JÄÄNNÖSHYVINVOINTIYHTEISKUNTA

Pääministeri Jyrki Kataisen valtiopäivien avajaispuheessa vilahte­li sana ”hyvinvointiyhteiskunta” teoreettisesti ja käytännöllisesti kelvottomissa yhteyksissä. Se oli residuaalin, jäännöksen osassa, että sillekin (hyvinvoinnille) jää osa, jos kaikki muu, yritykset ja työpaikat onnistuvat ”yksityisellä sektorilla”. Tuntui kuin puhuja ei olisi ymmärtänyt hyvinvointiyhteiskunnan teoreettista merkitys­tä kasvun ja työpaikkojen luojana, kysynnän kasvattajana. Vaihto­ehtoisesti hän aliarvioi kuulijansa ja tarjoili kokoomusideologian hyvinvointiin verhoiltuna, muodossa jossa välittäminen ei ole en­sisijaista vaan jäännös, residuaali, jos sitä syntyy.

Hyvinvoinnin peruselementti, 30-luvun laman synnyttämänä ja Keynesin yleiseksi teoriaksi muotoilemana, oli riittävän kysynnän yl­läpitäminen, kaikista kansalaisista ja kansoista (sodat hävinneistäkin) huolehtiminen. Kypsimmän vaiheen hyvinvointiyhteiskunta koki pal­melaisessa Ruotsissa 70-luvulla, hyvinvoinnin ja hoivan yhteiskunnalli­sia rakenteita kehittämällä, jossa yksityinen pääoma löysi terveitä (tu­kemattomia) sijoituskohteita kysynnän kasvaessa. Markkinatalous lak­kaa toimimasta, jos tarjontaa yksipuolisesti tuetaan ja unohdetaan ky­synnän merkitys kuten ns. vasemmistopuolueidenkin toteuttamassa hallitusohjelmassa.

Hyvinvointiyhteiskunta pitää sisällään ne ”yhteiskunnalle ulkoiste­tut” (mm. UM päätoimittaja taannoin) palvelut, joista ei haluta kenen­kään voittoa keräävän. Nämä palvelut ovat perinteisesti liittyneet so­siaali- ja terveydenhuoltoon sekä koulutukseen, yhteiskunnan tekni­seen huoltoon sen kuljetustarpeisiin sekä sisäiseen - että ulkoiseen tur­vallisuuteen. Nykyään tähän kategoriaan voidaan lukea myös ympäris­töpalvelut. Nyt saatamme havaita, että yksityisellä pääomalla kerätään voittoa kaikilla mainituilla alueilla, monesti vielä yhteiskunnan erityi­sillä tuilla. Kysyntä ei ole synnyttänyt ”palmelaista”, tervettä yrittäjyyt­tä, vaan yhteiskunnan, yhteisöllisen tehtäväpoolin hajautumisen yksi­tyisiin, rahastaviin käsiin.  

Kuntatalous on hyvinvointiyhteiskunnan merkittävin tukipylväs. Vähin erin sen kykyä suoriutua velvoitteistaan ovat valtionosuussää­dökset supistaneet. Siis kunnallista työntekoa ei ole voinut tukea, mut­ta yksityistä yritteliäisyyttä ja voiton tavoittelua – monesti etiikan har­maalla alueella – on kasvavassa määrin tuettu. ”Jäännöshyvinvointia” on entistä niukemmin, koska verotuloja kertyy ”yritysyhteiskunnasta” entistä vähemmän. Tämä tuntuu ihmisten arjessa neuvolapalveluis­ta saattohoitoon ja kaikessa siltä väliltä, jonka ajattelimme olevan yh­teisöllistä, yhteisin ponnistuksin ylläpidettyä ilman voitontavoittelua.

Valtiopäivien avajaiset ”titaanien taisteluineen” ei todellakaan ol­lut mikään väitöstilaisuus, ei edes informatiivinen yhteenotto, vaan ”sirkushuveja kansalle”, vaikka sille ei leipää riittäisikään kuin Pelastus­armeijan leipäjonosta. Jos jotain syytetään ”populistiksi” niin tuleeko kaikkien olla ”populisteja”? ”Hyvinvointi” on mitä irvokkain klisee ja mitä irvokkainta populismia Kataisen suussa. Valtiopäivien avajaiset ovat olleet arvokas ja informatiivinen tilaisuus kansalaisillekin, mutta ”helpon- ja halvan demokratian” tulo ja siihen liittyvät kliseet eivät ra­kenna parempaa tai vauraampaa Suomea puhumattakaan sen oikeu­denmukaisuudesta.

http://www.kansanaani.net/

Kansan ääni pääkirjoitus 1/2013

Hannu Ikonen
Iloiset veronmaksajat vpj.
Liljendal