Leo Stranius: Hakkerit eivät peruneet ilmastonmuutosta 23.11.2009
Hakkereiden paljastamat viestit eivät tuo uutta sisältöä ilmastokeskusteluun, sanoo Luontoliiton pääsihteeri Leo Stranius.
Yhä synkkää. Hakkeroidut viestit eivät Leo Straniuksen mukaan vieneet ilmastotutkimuksen uskottavuutta.
”Tietääkseni näissä viesteissä ei ole mitään, mikä viittaisi kansainväliseen salaliittoon tai tutkimustuloksiin, joiden mukaan ilmasto ei lämpenisi. Sehän olisi vain hyvä asia, jos tällaisia tutkimustuloksia ilmenisi”, Stranius sanoo.
Hän on tutustunut viesteihin lähinnä median ja keskustelupalstojen kautta. Perjantaina maailmalle levisi tieto, että englantilaisen Itä-Anglian yliopiston ilmastotutkimuksen yksiköstä on viety tietomurrossa tutkijoiden viestejä. Skeptikkopiireissä viestien on väitetty osoittavan, että ilmastotutkimusta on vääristelty.
Myös ympäristönmuutoksen professori Atte Korhola on useasti kritisoinut avoimuuden puutetta ilmastotutkimuksessa.
”On masentavaa lukea, kuinka nyt julkitulleissa viesteissä pohditaan, kenen artikkeleita tulee julkaista ja kenen ei, kuka arvioi kenenkin käsikirjoituksia ja mitkä sarjat voidaan lukea vertaisarvioinnin piiriin”, Korhola kirjoittaa CO2-Raportti -sivustolla.
Straniuksen mukaan ilmastotieteissä käytävä keskustelu on aivan yhtä avointa kuin muissakin tieteissä.
”Avoimuus ja kriittisyys kuuluvat tieteeseen. Ilmastotieteen ja ilmakehän tutkimus on tosin niin monimutkaista ja syvälle menevää, että tavallisen asioita tarkasti seuraavan voi olla vaikea arvioida yksittäisten tietojen tai tutkimustulosten vaikutusta kokonaisuuteen”, Stranius sanoo.
Stranius aloitti tänä syksynä Luonto-Liitossa. Sitä ennen hän työskenteli Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaavana.
Samuli Sinisalo [ 23.11.2009 - 12:40 ]
Miksi USA ei vastaa ilmastonmuutokseen?
Ilmastoneuvotteluiden änkyrät ennakoivat ongelmia senaatissa.
Barcelonan käytäviltä kuului seuraavanlainen lausahdus. 70 % ongelmista ilmastoneuvotteluissa muodostaa Yhdysvaltain Senaatti. 90 % ongelmista taas on Yhdysvallat noin ylipäätään. Näin arvioi eräs Climate Action Networkin edustaja.
Miten Yhdysvaltain senaatti voi olla suurin kompastuskivi Kööpenhaminassa, missä kyse on kuitenkin kansainvälisistä ilmastoneuvotteluista?
Koitetaanpa purkaa tätä pikkuhiljaa.
Ensinnäkin, kun kansainvälisiä sopimuksia laaditaan, ne eivät astu lain voimaan allekirjoitettaessa. Sopimusten on vielä käytävä läpi ratifiointiprosessi, joka on erilainen jokaisessa siihen osallistuvassa maassa. Hyvä esimerkki tästä on EU:n Lissabonin sopimus, jota on pompoteltu kansanäänestyksissä, parlamenteissa ja ties missä ympäri Eurooppaa.
Yhdysvalloissa senaatin täytyy ratifioida kansainväliset sopimukset. Se ei aina ole helppoa. Senaatissa on kaksi edustajaa jokaisesta 50 osavaltiosta, ja sopimuksen ratifiointiin tarvitaan niin sanottu super majority, eli kaksi kolmasosaa äänistä: 67/100. Näin ollen sopimuksen pysäyttämiseen tarvitaan 34 senaattoria.
Itse asun Mainessa, osavaltiossa jossa on reilu miljoona asukasta, jotka ovat suurelta osalta kalastajia, maanviljelijöitä ja kesällä turismista elantonsa saavia maalaisia. Heitä edustaa kaksi senaattoria, joilla on yhtä paljon äänivaltaa kuin kahdella senaattorilla New Yorkista, Texasista tai Kaliforniasta.
Kun näitä pienempiä osavaltioita ja heidän senaattoreitaan lasketaan yhteen, saatetaan päätyä tilanteeseen jossa Wyomingin, Vermontin, Pohjois- ja Etelä-Dakotan, Alaskan, Delawaren, Montanan, Rhode Islandn, Havajin, New Hampshiren, Mainen, Idahon, Nebraskan, West Virginian, Uuden Meksikon, Nevadan ja Utahin senaattorit äänestävät vastaan ja estävät mahdollisen Kööpenhaminan sopimuksen ratifioinnin USA:ssa. Edellämainitut osavaltiot edustavat 7,4 prosenttia amerikkalaisista.
Ja jos USA ei ole uudessa sopimuksessa mukana, se sopimus ei kauas kanna. Teoriassa siis 7,4 % amerikkalaisista voi käytännössä estää maailmanlaajuisen ilmastosopimuksen synnyn. Tämä on siis se 70 % ongelmista Kööpenhaminassa.
Ne loput 20 % ongelmista, jotka USA aiheuttaa, tulevat siitä, että amerikkalaiset eivät halua allekirjoittaa ilmastosopimusta, ellei heillä ole sille senaatin hyväksyntää. Amerikassa asioita katsotaan siis siinä järjestyksessä, että mihin Senaatti on valmis, se voidaan luvata Kööpenhaminassa.
Tämä järjestys on nurinkurinen, eikä sille ole mitään lainvoimaista perustetta. Vallan kolmijako-opin mukaisesti toimeenpanovalta on se haara, joka neuvottelee sopimusta Kööpenhaminassa ja Senaatti edustaa lainsäädäntövaltaa. Uskomatonta kyllä, monet neuvottelijoista ovat ympäristöalan asiantuntijoita ja aktivisteja, jotka kyllä haluaisivat sopimuksen, joka leikkaa päästöjä riittävästi.
Koulumme presidentti, David Hales, on yksi heistä. Hän oli USA:n ilmastoneuvotteludelegaatiossa vuosikymmenen verran ja oli muun muassa mukana neuvottelemassa Kioton sopimusta vuonna 1997. Hänen näkemyksensä mukaan liiallinen senaatin kuunteleminen on vain rohkeuden puutetta neuvottelijoiden puolelta.
"Heillä on valta neuvotella ja allekirjoittaa, ja allekirjoittaa heidän pitäisi, kunnianhimoinen sopimus Kööpenhaminassa. Sitten heidän on tultava kotiin ja pistettävä pystyyn helvetinmoinen taistelu, jotta se hyväksyttäisiin senaatissa", Hales sanoo.
Poliittinen kampanjointi on Yhdysvalloissa arkipäivää ja ilmastotietoisuus kasvaa koko ajan, vaikka lähtötaso on matala ja edistys hidasta. Senaattorit eivät ole kuuroja äänestäjiensä pyynnöille, vaikka kovin on kivinen ilmastolain tie Amerikassa; kansallisen niin kuin kansainvälisenkin. Se on kuitenkin mahdollista, ja mikäli sopimus ei hyväksyntää senaatilta saa, niin silloin ainakin syyttävät sormet osoittavat oikeaan suuntaan.
Kioton sopimushan ei ikinä päässyt edes senaatin käsittelyyn asti, kiitos G.W. Bushin. Nyt sitä riskiä ei enää ole, mikäli Kööpenhaminasta saadaan sopimus kotiintuomiseksi.
Samuli Sinisalo on 24-vuotias opiskelija yhdysvaltalaisesta College of the Atlanticista. Sinisalo osallistuu joulukuussa 2009 Kööpenhaminan ilmastokokoukseen YK:n nuorisodelegaation edustajana ja raportoi kokouksesta Fifille.
Koonnut: Antero Nummiranta
