Miten Itämeren käy?
Itämeren huono tila on kaikkien tiedossa. Rehevöityminen näkyy liki kaikkialla mutta kaikkein konkreettisimmin se koskettaa jokaista ranta-asujaa kesäisin, kun veden käyttö estyy laajoilla alueilla myrkyllisten sinileväkukintojen vuoksi. Itämeren ongelma on siinä, että valuma-alueilla on paljon asutusta ja maanviljelyä sekä siinä, että Itämeri on melko matala ja suljettu systeemi – yhteys Atlanttiin on vain kapeiden Tanskan salmien kautta.
Ihmisen aiheuttama Itämeren rehevöityminen on jatkunut jo ainakin sadan vuoden ajan. Jätevesien puhdistusmenetelmien parantumisen myötä pistekuormitus on vähentynyt, mutta edelleen Itämereen pääsee liikaa typpeä ja fosforia hajakuormituksena. Hajakuormituksen keskeiset lähteet ovat maa- ja metsätalous. Erityisesti fosfori on Itämeren rehevöitymisen kannalta keskeinen ravinne. Sinilevät, jotka oikeastaan ovat syanobakteereita, voivat ottaa tarvitsemansa typen ilmasta veteen liuenneena molekylaarisena typpenä. Näin ollen fosforin määrä säätelee näiden eliöiden runsautta typpeä enemmän.
Ravinnepäästöt eivät ole vähentyneet
Typpi ja fosforipäästöjä on yritetty vähentää Itämeren ympärysvaltioissa vaihtelevin tuloksin. Vuodesta 2000 vuoteen 2006 fosforipäästöt vähenivät noin kaksi prosenttia. Tätä voidaan pitää melko vähäisenä, ottaen huomioon kuinka paljon erilaisia toimenpiteitä niiden vähentämiseksi on tehty. Eniten päästöt ovat vähentyneet Liettuassa (n. 30 %) ja Tanskassa (n. 20 %). Suomessa ja Venäjällä päästöt ovat lisääntyneet liki 7 %.
Erityisesti Suomen osalta lukua kannattaa tarkastella enemmänkin. Huolimatta maatalouden ympäristöohjelmasta, jossa maanviljelijöille maksetaan ympäristötukea siitä, että he viljelevät ympäristöystävällisemmillä menetelmillä, päästöt eivät ole vähentyneet. Näyttää siltä, että maatalouden ympäristöohjelma ei vähennä ainakaan Itämereen päätyviä fosforipäästöjä. Voidaankin kysyä, ovatko ympäristöohjelman toimet riittävän tehokkaita tai oikeita?
Todennäköisesti tilannetta voitaisiin korjata parhaiten siirtymällä luonnonmukaiseen viljelyyn yhä suuremmalla alueella. Tällä hetkellä Suomen peltoalasta on luomuviljelyssä noin 6 prosenttia. Tutkimusten mukaan luonnonmukaiseen tuotantoon siirtyminen vähentää hehtaarikohtaisia päästöjä vesistöihin. Luomutuotannossa kasvit käyttävät typpi ja fosforivarat tarkemmin, kun keinolannoitteita ei käytetä. Juuri Tanskassa luonnonmukaiseen tuotantoon on erityisesti panostettu
Ilmastonmuutos ja Itämeri
Ilmastonmuutoksen seurauksia on käsitelty useissa edellisissä Kansan Äänen numeroissa. Itämeren kannalta ilmaston lämpenemisellä on myös useita haitallisia vaikutuksia. Ensimmäinen on tietenkin jääpeitteen pienentyminen. Yhden asteen keskilämpötilan nousu pienentää jääpeitettä Itämerellä 45 000 neliökilometriä. Pilkkiminen saattaa siis tulevaisuudessa olla mahdollista lähinnä soutuveneestä.
Ilmaston lämpenemisen aiheuttama sateisuuden lisääntyminen pohjolassa lisää jokien virtaamaa. Virtaaman lisääntyminen lisää ensinnäkin Itämeren ravinnekuormitusta. Lisäksi makea jokivesi laimentaa meren suolapitoisuutta pintakerroksissa. Pinta- ja pohjakerroksen suolaisuuseron kasvu vähentää veden pystysuoraa sekoittumista ja huonontaa hapen kulkeutumista pohjan läheisiin vesiin.
Lisääntynyt jokivirtaama heikentää myös Tanskan salmien kautta tulevaa suolaisen veden virtaamaa Itämereen. Tällä on negatiivisia vaikutuksia pohjan happitilanteeseen. Lisäksi se aiheuttaa prosessiin, jossa pohjasedimenteistä vapautuu sinne varastoituneita ravinteita. Tämä lisää meren rehevöitymistä.
Vaikka typpi- ja fosforipäästöjä voitaisiin ratkaisevasti vähentää, jatkuisi meren rehevöityminen vielä pitkään johtuen juuri meren sisäisestä kuormituksesta, jossa pohjasedimentteihin sitoutuneita ravinteita vapautuu veteen.
Itämeren pelastamiseksi tarvitaan poliittista tahtoa kaikissa Itämeren valuma-alueen valtioissa. Kovin pitkään ei voida enää odottaa.
KÄ / Juha Kieksi
Itämeren huono tila on kaikkien tiedossa. Rehevöityminen näkyy liki kaikkialla mutta kaikkein konkreettisimmin se koskettaa jokaista ranta-asujaa kesäisin, kun veden käyttö estyy laajoilla alueilla myrkyllisten sinileväkukintojen vuoksi. Itämeren ongelma on siinä, että valuma-alueilla on paljon asutusta ja maanviljelyä sekä siinä, että Itämeri on melko matala ja suljettu systeemi – yhteys Atlanttiin on vain kapeiden Tanskan salmien kautta.
Ihmisen aiheuttama Itämeren rehevöityminen on jatkunut jo ainakin sadan vuoden ajan. Jätevesien puhdistusmenetelmien parantumisen myötä pistekuormitus on vähentynyt, mutta edelleen Itämereen pääsee liikaa typpeä ja fosforia hajakuormituksena. Hajakuormituksen keskeiset lähteet ovat maa- ja metsätalous. Erityisesti fosfori on Itämeren rehevöitymisen kannalta keskeinen ravinne. Sinilevät, jotka oikeastaan ovat syanobakteereita, voivat ottaa tarvitsemansa typen ilmasta veteen liuenneena molekylaarisena typpenä. Näin ollen fosforin määrä säätelee näiden eliöiden runsautta typpeä enemmän.
Ravinnepäästöt eivät ole vähentyneet
Typpi ja fosforipäästöjä on yritetty vähentää Itämeren ympärysvaltioissa vaihtelevin tuloksin. Vuodesta 2000 vuoteen 2006 fosforipäästöt vähenivät noin kaksi prosenttia. Tätä voidaan pitää melko vähäisenä, ottaen huomioon kuinka paljon erilaisia toimenpiteitä niiden vähentämiseksi on tehty. Eniten päästöt ovat vähentyneet Liettuassa (n. 30 %) ja Tanskassa (n. 20 %). Suomessa ja Venäjällä päästöt ovat lisääntyneet liki 7 %.
Erityisesti Suomen osalta lukua kannattaa tarkastella enemmänkin. Huolimatta maatalouden ympäristöohjelmasta, jossa maanviljelijöille maksetaan ympäristötukea siitä, että he viljelevät ympäristöystävällisemmillä menetelmillä, päästöt eivät ole vähentyneet. Näyttää siltä, että maatalouden ympäristöohjelma ei vähennä ainakaan Itämereen päätyviä fosforipäästöjä. Voidaankin kysyä, ovatko ympäristöohjelman toimet riittävän tehokkaita tai oikeita?
Todennäköisesti tilannetta voitaisiin korjata parhaiten siirtymällä luonnonmukaiseen viljelyyn yhä suuremmalla alueella. Tällä hetkellä Suomen peltoalasta on luomuviljelyssä noin 6 prosenttia. Tutkimusten mukaan luonnonmukaiseen tuotantoon siirtyminen vähentää hehtaarikohtaisia päästöjä vesistöihin. Luomutuotannossa kasvit käyttävät typpi ja fosforivarat tarkemmin, kun keinolannoitteita ei käytetä. Juuri Tanskassa luonnonmukaiseen tuotantoon on erityisesti panostettu
Ilmastonmuutos ja Itämeri
Ilmastonmuutoksen seurauksia on käsitelty useissa edellisissä Kansan Äänen numeroissa. Itämeren kannalta ilmaston lämpenemisellä on myös useita haitallisia vaikutuksia. Ensimmäinen on tietenkin jääpeitteen pienentyminen. Yhden asteen keskilämpötilan nousu pienentää jääpeitettä Itämerellä 45 000 neliökilometriä. Pilkkiminen saattaa siis tulevaisuudessa olla mahdollista lähinnä soutuveneestä.
Ilmaston lämpenemisen aiheuttama sateisuuden lisääntyminen pohjolassa lisää jokien virtaamaa. Virtaaman lisääntyminen lisää ensinnäkin Itämeren ravinnekuormitusta. Lisäksi makea jokivesi laimentaa meren suolapitoisuutta pintakerroksissa. Pinta- ja pohjakerroksen suolaisuuseron kasvu vähentää veden pystysuoraa sekoittumista ja huonontaa hapen kulkeutumista pohjan läheisiin vesiin.
Lisääntynyt jokivirtaama heikentää myös Tanskan salmien kautta tulevaa suolaisen veden virtaamaa Itämereen. Tällä on negatiivisia vaikutuksia pohjan happitilanteeseen. Lisäksi se aiheuttaa prosessiin, jossa pohjasedimenteistä vapautuu sinne varastoituneita ravinteita. Tämä lisää meren rehevöitymistä.
Vaikka typpi- ja fosforipäästöjä voitaisiin ratkaisevasti vähentää, jatkuisi meren rehevöityminen vielä pitkään johtuen juuri meren sisäisestä kuormituksesta, jossa pohjasedimentteihin sitoutuneita ravinteita vapautuu veteen.
Itämeren pelastamiseksi tarvitaan poliittista tahtoa kaikissa Itämeren valuma-alueen valtioissa. Kovin pitkään ei voida enää odottaa.
KÄ / Juha Kieksi
