REIJO KATAJARANNAN MUISTOA
KUNNIOITTAEN

Reijo Katajaranta syntyi v. 1942 Haminassa sotilasperheeseen. Hänen isänsä Olavi työskenteli talousaliupseerina Suomen armeijassa. Hänen äitinsä Vappu toimi kotiäitinä. Haminan seutu oli Reiskan lapsuuden maisemaa. Isä kuoli jo melko nuorena. Näin ollen pojan kasvatusvastuu siirtyi yksin äidin kontolle. Eläkevuosinaan Reiska toimi vanhan äitinsä omaishoitajana.

 

Reiska esitteli minulle ja pojalleni viime kesänä synnyinseutuaan ja asuinpaikkojaan Haminan ympäristössä. Hän halusi raottaa omaa lapsuuttaan meille. Valokuvasin vanhaa Haminaa. Kävimme kalassa ja tutustumassa hänen entiseen kotitaloonsa Mäntlahdessa.

 

Reiska suoritti v. 1963 ylioppilastutkinnon Leppävaaran yhteiskoulussa. Sen jälkeen hän meni Helsingin yliopistoon lukemaan matematiikkaa ja fysiikkaa. Hän ei koskaan juurtunut kunnolla yliopistoon. Hän koki olevansa siellä kuin orpo piru vailla kunnollista kaveriverkostoa ja ohjausta. Maailmankatsomukselliset asiat alkoivat vaivata häntä, ja opiskelut saivat jäädä. Hän meni Alkoon töihin. Hän ehti saada yliopistolta kunnollisen tartunnan ja uteliaisuuden luonnontieteisiin. Hän seurasi luonnontieteitä herkeämättömän kiinnostuneesti koko lopun elämänsä ajan.

 

Alastaron perinteisillä sieniretkillä meillä oli tapana tutkia Reiskan opastuksella tähtitaivasta. Kohtasin ensimmäisen kerran luonnossa Linnunradan ja joukon tunnettuja tähtikuvioita. Hänellä oli kotikäytössään tähtikaukoputki.

 

Opiskelut siis jäivät, mutta “viimeisenä kortena” maailmankatsomuksellisissa ongelmissaan hän päätti tutustua marxismiin. Päätös johti toistakymmentä vuotta kestävään lukuputkeen, jossa hän tutki marxismin keskeiset teoriat ja kirjoitukset. Tätä kautta hänelle avautui myös Friedrich Engels ja hänen käsityksensä luonnosta. Tämän jälkeen hän suuntasi aktiivisuutensa ay-liikkeeseen, marxismiin ja poliittiseen toimintaan.

 

Minä tutustuin Reiskaan 1970-luvun lopulla Koiton talon tiloissa toimivassa Sosialisminopistossa, jossa opiskelimme samaan aikaan Veikko Sippolan ohjauksessa marxilais-leniniläistä filosofiaa. Meidät molemmat kutsuttiin myöhemmin opiston johtokunnan jäseniksi. Veikko Sippolan vetäydyttyä heikentyneen terveytensä vuoksi filosofian vetäjän roolista hän pyysi minua ja Reiskaa ottamaan tämän tehtävän vastuullemme. Me hoidimme tätä pestiä muutaman vuoden yhdessä.

 

Reiska toimi luottamustehtävissä ammattiyhdistysliikkeessä, kansalaisjärjestöissä ja kommunistisissa puolueissa usean vuosikymmenen ajan. Lähinnä hänen sydäntään oli valistustyö. Tämä ilmeni mm. kahden lehden päätoimittajan pestinä, satojen lehtiartikkeleiden kirjoittamisena, toimimisina luennoitsijana ja useiden järjestöjen sihteerinä. Lukuisista kaaderitehtävistään huolimatta hän ei käyttänyt koskaan omaa asemaansa väärin tai omaa etuaan ajaakseen. Hän oli työväenliikkeen palveluksessa.

 

Reiska oli myös paljon maailmaa nähnyt mies. Hän oli tutustunut laajasti elämään ja kulttuuriin Aasiassa, Afrikassa, Euroopassa ja Karibialla. Hän hankki tietokoneen kotikäyttöönsä jo v. 1985 ja alkoi hyödyntää sitä lehti- ja järjestötyössä. Hän oli monipuolisesti sivistynyt ja lahjakas mies.

 

Reiska oli musiikkimiehiä. Hän sävelsi useita työväenlauluja. Lomaillessamme viime kesänä Airiston lomamökissä kuuntelin Reiskan kanssa putkessa viisi tuntia John Coltranen musiikkia ja naukkailimme maissiviskiä. Hän oli soittanut nuorena miehenä saksofonia. Hän oli nähnyt Coltranen esiintyvän Kultsalla 1960-luvun alussa. Hän hallitsi myös klarinetin ja pianon soiton. Hän soitti työväenmusiikkia kolmena vuosikymmenenä puhallinorkesterissa. Vallilassa pidetyissä yksityistilaisuuksissa hän esiintyi myös lukuisia kertoja. Hänen mielisäveltäjänsä oli Johan Sebastian Bach. Bachin musiikille on ominaista: ”Kauneus, raikkaus, arkinen vaatimattomuus, luonnonläheisyys, myös loistokkuus sekä herkkyys yhdistyneenä täydelliseen tietoon ja taitoon siitä, mitä nuottien kanssa voidaan tehdä ja mitä ei. Bachin musiikista löytyy massoittain musiikin suurimpia helmiä.”

 

Reiska oli eettisesti vastuuntuntoinen ihminen. Hänen 13 moraalifilosofista periaatettaan olivat seuraavat:

 

1.    ”Ole rehellinen itsellesi ja muille.

2.     Älä käytä muita ihmisiä hyväksesi.

3.    Tee työtä. Se on yhteiskunnan ja oman henkilökohtaisen elämäsi perusta.

4.   Työ on myös oman henkilökohtaisen kehityksesi perusta. Yhteiskunnan luokkaluonteesta johtuu, jos et saa työtä vaikka sitä haluaisitkin.

5.     Älä tavoittele omaa etuasi muiden kustannuksella.

6.    Ota huomioon muutkin ihmiset. Pidä huolta heistä ja myös itsestäsi. Kunnioita kaikkien ihmisoikeuksia.

7.   Et omista ketään. Suhteet, jotka solmit muiden ihmisten kanssa, ovat täysin vapaaehtoisia, mutta myös velvoittavia.

8.   Pyri oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon. Vastusta kaikkea – epäoikeudenmukaisuutta, vääryyttä ja riistoa – mitä näet tai koet.

9.    Muista, että lait ovat ihmisten laatimia ja myös muutettavissa.

10.  Älä piiloudu instituutioiden tai organisaatioiden taakse. Olet aina itse vastuussa teoistasi, myös toimiessasi "firmassa".

11.  Muista, että maailma on kokonaisuus – olet itse osa luontoa – suojele sitä. Jätä se myös jälkipolville.

12.  Elä kohtuullisesti, et tarvitse mitään ylenmääräistä yli sen, mitä oikeasti tarvitset ja mitä ihmiset keskimäärin tarvitsevat. Tee kuitenkin elämästäsi niin hyvä kuin voit.

13.  Kunnioita ja rakasta kulttuuria. Ihmisen tehtävä maailmassa on kulttuurin parhaiden puolien edistäminen.”

 

Tapasin Reiskan viimeisen kerran tiistaina 14.5.2013. Meilahden tornisairaala oli verhoutunut muoviseen huntuun. Oikealta piirtyi silmiini syöpäosaston valkoinen rakennus. Minä astuin sisään. Neuvonnassa minua kehotettiin kävelemään 170 metriä käytävää pitkin eteenpäin seuraten ensin sinistä sitten valkoista viivaa. Vatsaelinkirurgian vuodeosasto oli evakuoitu tornisairaalan toiseen siipeen. Ohitin pimentyneitä kahviloita ja odotustiloja sekä työajan jälkeen suljettuja ovia. Kohtasin matkallani tyhjiä sairaalavuoteita, tippapullojen telineitä ja potilasseurantalaitteita. Sairaalaa peruskorjattiin. Laskeuduin hissillä kerrosta alemmaksi.

 

Löysin vihdoin vatsaelinkirurgian vuodeosaston. Vastaani osui vihreä- ja valkea-pukuisia sairaanhoitajia sekä sängyssä siirrettäviä potilaita. Päivystyshuoneessa minulle kerrottiin Reijo Katajarannan huoneen sijaitsevan käytävän alkupäässä. Kämppä oli jaettu neljään lakanoilla eristettyyn yksiöön.

 

– Terve, Reiska. Miten on hurissut?

– Terve Masa. Auta mut ensin istumaan. Vedä mut ylös kädestä. Omat voimat eivät riitä. Luulin, että pääsen huomenna kotiin, mutta kun safka ja nesteet eivät pysy vieläkään sisällä.

Autoin pörröpäisen ja pyöreän harmaahapsun istumaan. Ravintoliuos valui ranteen kautta vanhan miehen elimistöön.

– Tarviitsä mitään apua?

– En tarvitse. Mutsi on hoidossa Pakilassa. Serkku hoitaa postin ja laskut. Kaikki on kunnossa.

 

– Haetsä, Masa, mulle vielä tuolta hanasta vettä? Mä saan huuhdella vain suuni.

 

Noudin vettä lasiin. Ojensin Reiskalle kaksi tuomaani työväenlehteä. Tämä asetti ne apupöydälle kännykän viereen.

 

– Tää on maailman tylsin paikka, mutta hoitajat ovat hiton ammattitaitoisia. Mä en ole jaksanut lukea kuin urheilu-uutisia ja kuunnella vähän radiota. Helvetti, kun pääsis pian kotiin.

– Sua on tutkittu paljon. Mitä ne on saanu selville? Onko lekuri käynyt rundilla?

– Tänään kävi. Maksa ei ole ainakaan pamahtanut. Se on pienikokoinen. Haimasta on löytynyt jonkinlainen kasvain. Ohutsuoli tulppaa. Nesteet eivät poistu, vaan jäävät sisään.

– Mitä ne aikoo duunata?

– Ne tähystää mahan kautta ohutsuoleen. Toivottavasti ne tyhjentää samalla vatsan ja leikkaa sen kasvaimen pois, kun kerran olen täällä. En taida päästä kesällä Airistoon ja syksyllä sieneen, jollei kondis parane.

– Onneksi et ole jonossa. Mä tuon sulle kyllä tatteja ja suppiloita, jos sä et pääse omin voimin skuttaan.

– Ei se ole sama asia. Sienissä tärkeintä on sienestys ja koko prosessi.

– Mä vaikka raahaan sut istumaan tuoliin metsään. Se on vain järjestelykysymys.

– Voinhan mä ajaa autolla metsän reunaan ja odotella siellä, kun te käytte Arskan kanssa sienessä.

– Sun artikkelis Leninin ja Marxin puolueteorioista on saanut hyvää palautetta netissä. Kymmeniä ihmisiä on lukenut sen. Lähetin kopsun sun meiliin.

– Mä en ole pystynyt katsomaan sähköposteja yli viikkoon. Kun mä pääsen täältä kotiin, mä kutsun sut meille. Mä näytän sulle sen dokumentin Arthur Rubinsteinista ja tarjoon pari kaljaa.

– Sovitaan näin.

– Hyvä, kun kävit katsomassa mua Masa.

– Me tulemme Arskan kanssa tervehtimään sinua lauantaina. Moi!

 

Minä halasin Reiskaa ja toivotin hänelle voimia. Reijo Katajanranta kuoli Meilahden tornisairaalassa torstaina 16.5.2013.

 

Reiska oli eläessään arvostettu ja pidetty mies. Vaatimattomana ja rehellisenä miehenä hän ei koskaan elämöinyt itsestään tai omista saavutuksistaan. Reiskan v. 2010 julkaisema kirja – ”Maailmaa mittailemassa – kuuleeko kukaan? Ajatuksia maailmasta ja maailmankaikkeudesta sovellettavaksi arkipäivään – jos vain onnistuu? – välittää hänen humanistisen maailmankatsomuksensa ydinkohdat selkeässä muodossa.

 

Ihmisen arvo ja elämäntyö eivät katoa hänen kuollessaan. Ne kummatkin jäävät elämään meidän mieliimme ja siirtyvät tarinoina seuraaville sukupolville.

 

Jää hyvästi rakas ystävä ja toveri!

 

Matti Laitinen

20.5.2013