LENININ KUOLEMASTA 90 VUOTTA

 

Vladimir Iljitš Leninin kuolemasta tuli kuluneeksi tammikuun lopulla 90 vuotta. Tuo yksi viime vuosisadan merkittävimmistä ajattelijoista ja valtiomiehistä tahdotaan tietoisesti unohtaa.  Hänet halutaan mieltää vain yhdeksi marxilaisuuden sivuraiteen asemapäälliköksi, jonka merkitystä on muodikasta ja suotavaa vähätellä. Lenin kuoli melko nuorena, joten hänen merkityksensä myöhemmän Neuvostoliiton rakentamiseen jäi vähäiseksi. Hänen seuraajansa hokivat hänen nimeään, mutta eivät toteuttaneet hänen viisaita ajatuksiaan.

 

Antonio Gramsci kirjoitti Vankilavihkoissaan tästä kummallisesta vastakkainasettelusta seuraavaa: ”Marxin ja Iljitšin vertaaminen arvojärjestyksen muodostamiseksi on typerää ja tyhjänpäiväistä. He ilmentävät kahta vaihetta, tiedettä ja toimintaa, jotka ovat samanaikaisesti sekä homogeenisiä että heterogeenisiä… Samoin olisi historiallisesti järjetöntä Kristuksen ja Paavalin vertaaminen. Kristus-Weltanschauung (maailmankatsomus) – Paavali organisaattori, toiminta, maailmankatsomuksen levitys; nämä molemmat ovat yhtä välttämättömiä ja niillä on yhtä suuri historiallinen merkitys.” Otto Wille Kuusinen tähdensi aikoinaan aatteen aineellistuvan järjestäytymällä.

 

Toinen yksi viime ja tämän vuosisadan merkittävimmistä ajattelijoista ja valtiomiehistä Fidel Castro arvioi Ignacio Ramonetin kirjaamassa elämänkerrassaan Leninin merkitystä seuraavasti:

”Lenin oli nero. Hän kuoli verraten nuorena, hän olisi voinut saada aikaan paljon enemmän… Lenin keksi neuvokkaan ajatuksen: kapitalismin rakentamisen proletariaatin diktatuurin oloissa… Kuvitelkaa nyt sosialismin rakentamista maassa, jossa oli 80 % lukutaidottomuus, ja tilanteessa, jossa oli taisteltava tärkeimpien suurvaltojen hyökkäystä vastaan ja jossa lähes poikkeuksetta suurin osa älymystöä, ne joilla oli parhaat tiedot, lähti maasta tai teloitettiin. Kuvitelkaa!.. Ellemme olisi opiskelleet Marxin poliittista teoriaa ja ellei meitä olisi innoittanut Martín, Marxin ja Leninin esimerkki, emme olisi edes voineet ajatella vallankumousta Kuubassa… Se oli vallankumouksemme yksi olennainen lähtökohta.”   

 

Kirjailija Maksim Gorkin kuvauksen mukaan ”Lenin ei kiinnittänyt paljoakaan huomiota omiin asioihinsa eikä puhunut sen vuoksi itsestään. Hän kykeni vaikenemaan omassa sielussaan raivoavista salaisista myrskyistä. Mutta muutamana päivänä hän sanoi eräitä lapsia hyväillessään: Näille tulee parempi elämä kuin meille. Heiltä jää näkemättä suurin osa meidän kärsimyksistämme. Heidän elämänsä ei ole yhtä julmaa. Sitten hän jäi tuijottamaan jonnekin kauas ja lisäsi miettiväisemmin: En kuitenkaan kadehdi heitä. Meidän sukupolvemme on pystynyt suorittamaan historialliselta kantavuudeltaan hämmästyttävän tehtävän. Vallitseva tilanne on tehnyt elämämme julmaksi, mutta se voidaan ymmärtää ja sitä voidaan puolustaa.”

 

Lenin ymmärsi, että siirtyminen kapitalismista sosialismin kautta edes johonkin kommunistisen yhteiskunnan lähistöön kestää kauan ja on varsin mutkikasta. Se vie sitä enemmän aikaa, mitä kehittymättömämpi yhteiskunta on. Tämän ongelman ratkaisemiseksi Leninin päätyi uuteen talouspolitiikkaan (NEP). Sen tavoitteena oli nopeuttaa yhteiskunnan tuotantovoimien kehitystä ja siirtymistä kohti sosialismia. Käytännössä tämä tarkoitti talonpojille kohdistetun elintarvikkeiden luovutusvelvollisuuden korvaamista verolla ja kapitalismin hallittua palauttamista Venäjälle. Kansainvälisille yhtiöille myönnettiin toimilupia ja tuotantolaitoksia vuokrattiin yksityisille kapitalisteille. Talonpojat saivat myydä vapaasti tuotantonsa ylijäämän.

 

Kysymyksen ydin uudessa talouspolitiikassa oli neuvostovallan säilyttäminen. Ratkaisevaa tässä asiassa oli, kenen kanssa maan talonpoikaisto liittoutuu – työläisten vai kapitalistien kanssa. Tämän vuoksi väestön asemaa oli kohennettava – etenkin pientalonpoikien. Toisaalta, vaikka kapitalismi hyötyisikin NEP:stä, samalla kasvaisi maan teollisuustuotanto ja sen myötä teollisuustyöläisten määrä. Neuvosto-Venäjä oli syntyessään takapajuinen maatalous- maa, jonka oli kasvatettava ajallaan oma työluokkansa ja sivistyneistönsä sekä tehtävä myös oma kulttuurivallankumouksensa. Venäjän teollisuus oli keskittynyt maan Euroopan puoleiseen osaan.

 

NEP:ssä oli siis kysymys neuvostovallan eloonjäämisestä. Jos kapitalistit ehtivät järjestäytyä ensin, kommunisteilta viedään valta. Jos taas proletaarinen valtiovalta kykenee pientalonpoikien tuella pitämään kapitalistit hallinnassaan, se voi luoda tuotantovoimien edistämistä palvelevan väliaikaisen valtiokapitalismin ja rakentaa näin edellytyksiä sosialismiin siirtymiselle. Kiinassa kamppaillaan tämän saman ongelman kimpussa 2010-luvulla. Se on modernisoinut teollisuutensa ulkomaisten yritysten, teollisuutensa osittaisen kapitalisoinnin ja tuontiteknologian avulla. Se osapuoli, joka saa Kiinassa maaseudun väestön puolelleen, voittaa taistelun vallasta.

 

Lenin kehotti toimimaan seuraavasti: ”Isännöikää kaikki. Kapitalistit tulevat olemaan vierellänne – vierellänne tulee olemaan myös ulkomaiden kapitalisteja, toimiluvanhaltijoita ja vuokranottajia, he saavat teiltä satoja prosentteja liikevoittoa, he tulevat hyötymään teidän vierellänne. Hyötykööt, mutta te oppikaa heiltä isännöimään, ja vasta silloin pystytte rakentamaan kommunistisen tasavallan.”

Mikäli uuden talouspolitiikan synnyttämiä ajatuksia toteutetaan harkitsemattomasti ja hallitsemattomasti, kuten Neuvostoliitossa alettiin tehdä 1980-luvun puolivälissä, se johtaa sosialismin tuhoon. Kun Mihail Gorbatšovin neuvonantajien esittämät talousuudistukset toteutettiin Neuvostoliitossa, maan teollisuustuotanto itsenäistyi valtion ja puolueen hallinnasta niin ikävin seurauksin, että se johti lopulta kapitalismin palautumiseen Venäjällä. Palkkaerojen tietoinen kasvattaminen aiheutti eriarvoisuuden kasvua yhteiskunnassa ja ihmisten vieraantumista sekä omasta työstään että sosialistisesta yhteiskunnasta. Uusi kapitalistiluokka syntyi hyvin palkatuista ja tulosvastuullisista teollisuuslaitosten johtajista. Tämä kapitalismin etujoukko harjoitti niin hyvin itsehallintoa, että se katsoi 1990-luvun alussa sosialistisen yhteiskunnan tarpeettomaksi omille liiketoimilleen.

 

Lenin ei lukeutunut eläessään vallankeskittämisen kannattajiin kuten hänen seuraajansa. Hän taisteli vielä kuolinvuoteellaankin sitä vastaan. Puolue ei voi valtuuttaa itselleen kaikkea valtaa marxismi-leninismin tai demokraattisen sentralismin nimissä. Oppikirjamaailmassa demokraattisen sentralismin järjestöperiaatteessa korostuu puolueen keskitetyn johdon valta ja ankara puoluekuri. Tällaisessa toispuolisessa toimintamallissa unohdetaan herkästi se, että tehtyjen päätösten pitäisi perustua laajojen puoluejoukkojen tahtoon. Valtiotasolla jätetään huomioimatta, että kaikki sosialistisen yhteiskunnan jäsenet eivät ole ja eivätkä myös tule koskaan olemaan hallitsevan puolueen jäseniä. Sosialismin tavoitteena on yhteiskunnan jäsenten – työtätekevien ihmisten – oma-aloitteisuuteen perustuvan vallan ja vastuun lisääminen yhteiskunnassa eikä suinkaan vallan keskittäminen jollekin puolueapparaatille.

 

Lenin itse totesi maaliskuussa 1918 selostaessaan VKP (b):n puolueohjelman tarkistusta mm. seuraavaa: ”Neuvostovalta on uudentyyppinen valtio… jossa on niin paljon kaoottista ja sekavaa, ja mikä muodostaa sen elävän sielun – vallan siirtyminen työtätekeville, riiston ja lannistamiskoneiston poistaminen. Valtio on lannistamiskoneisto. Lannistettavia ovat riistäjät, mutta niitä ei voida lannistaa poliisin avulla, vain itse kansanjoukot voivat ne lannistaa. Koneiston täytyy olla yhteydessä joukkoihin, sen täytyy neuvostojen tavoin edustaa joukkoja. Neuvostot ovat paljon lähempänä joukkoja, ne tekevät mahdolliseksi olla lähempänä joukkoja, ne tarjoavat suurempia mahdollisuuksia näiden joukkojen kasvattamiseen. Me tiedämme mainiosti, että Venäjän talonpoika pyrkii oppimaan, mutta me tahtoisimme hänen oppivan omasta kokemuksestaan eikä kirjoista. Neuvostovalta on koneisto, ja tämän koneiston tarkoituksena on se, että joukot alkaisivat opetella hallitsemaan valtiota ja järjestämään tuotantoa yleiskansallisessa mitassa.”

 

Minua ei hävetä tänäänkään kiinnittää Lenin-pinssiä pikkutakkini vasempaan rintaliepeeseen.

 

Matti Laitinen

4.2.2014