Leninin vai Kommunistisen Manifestin puolueteoria

Mikä on mennyt pieleen, kun sosialismi ei ole edennyt länsimaissa yli puoleen vuosisataan? Entä pitäisikö - ja voidaanko marxismia teoriana kritisoida? Voisiko marxismin aatteellisessa perustassa olla jotain sellaista, joka ei toimi nykyajassa? Voidaanko marxismia kritisoida joiltakin osin, vaikka se kokonaisuudessaan pätee edelleenkin.

Olemmeko asettaneet marxilaisen teorian sellaiselle kaiken arvostelun yläpuolella olevalle jalustalle, että sitä ei voida ollenkaan arvioida uudelleen miltään osin joutumatta leimatuksi petturiksi tai revisionistiksi. Jos näin on, silloin marxismi on kiveen kirjoitettu, eikä uusia näkökulmia marxismiin voi edes syntyä.

Marxismissa on kestävää Marxin Pääoma ja sen talousteoriat. Kukaan ei ole pystynyt kumoamaan niitä. Samoin siinä on kestävää dialektinen materialismi metodina ja etenkin Engels huomioiden sekä myös historiallinen materialismi historiaa tutkivana metodina.

Marxismissa voidaan kyseenalaistaa leniniläinen puolueteoria. Se on pätevä, mutta ei yleispätevä. Se on luotu äärimmäisissä oloissa, tsarismin vallan alla (Leninin kirja Siperiaan karkotuksen ajalta: Mitä on tehtävä (1901- 1902)). Leninin puolueteoria oli maanalaisuuden oloissa syntynyt ja hyvin keskusjohtoinen teoria joka vain vahvistui ensimmäisen maailmansodan ja Lokakuun vallankumouksen oloissa. Vallankumous ja sen jälkeen seurannut sisällissota ja ulkovaltojen hyökkäykset vaativatkin keskusjohtoisuutta, mutta se avasi Stalinin aikana oven vallan täydelliselle keskittämiselle: kärjistäen sanottuna työväenluokan valta muuttui puolueen vallaksi, puolueen valta muuttui puoluejohdon vallaksi ja viimekädessä puolueen pääsihteerin vallaksi.

Tuo vallan keskittämispyrkimys on seurannut kommunistisessa liikkeessä tähän päivään saakka. On oletettavaa, että jo Lenin itse näki, että vallan keskittämisen sijaan tarvitaan demokratian eli päätösvallan laajentamista ja hajauttamista. Sen näkee Leninin viimeisistä kirjoituksista, joissa Lenin on hyvin pettynyt vallankumouksen etenemiseen.  ”Tarvitaan sivistystä, edes Euroopassa saavutettua sivistystä ennen kuin todellisesta sosialismista voidaan puhua.”  Lenin kehotti vallan hajauttamiseen ja demokratian laajentamiseen sosialismissa ja sinne siirryttäessä mm. seuraavin sanoin: ”Kaikkien kansalaisten on osallistuttava oikeudenkäyttöön ja maan hallintaan. Meistä (bolshevikeistä) on tärkeää, että ehdottomasti kaikki työtätekevät saadaan mukaan hallitsemaan valtiota. Se on tavattoman vaikea tehtävä. Mutta – vähemmistö – puolue ei voi pystyttää sosialismia. Sen voivat pystyttää kymmenet miljoonat, kun ne oppivat tekemään sen itse. ”

Valtaa keskittävä puolueteoria voi toimia nykyäänkin, mutta vain kehitysmaissa, joissa suuret luokkaerot ja työläisten sortaminen – jopa kidutukset ja teloitukset ovat arkipäivää, mutta ei enää Euroopassa ja muissa ns. kehittyneissä kapitalistisissa maissa. Se ei ole länsimaissa johtanut mihinkään.

Marxilla ja Engelsillä on kokonaan erilainen puolueteoria kuin leniniläinen puolueteoria. Tämä ero on melkein kokonaan unohdettu ja otaksuttu, että leniniläinen puolueteoria ilman muuta korvaa ”kehittyneempänä” Kommunistisen manifestin teoriat puolueesta. Mutta niin ei ole. Marx ja Engels sanovat Kommunistisessa manifestissaan, että ”Kommunistit eivät ole erikoinen, muiden työväenpuolueiden vastakohtana oleva puolue”, vaan se on työväenluokan edistyksellisin ja tietoisin osa.

Tällainen näkökulma voisi sopia myös ns. kehittyneiden kapitalistimaiden olosuhteisiin.  Ns. länsimaissa yhteiskunnalliset muutokset ja epäkohdat voivat kärjistyä eri tavoin. Ne voivat antaa kasvualustaa niin vasemmistolaisille kuin oikeistolaisillekin liikkeille. Ne voivat olla äärioikeistolaisia liikkeitä. Mutta ne voivat olla myös vasemmistolaisia, porvarillista demokratiaa arvostelevia liikkeitä. Ne voivat olla edistyksellisiä ns. yhden asian liikkeitä. ympäristöliikkeitä, ay - liikkeen palkkataisteluja, veroparatiisien vastustamista, kannanottoja tasa-arvopolitiikkaan, maahanmuuttoon ja rasismin vastustamiseen liittyviä liikkeitä.

Jos vallan keskittämistavoite kommunistiselle puolueelle pitäisi paikkaansa, kommunistisen puolueen tulisi vallata jokainen näistä yksittäisistä liikkeistä, mutta eihän se käy näin. Ihmiset eivät halua olla missään yhden puolueen talutusnuorassa odottelemassa vain määräyksiä, mitä puolue milloinkin määrää. He haluavat määrätä itse elämästään ja tekemisistään. Siksi kommunistinen liike ei menesty ns. länsimaisissa kapitalistisissa maissa.

 Valtaosa ihmisistä haluaa tasa-arvoista maailmaa, josta riisto ja työttömyys on poistettu ja jossa kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti. Siksi vaatimukset yhteiskunnan läpinäkyvyyden kasvattamisesta lisääntyy koko ajan. Ihmiset suvaitsevat yhä vähemmän raakaa eriarvoisuutta ja riistoa. Nyt esim. halutaan veroparatiiseja kuriin jopa niin voimakkaasti, että se on tullut käytännön politiikan agendalle.

Talouden globalisoituminen  on myös muuttanut yhteiskunnallista tilannetta siten, ettei sosialistista vallankumousta voida olettaa tapahtuvaksi pelkästään yhdessä maassa, jollei kaikenlaisia veroparatiiseja ja muitakin pääoman, tavaroiden, palveluiden ja työvoiman liikkumisen vapauksia saada kuriin. Tässä suhteessa tilanne on olennaisesti muuttunut Lokakuun vallankumouksen ajoista.

Miten olisi lämmitettävän vesikattilan teoria?

Voitaisiinko yhteiskunnan poliittisia ilmiöitä verrata lämmitettävään vesikattilaan? Tässä kansa ja sen demokraattiset vaatimukset edustavat tuota vettä. Kun vettä lämmitetään, se alkaa kuplia. Tässä vertauksessa yksittäiset kuplat edustavat itsenäisiä kansanliikkeitä, jotka, kun ne edustavat demokraattisia vaatimuksia, pyrkivät samaan suuntaan, kuten kuplat vedessä, ylöspäin.  Ja veden lämmittämisestä vastaa kapitalismi itse kaikkine vääryyksineen.

Kun kattilaa edelleen lämmitetään, kuplien määrä suurenee ja niiden koko kasvaa. Lopulta saavutetaan kiehumispiste.  Esimerkissä se on vallankumouksellinen tilanne, jossa suurelle enemmistölle tulee selväksi, mitä on tehtävä. Tehtävänä on kapitalismin kaataminen ja sosialistisen rakennustyön aloittaminen.

Kommunistien tehtävät

Kommunistinen puolue ei olisi enää tiukka ja keskitetty puolue. Se ei enää pyrkisi hallitsemaan kaikkea käskyttämällä vaan pikemminkin auttamalla demokraattisia liikkeitä. Sen tehtävä olisi paremminkin uuden yhteiskunnan syntymistä auttavan kätilön tehtävä. Tavoitteena on luokkayhteiskunnan kumoaminen, tuotantovälineiden siirtäminen pois kapitalisteilta yhteiskunnan haltuun ja demokratian laajentaminen sekä myös sen estäminen, etteivät kaikenlaiset konnat pääse pesiytymään hallintokoneistoon päättämään asioista ja pistämään rahat omiin taskuihinsa. Puolue paljastaisi kaikki kapitalismin vääryydet, pitäisi yllä marxilaista teoriaa marxilaisen taloustieteen ja materialistisen filosofian keinoin historiallista materialismia unohtamatta. Ja kun kattila kiehuisi täysillä kommunistit - työväenluokan edistyksellisimpänä ja tietoisimpana osana - auttaisivat kansaa parhaansa mukaan – ei päätösvaltaa keskittämällä vaan demokratiaa laajentamalla, ts. päätösvaltaa jakamalla poistamaan kapitalismin maailmasta sen kaikkine vääryyksineen.  Tässä tehtävässä ei myöskään tule unohtaa aikaisemman reaalisosialismin tavoitteita ja kokemuksia.   

Reijo Katajaranta