18.5.2013


REISKA KATAJARANNAN MUISTOA KUNNIOITTAEN

Meilahden tornisairaala oli verhoutunut muoviseen huntuun. Oikealta piirtyi silmiin syöpäosaston valkoinen rakennus. Minä astuin sisään. Neuvonnassa minua kehotettiin kävelemään 170 metriä käytävää pitkin eteenpäin seuraten ensin sinistä sitten valkoista viivaa. Vatsaelinkirurgian vuodeosasto oli evakuoitu tornisairaalan toiseen siipeen.

Ohitin pimentyneitä kahviloita ja odotustiloja sekä työajan jälkeen suljettuja ovia. Kohtasin matkallani tyhjiä sairaalavuoteita, tippapullojen telineitä ja potilasseurantalaitteita. Sairaalaa peruskorjattiin. Laskeuduin hissillä kerrosta alemmaksi.

Minä löysin vihdoin vatsaelinkirurgian vuodeosaston. Vastaani osui vihreä- ja valkeapukuisia sairaanhoitajia sekä sängyssä siirrettäviä potilaita. Päivystyshuoneessa minulle kerrottiin Reijo Katajarannan huoneen sijaitsevan käytävän alkupäässä. Kämppä oli jaettu neljään lakanoilla eristettyyn yksiöön. Väsynyt, turvoksissa oleva mies makasi ensimmäisessä vuoteessa. Hänen vasen silmänsä värähti.  Hän ei ollut Reiska. Toinen peti oli tyhjä.

Reiskan yksiössä työskenteli sairaanhoitaja. Hän mittasi verenpainetta ja tyhjensi mahaletkusta vatsaan kertyneitä nesteitä. Päätin odottaa käytävällä toimenpiteen päättymistä. Minua kouraisi mahasta. Selkäni kostui hiestä. Kyynärtaipeissani pisteli. Desinfioin huolellisesti käteni. Käytävällä minut ohittanut sairaanhoitaja kantoi korissaan näyteputkiloita. Sairaala-asuun pukeutunut nainen vaelsi tiputuspullo partnerinaan kohti televisionurkkausta.

– Terve, Reiska. Miten on hurissut?
– Terve Masa. Auta mut ensin istumaan. Vedä mut ylös kädestä. Omat voimat eivät riitä. Luulin, että pääsen huomenna kotiin, mutta kun safka ja nesteet eivät pysy vieläkään sisällä.
– Onko jo todettu, mikä sua vaivaa? Toihan alkoi jo meidän Vappu-bileissä.
– Joo, ruoka eikä viina ei maistanut. Ei sun sapuskoissa ollut mitään vikaa. Kotona oksensin ja ripuloin melkein pari viikkoa. Terveyskeskuksesta lähettivät Mariaan ja sieltä ambulanssilla tänne.

Autoin pörröpäisen ja pyöreän harmaahapsun istumaan. Maha pönkrötti kuin raskaana olevalla naisella. Ravintoliuos valui ranteen kautta vanhan miehen elimistöön.

– Haetsä, Masa, mulle vielä tuolta hanasta vettä? Mä saan huuhdella vain suuni.

Noudin vettä lasiin. Ojensin Reiskalle kaksi tuomaani työväenlehteä. Tämä asetti ne apupöydälle kännykän viereen.

– Tää on maailman tylsin paikka, mutta hoitajat ovat hiton ammattitaitoisia. Mä en ole jaksanut lukea kuin urheilu-uutisia ja kuunnella vähän radiota. Helvetti, kun pääsis pian kotiin.
– Sua on tutkittu paljon. Mitä ne on saanu selville? Onko lekuri käynyt rundilla?
– Tänään kävi. Maksa ei ole ainakaan pamahtanut. Se on pienikokoinen. Haimasta on löytynyt jonkinlainen kasvain. Ohutsuoli tulppaa. Nesteet eivät poistu, vaan jäävät sisään.
– Mitä ne aikoo duunata?
– Ne tähystää mahan kautta ohutsuoleen. Toivottavasti ne tyhjentää samalla vatsan ja leikkaa sen kasvaimen pois, kun kerran olen täällä. En taida päästä kesällä Airistoon ja syksyllä sieneen, jollei kondis parane.
– Onneksi et ole jonossa. Mä tuon sulle kyllä tatteja ja suppiloita, jos sä et pääse omin voimin skuttaan.
– Ei se ole sama asia. Sienissä tärkeintä on sienestys ja koko prosessi.
– Mä vaikka raahaan sut istumaan tuoliin metsään. Se on vain järjestelykysymys.
– Voinhan mä ajaa autolla metsän reunaan ja odotella siellä, kun te käytte Arskan kanssa sienessä.
– Sun artikkelis Leninin ja Marxin puolueteorioista on saanut hyvää palautetta netissä. Kymmeniä ihmisiä on lukenut sen. Lähetin kopsun sun meiliin.
– Mä en ole pystynyt katsomaan sähköposteja yli viikkoon.

Viereiseen yksiöön oli saapunut uusi asiakas. Hoitaja mittasi verenpaineen ja otti verinäytteen sekä täydensi hänen potilastietojaan. Mies oli ottanut jokin aika sitten pitkät Järvenpään sosiaalisairaalasta. Haima muistutti olemassaolostaan.  Sisäelimen omistaja vaikutti tuntevan hyvin talon tavat. Hoitaja vakuutti nuoren miehen pääsevän halutessaan takaisin Järvenpäähän.

Reiska hörppäsi vettä ja sylki sen pahvimaljaan. Minä istuin pallilla ja pohdin hyvän ystäväni ja aatetoverini äkillistä elämäntilanteen muutosta. Me olimme tunteneet toisemme jo yli 30 vuotta, opiskelleet ja opettaneet yhdessä marxilais-leniniläistä filosofiaa, kirjoittaneet kimpassa lukuisia lehtiartikkeleita, sienestäneet sekä viettäneet useasti yhdessä vapaa-aikaamme.

– Sun pitää nyt huilata rauhassa ja antaa niiden hoitaa sut kondikseen. Sä olet täällä hyvässä hoidossa. Unohda kaikki muu. Tarviitsä mitään jeesistä?
– En oikeastaan mitään. Mutsi on hoidossa Pakilan hoitokodissa. Serkku käy tsekkaamassa päivittäin postin. Se ajoi mun autonkin Marian sairaalan pihasta kotiin.
– Soita mulle, jos tarviit jotain apua tai jos sulle täytyy tuoda jotain tänne lasarettiin. Marja ja Esko kertoivat olleensa yhteydessä sinuun. Onko muita käynyt täällä?
– Serkut kävivät toissapäivänä. Männikkö lupasi tulla käymään vielä tällä viikolla. Kerro terveisiä Tarjalle.
– Tarja palaa vasta ensi viikolla himaan Kiinan duunireissulta.
– Kun mä pääsen täältä kotiin, mä kutsun sut meille. Mä näytän sulle sen dokumentin Arthur Rubinsteinista ja tarjoon pari kaljaa.
– Sovitaan näin.

 Minä halasin Reiskaa ja toivotin hänelle voimia. Minun piti ehtiä kotiin vastaanottamaan poikaani Arskaa tämän tullessa erityisavustajan saattamana Mäkelänkadun uimakeskuksesta kotiin.

– Hyvä, kun kävit katsomassa mua Masa.
– Me tulemme Arskan kanssa tervehtimään sinua lauantaina. Moi!

Minä kävelin usvassa sairaalan uumenista Haartmanin kadulle auringonvaloon. Kasvaimet haimassa ovat harvoin hyvälaatuisia. Haimasyöpä iski yleensä seitsemänkymppisiin miehiin. Muistin John Coltranen kuolleen nelikymppisenä, luomisvoimaa uhkuvana miehenä, maksasyöpään. Hän ei menehtynyt päihteisiin, koska hän oli lopettanut niiden käytön jo vuosikausia aikaisemmin.  Reiska oli täyttänyt edellisenä vuonna seitsemänkymmentä vuotta. Hän oli soittanut nuorena miehenä saksofonia. Hän oli nähnyt Coltranen esiintyvän Kultsalla 1960-luvun alussa.

Minä muistelin, kun me olimme viime kesänä kuunnelleet Reiskan kanssa Airiston lomamökissä putkessa viisi tuntia Coltranen musiikkia ja naukkailleet maissiviskiä.

Olin ostanut Berliinistä vuonna 2012 John Coltranen antologian, joka käsitti viisi CD-levyä. Olin lukenut pari kuukautta sitten Ben Ratliffen kirjoittaman elämänkerran ”Coltrane – erään soundin tarina”. Ratliffen mukaan Coltranen musiikille on tunnusomaista tanakka tekniikka, vahva hallinta tenori- ja sopraanosaksofonien kaikissa rekistereissä, hiukkasen terävä intonaatio, seesteinen intensiteetti sekä nopea ja liikkuva sointujen eikä pelkästään melodian tutkiskelu. Hän loi vuoroin viettelevää, valtavirta-tyyppistä tai sen vastakkaissuuntaista jazzia.

Ravintola Messeniuksen kohdalla ahdistukseni ja suruntunteeni loivenivat hieman. Minä muistelin poikani Arskan avosydänleikkausta 22 vuoden takaa ja hänen toipumistaan Lastenklinikan teho-osastolla. Ostin tuolloin Tarjan kanssa Messeniuksenkadulta kiinalaisen wokkipannun. Se on meillä yhä kotona aktiivisessa käytössä. Hyppäsin Nordenskiöldinkadulla sporaan ja ajoi sillä kotiin Vallilaan.

Rakas ystävä ja toveri Reijo Katajanranta kuoli tornisairaalassa perjantaina 17.5.2013.

Syvää surua tuntien: Matti Laitinen

2.5.2013


 
 
Juha Kieksi, STP

Työväen ja Nuorison vappujuhlassa Helsingin Tokoinrannassa Vappuna 2013 

Hyvät Toverit,

Britannian entinen pääministeri Margaret Thatcher kuoli viime kuussa. Thatcher muistetaan ankarana hyvinvointivaltion kriitikkona ja suurpääoman etujen puolustajana. Julkisesta keskustelusta voisi kuvitella, että liki 20 vuotta Thatcherin valtakauden jälkeen thatcherilainen uusliberalismi ei enää olisi ajankohtaista. Näin ei kuitenkaan ole. Uusliberalistista talouspolitiikkaa on systemaattisesti edistetty koko ajan. Tämän politiikan seurauksena on romutettu pikku hiljaa työväestön ankaralla taistelulla hankkimia saavutuksia. Eipä ihme, että kokoomuspoliitikot antoivat Thatcherista niin ylistäviä lausuntoja. Augusto Pinochetin ja Ronald Reaganin ohella Thatcher onkin uusoikeistolaisen vallankumouksen keskeisin vaikuttaja.

Uusiliberalismi on korkeimpaan, imperialistiseen vaiheeseen edennyttä kapitalismia. Sen ominaispiirre on, että suupääoma pyrkii muodostamaan monopoleja voittojensa turvaamiseksi. Tähän politiikkaan kuuluu että valtio ottaa kriisiaikoina vastattavakseen pankkien ja muun suurpääoman velat. Tähän valtio tarvitsee rahaa ja se raha otetaan julkisista palveluista kuten terveydenhuollosta, vanhusten huollosta ja koulutuksesta.

Suomi liittyi Euroopan Unioniin vuonna 1995. Tämän jälkeen suomalaista yhteiskuntaa on systemaattisesti muutettu siihen suuntaan, että se turvaa suurpääoman edut kansalaisten etujen kustannuksella. Riippumatta siitä, millainen eduskunta ja hallitus meillä on ollut, meno on ollut saman suuntaista.

Otetaanpa jokunen esimerkki. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa järjestellään uudelleen yhä suurempiin kokonaisuuksiin. Suurissa kokonaisuuksissa tavallisen sairaan ihmisen mahdollisuudet saada tasa-arvoisia, joustavia ja oikea-aikaisia palveluita heikkenevät. Moni ehtii kuolla ennen hoitoa. Samalla tutkimukset osoittavat, että suuremmat kokonaisuudet eivät välttämättä pysty järjestämään palveluita halvemmalla. Miksi sitten suunta on kuitenkin suuriin kokonaisuuksiin? Muodostamalla suuria SOTE-alueita palveluiden yksityistäminen käy helpommin. Niistä tulee houkuttelevia kokonaisuuksia kansainvälisille terveysyrityksille. Kohta sinuakin voi hoitaa intialainen lääkäri puhelimen välityksellä.

Toinen esimerkki on jätehuoltolain säädännön uudistaminen, jossa jätehuollon järjestämisvastuu siirtyi kunnille. Tämä saattaa kuulostaa hyvältä, varsinkin jos jätteenkeräilystä vastaisivat kunnan omistamat yhtiöt. Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että kunta voi kilpailuttaa jätteen keräilyn yhtenä kokonaisuutena niin, että siitä voi vastata vain suuri, monesti kansainvälinen yritys, jolla on riittävästi kapasiteettiä. Pienet yritykset on pelattu pois markkinoilta ja bisnes siirtyy kansainvälisille suuryrityksille.

Tällä tavoin yhteiskuntaa muokataan osa kerrallaan vastaamaan kansainvälisen suurpääoman tarpeisiin tavallisen ihmisen kustannuksella. Tämä kaikki liittyy kiinteästi EU -politiikkaan ja EU onkin uusliberalistisen politiikan ilmenemismuoto.

Entäpä sitten NATO. Suomea viedään hivuttamalla NATOn jäseneksi. Käytännössä kaikki sotilaalliset järjestelmät on muutettu jo NATO-yhteensopiviksi ja olemme jo melkein NATOn jäseniä. Mihin NATOa sitten tarvitaan? NATO-jäsenyyttä yritetään myydä Suomen kansalle ainakin epäsuorasti Venäjän uhalla. Todellisuudessa Venäjä ei kuitenkaan muodosta minkäänlaista uhkaa Suomelle. NATOon liittyminen ja ns. siviilikriisinhallinnan tavoitteet ovat ihan toisaalla. NATO varmistaa uusliberalistisen talouspolitiikan etenemisen kaikkialla maailmassa, riistää edulliset luonnonvarat kansainvälisen suurpääoman käyttöön ja viimekädessä varmistaa, että Suomessa tai muualla Länsi-Euroopassa ei pääse muodostumaan EU:n ja uusliberalismin vastaista kansannousua. NATO edustaa kaikkea sitä, mitä vastaan työväenluokka taistelee kaikkialla maailmassa. Suomen osalta ulkopolitiikassamme edelleenkin ainoa oikea linja on puolueettomuus ja pysyttäytyminen sotilasliittojen ulkopuolella.

Työväenluokan tieteellinen maailmakatsomus syntyi työn ja taistelun myötä 150 vuotta sitten. Keskeisenä tavoitteena oli: kaikkien maailman työläiset liittykää yhteen. Työväenluokka on muuttunut paljon tämän jälkeen. Yhä suurempi osa työväestöstä saa toimeentulonsa muusta kuin tehdastyöstä. Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut. Vain pieni osa ihmistä omistaa tuotantovälineet, joilla lisäarvo tuotetaan. On harhaanjohtavaa väittää, että työväenluokka olisi pienentynyt ja että olisi muka muodostuvassa yhä suurempi keskiluokka. Edelleenkin 98 % maailman ihmistä kuuluu luokkaan, joka ei omista tuotantovälineitä. Ja näiden ihmisten edut ovat yhteneväiset.

Tämän vuoksi iskulause ”kaikkien maiden työläiset liittykää yhteen” on yhä ajankohtaisempi. Porvaristo on yhdentynyt jo ajat sitten EU:n ja erilaisten muiden talous- ja sotilasliittojen myötä. Pääomat liikkuvat vapaasti.

Samaan aikaan sosiaalidemokratia ja sitä myötäilevä vasemmisto liittoutuu oman asemansa säilyttääkseen porvariston kanssa ja on osoittautunut kykenemättömäksi puolustamaan ja turvaamaan kansalaisten tasa-arvoisia palveluita ja hyvinvointia. Työväestön ja porvariston etuja ei voi sovittaa yhteen. Tämä on jo tieteellinen mahdottomuus mikä näkyy myös käytännössä joka päivä.

Vasemmisto sekä meillä että muualla on jakautunut useisiin ryhmiin ja puolueisiin mikä palvelee vain porvariston etuja. Tänään meidän on yhdistettävä voimamme ja muodostettava suurpääoman vastainen yhteistyörintama, jossa kaikki järjestöt toimivat tasa-arvoisuuden pohjalta yhteisen tavoitteen puolesta. Meidän on yhdessä luotava uskottava poliittinen ja vallankumouksellinen vaihtoehto uusoikeistolaiselle pääoman vallalle. Vain tällä tavalla muodostamme riittävän voimakkaan rintaman suurpääomaa vastaan, ja voimme puolustaa tavallisen kansan oikeutta oman työnsä tuottamaan lisäarvoon ja sen myötä oikeutta tasa-arvoiseen terveydenhuoltoon, koulutukseen ja puhtaaseen ympäristöön.

Kaikkien maiden työläiset, liittykää yhteen.