten työn palkkauksessa oltava huomattavia eroja.” Samainen taloustieteilijä kehtasi vielä väittää, että ”taloustieteellisessä kirjallisuudessa on ruvettu puhumaan siitä, että palkkaus on kadottamassa kannustavaa merkitystään. Merkitsevämmäksi ovat nousemassa ammatin arvostus, työolosuhteet, elinolosuhteet, ympäristön laatu ja ilmastolliset olot. Mielestäni asia ei ole lainkaan niin.”

Maatalous ja kestävä kehitys

Leonid Abalkin ehdotti maatalouden voimakasta teollistamista, tieteellisesti perusteltuja viljely- ja karjankasvatusmenetelmiä sekä tehokasta teknologiaa, jotta elintarvikkeiden kysyntä voidaan tyydyttää. NKP:n 27. edustakokous velvoitti maatalouden siirtämistä teolliselle pohjalle kokonaisvaltaisen koneellistamisen, kemiallisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytön, sähköistämisen, maanparannuksen ja voimaperäisen teknologian laajan käytön avulla. Kasvinviljelyssä ja karjataloudessa puolue suositteli siirtymistä voimaperäisiin teknologioihin ja laajaa bioteknologian ja geenimanipulaation hyväksikäyttöä.

Nyky-ymmärryksen valossa rappeutuvassa NL:ssa otettiin 80-luvun lopussa iso harha-askel kestävän kehityksen periaatteissa.

Mihin hallinnasta luisuneet uudistukset johtivat?

Mihail Gorbatsovin neuvonantajien esittämät uudistukset myös toteutettiin Neuvostoliitossa. Maan teollisuustuotanto itsenäistyi valtion ja puolueen hallinnasta niin ikävin seurauksin, että se johti lopulta kapitalismin palautumiseen Venäjällä. Palkkaerojen tietoinen kasvattaminen aiheutti eriarvoisuuden kasvua yhteiskunnassa ja ihmisten vieraantumista sekä omasta työstään että sosialistisesta yhteiskunnasta. Uusi kapitalistiluokka syntyi hyvin palkatuista ja tulosvastuullisista teollisuuslaitosten johtajista. Tämä kapitalismin etujoukko harjoitti niin hyvin itsehallintoa, että se katsoi 1990-luvun alussa sosialistisen yhteiskunnan tarpeettomaksi omille liiketoimilleen.

Sosialistisen yhteiskunnan ei pidä koskaan kilpailla kapitalismin kanssa kulutuksen volyymista, koska se johtaa viime kädessä kapitalististen elementtien tunkeutumiseen sosialistiseen yhteiskuntaan. Insinööri- ja taloustieteen ottaessa ylivallan suhteessa filosofiaan ja yhteiskuntatieteisiin tapahtuu yhteiskunnallinen katastrofi.

Matti Laitinen


Lähteet: Perestroika, naapurin talouden uudet tuulet, 1987 SN-kirjat Oy; Neuvostoliiton taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen perussuunnat v. 1986–1990 ja vuoteen 2000, Sosialismin teoria ja käytäntö 14/1986; NKP:n ohjelma (uusi laitos) ST&K 13/1986.

THL:n henkilöstö eduskunnan rappusilla: Ei irtisanomisille

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n henkilöstö marssi Helsingissä ulos työpaikoiltaan tänään torstaina puolen päivän aikaan. Henkilöstö suuntasi eduskuntatalon portaille ilmaisemaan huolensa kansanedustajille ja eduskuntaryhmille: työpaikkojen on säilyttävä ja vasta vajaan vuoden ikäisen laitoksen toimintaan on löydyttävä rahaa. THL:läiset vaativat eduskunnalta ensi vuoden budjettiin sitä puuttuvaaa 2,4 miljoonaa euroa sekä fuusiokustannuksia.

Eduskuntaryhmät liikuttavan yksimielisiä

Eduskuntaryhmät olivat puheenvuoroissaan liikuttavan yksimielisiä siitä, että rahat laitokselle on löydyttävä ja henkilöstön irtisanomisista luovuttava. Niin RKP:n kuin Kokoomuksenkin edustajat ilmaisivat sympatiansa THL:läisille ja lupasivat ryhmiensä puolesta tahdä parhaansa, että fuusion yhteydessä annetut lupaukset pidetään. Raikuvat aplodit sai kokoomuksen Sirpa Asko-Seljavaara, kun hän lupasi, että budjettivaje korjataan ja että THL:läiset saavat pitää työnsä.Samoilla linjoilla olivat myös oppositiopuolueiden SDP:n, kristillisten sekä vasemmistoliiton edustajat, jotka kuin yhdestä suusta vakuuttivat, että jos rahaa ei löydy, on aikaisemmin laadittuja lakeja rikottu, ja että työpaikkojen on THL:sssä säilyttävä.

Eduskunnan portaille kaivattiin kokoomuksen ja RKP:n lisäksi myös kahta muuta hallituspuoluetta sekä ministereitä, mutta niin vihreät kuin keskusta sekä ministerit pysyivät näkymättömissä.

Ammattiliitot THL:läisten takanaEduskunnan portaille olivat saapuneet myös JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori että Pardian puheenjohtaja Antti Palola. Santamäki-Vuori muistutti THL:läisiä, että liitto tukee voimakkaasti laitoksen henkilöstöä je sen toimia. JHL:n puheenjohtaja sanoi että nyt ollaan testaamasssa sitä, lähteekö valtio oman henkilöstönsä irtisanomisiin, vaikka töitä olisi yllin kyllin.

- Valtion "tilauskirjat" ovat täynnä, silti henkilötöä halutaan vähentää. Jos valtio nyt ryhtyy sanomaan irti, ei sillä ole minkäänlaista kanttia ryhtyä vaatimaan muilta maltillista henkilöstöpolitiikka, kun se itse on sanomassa irti, Santamäki-Vuori muistutti.

THL:ssä henki korkealla

JHL:n pääluottamusmies Raija Rantamäki sanoi kuuntelevansa oikein hyvällä mielellä eduskuntaryhmien lupauksia. Tosin pientä varausta Rantamäkikin myönsi tuntevansa kaikkein auliimpia lupauksia kohtaan.- Täss tuli ryhmiltä kyllä hyvin vahva viesti siitä, että ne haluavat työpaikkojemme säilyvän ja rahoituksen löytyvän. Ne jopa lupasivat, että rahaa löytyisi. Jos nämä sanat nyt syödään, en kyllä tiedä, mitä enää ajattelisin eduskunnasta, hän sanoo.

Rantamäki sanoo, että THL:ssä oltiin kautta linjan, niin henkilöstö kuin johto järkyttynyt siitä, että laitoksen pitää aloittaa yt-neuvottelut väen vähentämiseksi.- Meillä on tällä hetkellä vahva yhteishenki päällä ja valmius katsoa tämä juttu loppuun saakka, hän sanoi.

Mitä loppun saakka meneminen sitten tarkoittaa, sitä Raija Rantamäki ei vielä halunnut määritellä.

THL:n henkilöstöjärjestöt Pardia, JUKO ja JHL vaativat hallitusta ja eduskuntaa palauttamaan THL:n budjettiin siitä leikatut 2,4 milj. euroa sekä fuusion kulut. Vaatimuksensa tueksi THL:n henkilöstö marssii ulos työpaikalta torstaina 8.10. klo 12.00 sekä esittää vaatimuksensa eduskuntatalon edessä klo 13.00, soppaa tarjolla klo 12.30 alkaen.

Vuoden 2009 alussa syntynyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on ajautunut rahoituskriisiin ja aloittaa YT-neuvottelut jopa 110 työntekijän vähentämisestä. Tämä on yli kymmenen prosenttia budjettihenkilöstöstä ja on valtiolla tähän asti laajin irtisanomistoimi. Henkilöstö on tyrmistynyt tilanteesta. Miten on mahdollista, että käynnistettiin monta miljoonaa euroa maksava fuusio ilman tietoa, onko siihen varaa? Ja miksi ministeri Risikko lupasi, että ketään ei fuusiossa irtisanota ja nyt omilla toimillaan ajaa laitoksen YT-neuvotteluihin alle vuoden kuluttua fuusiosta? THL:n henkilöstö vaatii, että ministeri pitää kiinni lupauksistaan ja palauttaa THL:n talouden kuntoon.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) päätti käynnistää Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen fuusion talvella 2008 osana koko hallinnonalan uudelleenjärjestelyjä. Positiivisesta asenteesta huolimatta henkilöstöllä oli epäilyksiä fuusion hyödyistä suhteessa sen kustannuksiin. Epäilykset näyttävät osuneen oikeaan. Näyttää siltä, että hallitus on käynnistänyt niin perusteellisen valtionhallinnon remontin, ettei oikea käsi enää tiedä, mitä vasen tekee. Valtion talousarvioesityksessä THL:ltä on leikattu lähes miljoona euroa FIMEA:lle. Maksaako THL:n henkilöstö nyt Lääkelaitoksen alueellistamisen kuluja, jota ei aikanaan osattu laskea. Valviralle on siirretty 580000€. Yhteensä budjetista on leikattu 2,4 milj. euroa. Samaan aikaan laitoksen maksullinen toiminta on vähentynyt, osin fuusion seurauksena. Fuusion suorista kustannuksista on katettu vain yksi kolmasosa. Lisäksi laitos on joutunut investoimaan niihin tehtäviin, joita STM on vaatinut vahvistettavaksi ja THL:ään on siirretty uusia tehtäviä, mutta niiden budjeteista vain osa on siirretty THL:lle.

Vastuutonta valtion varojen käyttöä

Sosiaali- ja terveyspalveluita uudistetaan laajasti. STM on asettanut THL:lle runsaasti tehtäviä tämän uudistuksen tukemiseksi. Oliko järkevä käynnistää fuusiota ja rampauttaa organisaatio silloin, kun laitoksilta vaaditaan aiempaa enemmän? Organisaatiot eivät ole tehokkaimmillaan keskellä fuusiota ja kestää vähintäänkin kaksi vuotta että onnistuneessakin fuusiossa organisaatio palaa normaalille suoritustasolle. Kun fuusio kuitenkin käynnistettiin, olisi se pitänyt viedä kunnialla loppuun saakka. Ei ole mitään järkeä jättää fuusio puolitiehen heikentämällä talous nykyiselle tasolle. Suurten organisaatioiden fuusio on valtava investointi. Nyt tämän investoinnin hyödyt ajetaan alas. Fuusion mahdollinen hyöty olisi voinut olla rinnakkain toimivien laitosten osaamisen yhdistäminen. THL oli fuusion jälkeen vasta palaamassa normaalityöhön ja toivottua yhteistyötä oltaisi voitu alkaa rakentaa. YT-neuvottelut siirtävät laitoksen takaisin lähtökuoppiin tai siitäkin taaksepäin. Työyhteisön ilmapiiri heikkenee väistämättä ja henkilöstön jaksaminen romahtaa.

Antsu/JHL:n ajankohtaiset

STP:n NATO-kannanotto


Sotilasliitto NATO pyrkii alistamaan aseellisen ylivaltansa alle kaikki ne Euroopan sitoutumattomat valtiot, jotka vastustavat Yhdysvaltojen suosimaa yksinapaista valloitus- ja alistuspolitiikkaa. Suomessa on tarkoitus järjestää tammikuun lopulla v. 2010 sotilasliitto Naton seminaari, jossa käsitellään "NATOn lähivuosien toimintalinjauksia". Paikalle on tarkoitus kutsua myös NATOn pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen. Kyseessä on hyvin suunniteltu NATO-tuote-esittely, jonka tarkoituksena on valaa intoa maamme liittämiseksi NATOon. Suomi ei ole kuitenkaan NATOn jäsenmaa, eikä kansanäänestystä sotilasliiton jäseneksi liittymisestä ole edes suunnitteilla.

NATO ei ole rauhaa turvaava liittouma. Sotilaallisen voimankäytön hyväksyntä on muuttunut NATOssa jo toiminnaksi ja käyttäytymiskoodiksi. NATOn tehtävänä on toteuttaa käytännössä sotilaallisin keinoin kansainvälisen kapitalismin arvomaailman ja etujen turvaamista. Nato on edelleen sotilasliitto, joka käy hyökkäyssotaa eri maailmankolkissa. Naton luonnehtiminen laaja-alaiseksi turvallisuuspoliittiseksi ja kriisinhallintaa harjoittavaksi monenkeskiseksi järjestöksi ajaa vain militaristien asiaa ja on puhdasta mielipiteen muokkausta. USA:n johtamalla Natolla ei ole turvallisuutta ja vakautta ylläpitävää ja edistävää vaikutusta Afganistanissa ja Irakissa eikä missään muuallakaan maailmassa. Naton suorituskykyperusteinen puolustussuunnittelumalli todentuu käytännössä kuumana hyökkäyssotana ja satoina tuhansina siviiliuhreina.

Kuinka moni suomalainen tiedostaa ratifioidun NATO-sopimuksen olevan valtiosopimus, jota voi tarkistaa vasta 10 vuotta siihen liittymisen jälkeen, mikäli toiset jäsenmaat suostuvat siihen. Lisäksi maamme voisi irtisanoutua sotilasliitosta aikaisintaan 21 vuotta siihen liittymisen jälkeen. Kaikille lienee selvää, että mitkään Suomen aikaisemmin tai tulevaisuudessa solmimat kansainväliset sitoumukset eivät saa olla ristiriidassa NATO:n määräysten kanssa.

Maamme ulkoministerin esittämä väite Itämeren alueen vakauden lisääntymisestä, jos NATOn aseistetut laivueet risteilevät Itämerellä, on kestämätön. Toimenpide järkyttäisi Itämeren alueen vakautta ja vahingoittaisi maamme pyrkimyksiä pysytellä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Itämeren NATO-laivueet voidaan todeta uhkaksi maailmanrauhalle sekä suoranaiseksi loukkaukseksi ja uhkailuksi Venäjää vastaan. Tässä asiassa Suomen ei ole mitään syytä tukea NATOa. Baltian valtioiden NATO-jäsenyys tarkoittaa jo nykyisin Venäjälle ja Suomelle aseellisen uhkan moninkertaistumista.

Pääministeri Vanhasen rakennustarvikkeita koskevan ajojahdin sekä erovaatimusten syy on osoittautunut oudoksi väitteeksi. Suomen edistyksellinen vasemmisto on seurannut uutisia, joiden mukaan pääministeri Matti Vanhasen rakennustarvikekaupoissa on ollut kysymys hänen ja tavarantoimittajan välisestä yhteisestä hyötymisestä tavalla tai toisella.

Tämän kaupan sanotaan tapahtuneen 13–14 vuotta sitten ja tämä on johtanut poliisitutkintaan. Maamme kirjanpitolaki ei edellytä tositteilta kuin kuuden vuoden säilytysaikaa, joten ihmettelemme, miksi pääministeri Vanhasen pitäisi osoittaa, mitä hän on hankkinut 13–14 vuotta sitten.

Tämä yksipuolinen erovaatimus vain pääministerin eroamisesta tehtävästään osoittaa sen, että tämä rakennustarvikekauppa nostettiin vain yhtä tarkoitusta varten esille. Maassamme syyttäjällä on toteennäyttämisvelvollisuus, joten jos kyseisen rakennustavaran toimittaneen yrityksen kirjanpidosta ei löydy kuittia tapahtuneesta kaupasta, eikä tositetta voi minkään lain perusteella velvoittaa löydettävänkään, niin näyttöä kauppahinnasta ei voida vaatia näin pitkän ajan kuluttua.

Suomen Työväenpuolue ei vastusta tutkintaa, mutta ihmettelee tämän asian esilletuloa vasta nyt tässä vaiheessa, kun pääministeri Vanhasta on vaadittu ”tekemään johtopäätökset” omasta toiminnastaan.

Pääministeri johtaa maamme koko hallitusta, hallituspuolueita koskevaan vaalirahasotkuun ovat todistettavasti hallituspuolueista sekaantuneet paitsi pääministeri Vanhasen johtama Keskustapuolue niin myös Kokoomus.

Samaan aikaan on saatu tietää, että sotilasliitto NATOn seminaari järjestetään Suomessa vuonna 2010, tammikuun lopussa.

Johtopäätöksemme rakennustavarakohusta on se, kun tiedetään, että pääministeri Vanhanen samoin kuin hänen puolueensa suhtautuvat Suomen liittymiseen sotilasliitto NATOon viileämmin kuin Kokoomus ja sen ulkoministeri Stubb tai nykyinen valtiovarainministeri Katainen, pääministerivaihdoksen on tapahduttava vielä tämän vuoden aikana.

On esitetty skenaario, jonka mukaan pääministeri Vanhasen on erottava mahdollisimman pikaisesti, mutta muu hallitus jatkaisi toimintaansa ja tällöin pääministeriksi saattaisi nousta Kokoomuksen Jyrki Katainen sekä ulkoministerinä voisi jatkaa Kokoomuksen Alexander Stubb. Kummatkin herrat ovat NATO-myönteisiä. Tämän jälkeen eduskunta saisi käsiteltäväkseen Suomen NATO-hakemuksen ja hallituspuolueiden sekä SDP:n muutamien kansanedustajien muodostamalla enemmistöllä Suomi hakisi NATOn jäsenyyttä. Kansanäänestystä ei asiasta järjestettäisi.

Suomi on edelleen puolueeton maa, jonka kansa haluaa vaalia rauhaa sekä hyviä naapuruussuhteita Venäjän kanssa. Maamme puolueettomuudesta luopumista ei ole syytä edes harkita. Vain puolueettomuudella ja pysyttelemällä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella maamme turvallisuus säilyy vakaana ja kansallinen riippumattomuutemme toteutuu.

Suomen Työväenpuolue pitää virheellisenä Suomen valtiojohdon edustajien osoittamaa suurta, keinoja kaihtamatonta vimmaa sotilasliitto NATOon liittymistä kohtaan. Suomen Työväenpuolue ei hyväksy Suomen valtion osallistumista NATOn ja USAn valta- ja hegemoniapyrkimyksiä edistäviin ja palveleviin tehtäviin tai niitä puoltaviin kannanottoihin. STP ei hyväksy Suomen puolustusvoimien käyttöä mihinkään NATOn johtamiin sotatoimiin eikä myöskään NATO-aseiden hankkimista maahamme.

Maamme demokraattisen vasemmiston on aika ryhtyä yhteistyöhön varmistaakseen sen, että maatamme ei luovuteta aggressivisen ja turvallisuusuhkia luovan sotilasliiton alaisuuteen. Meidän on koottava voimamme saman ja yhteisen tavoitteen alle. Meidän on yhteisvoimin sanottava - EI NATOlle!

Suomen Työväenpuolue toivoo, että maamme rauhan– ja työväenliike kokoaa tässä asiassa yksimielisenä kaikki voimavaransa yhteen ja toimii yhteistyössä sotilasliitto NATOon liittymistä vastaan. Mielestämme on tärkeää, että tuomme yhdessä kielteisen kantamme selvästi esiin, jotta sekä NATO että oman maamme NATO-intoilijat saavat oikean kuvan Suomen valtaväestön kielteisestä suhtautumisesta sotilasliitto NATOon liittymisestä ja sen seurauksista.

Suomen Työväenpuolue rp.

Suomen Työväenpuolue 26.9.2009

Esitys ja aloite yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä toimintaa varten uuden suunnan puolesta kansalaistemme hyväksi

Vaadimme miljardia työttömien palkkaamiseen

Hallituksen tulee osoittaa miljardi euroa 100 000 työttömän palkkaamiseen

- Nuorten työttömyyden alentamiseksi ja työttömyyden nousun katkaisemiseksi

- Pitkäaikaistyöttömyyden uudelleen nousun estämiseksi

- Irtisanomisten estämiseksi

100 000 työttömän työllistäminen on hätätoimenpide, jolla estetään työttömyyden kasvu ja käännetään se laskuun. Se on ensimmäinen askel tavoitteena huononevan kehityksen katkaisu ja kehityksen kääntäminen kohden täystyöllisyyttä. Työttömyys on jo useina kuukausina ollut ryhmälomautukset mukaan lukien yli 300 000 työtöntä. 50 000 työttömyyseläkeläistä ja nykyiset toimet mukaan lukien luku oli lähes 450 000. Perheen jäsenet mukaan lukien työttömyys kohdistuu miljoonaan suomalaiseen ja epävarmuus ja huoli tulevaisuudesta on joka päiväistä suurimmalla osalla työssäkäyviä, yrittäjiä ja nuoria. Vuonna 2010 työttömyys on nousemassa koko vuodeksi pitkälti yli 300 000:n. Suuri vaara on, että massatyöttömyys jättää taas kerran pahat jäljet pitkäksi aikaa.

Syntynyt tilanne on pitkäaikaisen kehityksen ja monien virheiden seurausta. Tässä tilanteessa on tehtävä välttämättömät välittömät toimet tilanteen pahenemisen estämiseksi sekä tehtävä johtopäätökset talous- ja yhteiskuntapolitiikan kurssin muuttamisesta, jotta vaurioilta ja uusilta virheiltä vältyttäisiin.

Välittömät toimet työttömyyden alentamiseksi

Valtion tulee varata viivyttelemättä miljardi euroa maksaakseen osuutensa työllistämisestä, jolloin työnantajien tulee maksaa oma osuutensa. Tehon aikaansaamiseksi toimenpiteille vaadimme hätätilatoimenpiteinä:

- Miljardista eurosta puolet tulee ohjata kuntien vanhus- ja terveyspalveluihin kuntatalouden tukemiseksi tällä tavoin.

- Lisämäärärahoista tulee ohjata riittävä määrä siihen, että kaikille yli puoli vuotta työttömänä olleille ja nuorille neljän kuukauden työttömyyden jälkeen järjestetään työtä käyttäen siihen suoraa palkkaamista sekä palkkatukea. Koulutusta tulee käyttää vaihtoehtona työttömyydelle silloin kun se on mielekästä koulutettavan kannalta.

- Kolmannelle sektorille suunnitellut omavastuut ehtona työllisyystukien saamiselle pitää hylätä. Päinvastoin mm. työttömien yhdistyksille tulee maksaa korotettua työllisyystukea, etteivät arvokasta työtä tekevät yhdistykset joutuisi vaikeuksiin.

- Työharjoittelussa työnantajille tulee hyötyä harjoittelussa olevien työstä enemmän kuin harjoittelun järjestäminen vaatii resursointia. On aikaansaatava käytäntö, että työnantaja maksavat tästä lisähyödystä työntekijöille sen päälle, mitä harjoittelussa olevat saavat työmarkkinatukea tai muuta korvausta. Osa korvauksesta voidaan periä työnantajamaksuna, jolla voidaan anomuksesta myöntää tukea harjoittelun järjestämisestä niille yrityksille, joiden taloudellinen tilanne muuten estää harjoittelijoiden ottamisen. Maksusta vapautetaan työnantajat, jotka itse maksavat harjoittelussa oleville korvausta.

- Kuntien tulee työllistää 2 vuotta yhtäjaksoisesti työmarkkinatuella olleet tai huolehtia, että he työllistyvät muulla tavoin. Kuntien tulee tässä ottaa huomioon säästöt, joita ne saavat valtion perimistä työttömyyssakoista ja kunnille työttömyydestä tulevista menoista sekä hyödyt työllisyystuista.

- Irtisanomiset ilman erillistä lupaa tulee kieltää toistaiseksi. Erillinen lupa voidaan myöntää, jos yritystä uhkaa konkurssi. Irtisanotuille tulee tällöinkin järjestää työtä. Vaikeuksiin ajautuneita pienyrittäjiä tulee tukea. Yritysten tulee korvata irtisanomiset työaikajärjestelyillä pitkäaikaisten lomautusten sijasta, jos niillä on taloudellisia ongelmia. Työajan lyhentämistä tulee tukea korvaamalla ansionmenetyskorvausta valtion varoista ja lyhennykset tulee sopia työntekijöiden järjestöjen kanssa. Soviteltua työttömyyspäivärahaa ei saa lakkauttaa edes tilapäisesti, vaan lyhennyskorvaukset on katettava muulla tavoin.

- Yritykset tulee pelastaa konkursseilta rahoitusjärjestelyin.

- Kaikki ulosotot kielletään toistaiseksi ja riidanalaiset velkomiset tulee ottaa uudelleen käsittelyyn velkomuksen kohteen hakemuksesta. Käsittelyn ajaksi velkomukset keskeytetään. Velkomusperusteet tulee muuttaa siten, että pankkeja ei enää suosita niin kuin nykyisin. Yksityiset perintäyhtiöt ja luottotietoyhtiöt tulee asettaa vastuullisiksi toimiensa vahinkoseurauksista.

- Työttömyysturva tulee maksaa ilman viivytyksiä ja viivästykset työttömyysturvan maksatuksessa tulee hyvittää työttömille lisätyöttömyysturvana. Työmarkkinatuki tulee nostaa 800 euroon kuukaudessa ensimmäisenä askeleena perusturvan parantamiseksi.

- Se merkitsee 200 euron korotusta kuukaudessa. Vastaava korotus tulee saada pieniin eläläkkeisiin ja opintotukiin.

- Opiskelijoiden asemaa kohentavana toimena opintotuet tulee nostaa samalla tasolla kuin työttömyysturvan työmarkkinatuki ja pieniin eläkkeisiin tulee maksaa erityiskorotus.

Työllisyystoimien ja perusturvan rahoittaminen

Parempi työllisyys lisää yhteiskunnan verotuloja ja tuo säästöjä työttömyydestä yhteiskunnalle aiheutuviin kustannuksiin. Siten toimenpiteitä ei ole tarpeen rahoittaa kokonaisuudessaan erillisellä rahoituksella.

Siltä osin kuin erillistä rahoitusta tarvitaan, talouslaman aikana on perusteltua käyttää velkarahaa. Lisärahoitusta saadaan seuraavasti:

- Vähennetään armeijan kalustohankintoja

- Palautetaan varallisuusvero suuriin omaisuuksiin

- Nostetaan yhtiö- ja pääomaveroprosentti ensi vaiheessa 30 %. Palautetaan palkka- ja pääomatulojen yhteisverotus ja saatetaan pääomatulojen verotus tällä tavoin progressiivisen verotuksen piiriin. Poistetaan verovapaus osalta osinkoja.

- Palautetaan perintövero suuriin perintöihin.

- Työnantajan kansaneläkevakuusmaksun poistaminen on peruttava.

Toimet ensivaiheen hätätoimien jatkoksi

Suomessa tulee toteuttaa laajamittainen tulonjaon uudistus, jolla turvataan yhteiskunnallinen tasa-arvoisuus. Uudistus tulee kytkeä täystyöllisyyden toteuttamiseen. Täystyöllisyys on keskeinen osa kaikkien kansalaisryhmien toimeentulon turvaamista ja samalla keino turvata yhteiskunnallisten palveluiden ja sosiaaliturvan rahoitus.

Tulojen uudelleenjaon toteuttamisessa on kelvoton tie pienituloisiin ankarimmin kohdistuvien välttämättömyyshyödykkeiden kulutusverojen nostaminen. Siten yleisen arvonlisäverotuksen nostaminen mahdollisesti jopa 25 %:iin on torjuttava keinona rahoitustarpeiden kattamiseen. Verouudistus on toteutettava siten, että verotuksella tasoitetaan tuloeroja ja leikataan ylisuuria tuloja ja vähennetään ympäristön kannalta haitallista toimintaa.

Pienten eläkkeiden, sairauspäivärahojen, opintotukien ja vanhempain rahojen sekä muiden tällaisten etuuksien tasokorotuksia tulee jatkaa niin, että kaikille kansalaisille turvataan riittävä ihmisarvoisen elämän edellyttämä toimeentulo ja tasavertainen osuus hyvinvoinnista. Tavoitteena tulee olla, että minimietuudet saadaan köyhyysrajan yläpuolelle, joka vastaa nykyisellään suunnilleen 1100 euroa kuukaudessa. Tätä varten on suunniteltava toimet, jotka tekevät tämän mahdolliseksi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelut sekä koulutus tulee järjestää sekä tuottaa yhteiskunnan toimesta huolehtien tällä tavoin, että palvelut järjestetään tasa-arvoisesti kaikkien saataville.

Liikenteessä rautateiden ja muun joukkoliikenteen asemaa tulee merkittävästi parantaa. Energiataloudessa tulee huolehtia, että kaikissa osissa maata on energiaa saatavissa vastaavilla ehdoilla. Suomessa tarvitaan yhteiskunnan omistama energialaitos, jotta edullinen ja vähäsaasteinen energiantuotanto voidaan turvata.

Keskeistä on turvata työtätekevien yrittäjien ja viljelijäväestön elinkeino ja tulo työstään. Koko maan pitäminen asuttuna on tänä päivänä yhtä ajankohtainen vaatimus kuin aiemminkin ja siihen tarjoutuu uusia mahdollisuuksia, kun hyödynnetään elinkeinotoiminnan kehittämisen ja liikenteelliset ja tietoliikenteen tuomat mahdollisuudet.

Vaalirahoitus ja demokratian palauttaminen

Vaalirahakohu on paljastanut tähän mennessä vasta jäävuoren huipun järjestelmästä, jossa ostetaan poliittista valtaa ja estetään todellista muutosta. Useat asiat ovat jääneet kohinassa vaille huomiota.

Eduskuntapuolueet ovat ottaneet käyttöönsä käytännön, jossa ne jakavat puoluetuet ja lehdistötuet keskenään jättäen eduskunnan ulkopuoliset puolueet osattomiksi, vaikka vaaleissa kaikkien ehdokkaiden pitäisi olla tasavertaisessa asemassa.

Samoin eduskuntapuolueet ovat ottaneet käyttöön käytännön, että Yleisradion hallintoneuvoston kautta huolehtivat, että vaalien edellä suurissa vaalikeskusteluissa vain on vain eduskuntapuolueiden edustajia. Lisäksi muita keskusteluita on entistä vähemmän tai ei lainkaan. Vaalisyrjintä on ollut tavallista muilla kanavilla, vaikka ne hyödyntävät yhteiskunnan omistamaa televisiota ja radiota ja lisäksi YLE itse syyllistyy syrjintään.

Merkittävä osa koko yhteiskunnan läpäisevää korruptiojärjestelmää liittyy taloudellisiin kytkentöihin ja nimityksiin vaalirahoituksen ja eduskuntapuolueiden soveltaman diskriminoinnin ohella. Siten Suomi ei ole korruptiosta vapaa maa, vaikkei suoranaista lahjontaa juuri olisikaan. Silti peitetympää lahjontaa rinnasteista toimintaa tapahtuu. Päätöksenteossa ei astuta väärille varpaille etteivät esimerkiksi työpaikkamahdollisuudet pankeissa menisi. Ylihinnat, vedätykset, gryndereiden ja pankkien sopimukset ja niitä tukevien saamat hyödyt ovat osa järjestelmää. Siten väärää toimintaa on monilla tasoilla ja se johtaa lait ja oikeuden syrjäyttävään vallankäyttöön, joka hyödyttää harvoja.

Suomessa tarvitaan suurta demokratiaremonttia jossa kaikenlainen korruptioon ja korruption omaisiin kytköksiin viittaava karsitaan pois ja yhteiskunnasta tehdään avoin ja aito kansanvalta.

Pankkien vallan rajoittaminen Suomen palauttaminen oikeusvaltioksi

Pankkien kaikkialle ulottuva valta ja lonkerot ovat nousseet kansanvaltamme ja oikeusvaltion suurimmaksi uhkatekijäksi. 1990-luvulla pankit saivat jättimäiset tuet, joita ei palautettu. Globaalia finanssikriisiä on nyt hoidettu suorittamalla pankeille maailmanhistorian suurimmat tuet ja valtiot ovat velkaantuneet. Velat katetaan veronkorotuksin ja kansalaisille tarpeellisten menojen leikkauksin sekä kiihdyttämällä inflaatiota ja nostamalla korkoja talouslaman jälkeen tai jopa aikana. Pankkien valta ollaan pönkittämässä.

Pankkien toiminta yli rajojen tekee vaikeaksi puuttua niiden toimintaan kansallisissa puitteissa. Suomessa ongelmaa kärjistää se, että keskeinen osa rahajärjestelmää luovutettiin 1990-luvun kriisin tuloksena ulkomaisille pankeille. Sen lisäksi kotimaisessa omistuksessa olevissa pankeissa ilmenee vääriä menettelytapoja. Siten koko finanssijärjestelmä on syvästi sairas ja saastunut ja tarvitsee puhdistamista. Vaara on siinä, että edes suurten maiden johtohenkilöt ja 90 % maailman tuotannosta edustavat G20-valtiot eivät tähän kykene tai eivät ole halukkaita tarvittaviin toimiin.

Suomessa erityisen huolestuttavaa on, että keskeisellä finanssiryhmälle, Nordealle ja Sammolle on annettu ylisuurivalta ja lisäksi Sammon valta ulottuu henkilösuhteiden kautta Suomen valtion yhtiöitä ja omistuksia hoitavaan Solidiumiin. Meneillään on finanssivallankaappaus, jonka avulla keskeinen osa Suomen yrityksiä tulee riippuvaksi yhdestä finanssiryhmästä ja sen hallintaan ja sitä ohjaillaan suuressa määrin ulkomailta. Samalla toisen keskeisen finanssiryhmän Pohjola Pankki on jo pitkälti irtautunut osuustoiminnan hallinnasta ja on vaara, että sidos osuustoimintaan katkaistaan lopullisesti. Maan poliittinen johto ei tässä tilanteessa ole kykenevä turvaamaan kansamme etuja. Maailmanmittaisesti tapahtuu samanlaista kehitystä. Finanssipääomasta on tullut pullosta päästetty hirviö, joka on saatava takaisin paikalleen. Se on kansalaisten ja terveen elinkeinotoiminnan sekä yhteiskunnan toimintojen kannalta välttämätöntä.

Suomi ei ole nykyisellään oikeusvaltio kun tuomioistuin laitos ja yhteiskunnan laitokset ovat rähmällään pankkien edessä ja pankkien lonkerot ja lobbausjärjestelmät ulottuvat kaikkialle. Pankkien vallasta on tullut uhka demokratialle ja kansalaisoikeuksille. Pankkien etujen mukaisia tuomioita antaneilla tuomareille tulee antaa vähintään huomautukset tai jos he ovat osoittaneet erityistä piittaamattomuutta tuomioita jakaessaan, rangaistukset. Yksityisten perintätoimistojen velkomusten lainmukaisuus tulee asettaa erityistutkintaan.

Suomeen tulee perustaa yhteiskunnan omistama pankki, jossa kansalaisten varat ovat turvassa. Osoittamalla sille nyt yksityisille pankeille osoitettavat miljardit saadaan perusrahoitus.

Uusi suunta

Korkea työllisyys on keskeinen tasa-arvoisen tulonjaon kannalta ja turvaa sen, että hyvinvointimenot kyetään rahoittamaan. Kansantaloudellemme tarjoaa myönteisiä kehitysnäköaloja hyvin taloudelliset ja ulkopoliittisen suhteiden rakentaminen lähinaapuriemme kanssa. Se edellyttää, että maamme pysyy erossa sotilaalliseen vastakkainasetteluun perustuvasta NATO:sta. Maamme itsenäisyys on tärkeä hyvän kehityksen kulmakivi ja se edellyttää, että kansan valitsemalta eduskunnalta ei luovuteta valtaa EU:lle sen perustuslailla, vaan kansainvälisyyden tulee nojata kansojen itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen ja tälle perustalle rakennettuun yhteistyöhön.

200 vuoden jälkeen – parempi tulevaisuus mahdolliseksi

Ensimmäiset aloitteet Suomen itsenäisyydestä ja kansamme itsemääräämisoikeuden palauttamisesta vuosisataisen alistuksen jälkeen nostettiin yli 200 vuotta sitten 1780-luvulla. 200 vuotta sitten Suomi saavutti autonomian, jonka tuloksena meille perustettiin keskeiset kansalliset instituutiomme. Tällä ja taloudellisella vahvistumisella luotiin perusta itsenäisyydelle vuonna 1917.

Tarvittiin työväenliike hyvinvoinnin aikaansaamiseksi koko kansalle.

Nyt tehtävämme on turvata hyvinvointi ja oikeudenmukaisuus sekä itsemääräämisoikeutemme 2000-luvulla ja samalla huolehtia ympäristöstä, että ihmisten toiminta on taloudellisesti, kulttuurisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää ja huolehdimme myös tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksista. Tavoitteemme on, että sodat saadaan maailmasta lopullisesti ja pysyvästi poistettua ja se poistaa myös aseistautumisen tarpeen ja kilpavarustelun.

Työväenliike on tässä edelleen ratkaiseva muutosvoima. Samalla muutoksen ja uuden suunnan puolesta on tarpeen koota kaikki kansanvaltaa puolustavat ihmiset ja yhteiskunnan toimijat.