KUNTAVAALIT 2021: KANSANRINTAMAN YHTEISKUNTAOHJELMA

Kansanrintama osallistuu vuoden 2021 kuntavaaliin, että äänestäjillä on mahdollisuus vaatia kansan etujen mukaista talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa. Tähän rakennustyöhön osallistuvia ehdokkaita on eri puolue- ja yhteislistoilla. Haluamme esittää tuhoisalle uusliberalistiselle suuntaukselle vaihtoehdon, jossa ihmisen ja luonnon hyvinvointi sekä kansojen välinen tasa-arvoon perustuva yhteistyö ovat tärkeämpiä arvoja kuin liikevoitot ja pörssikurssit. Monet väittävät, että kuntavaalissa olisivat kärjessä aivan eri asiat kuin valtiollisissa vaaleissa. Tämä on äänestäjien sumutusta. Lähiajan valtiollisella tasolla tehtävillä ratkaisuilla on historiallinen merkitys kansan elämään. Pian ratkaistaan, säilyykö meillä vuosisatojen aikainen kunnallinen itsemääräämisoikeus, säilyykö asukkailla päätösvalta alueensa terveydenhuoltoa ja kaikkia palveluita koskevissa asioissa. Niiden perusteella ratkaistaan, mitä me yleensä enää voimme asuinalueillamme ja kunnissa päättää. On taisteltava sen puolesta, että ratkaisuvalta ei siirry kauas kuntalaisista suurille markkinamekanismeille ja ylikansallisille sijoittajille.

Hyvinvointivaltion puolesta politiikan suunta käännettävä

Euroopan Unioni on ”kovan ja puhtaan” markkinatalouden toteuttamisen väline - uusliberalistisen politiikan synonyymi. Sen toteuttajaksi ovat alistuneet kaikki eduskuntapuolueet, myös ”perinteiset työväenpuolueet”. Pettämällä kannattajiensa edut ne hyväksyvät ilman vaihtoehtoa toimintansa lähtökohdaksi EU-raamit ja näin lunastavat eliitiltä paikkansa ”yhteiskunnallisina toimijoina”. Nykykomennossa ihmisten perusturvan ja hyvinvoinnin leikkaamisesta on tullut pääomapiireille kilpailukykyä lisäävä tekijä. Tämä on tänään valtiovallan keskeisin tehtävä. Siksi vaadimme ja ajamme politiikan muutosta.

Elintarviketuotannon omavaraisuus ja paikallinen tuotanto on turvattava.

Maataloustuotteiden omavaraisuus on itsenäisen kansakunnan keskeinen ominaispiirre. EU:ssa Suomesta ollaan tekemässä puuraaka-aineen tuotantoaluetta. Maataloustuotantoa keskitetään ”suotuisimmille alueille” Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Tämä merkitsee oman tuotantomme korvaamista suurten maatalousjättien (Saksa, Ranska, USA, Monsanto) ylivallalla ja tuonnilla. Elintarviketuotannon kansallisen omavaraisuuden säilyttämiseen näyttää EU:n puitteissa olevan hyvin vaikea vaikuttaa. EU säätelee maataloustukia. Viennistä ja tuonnista päättää kansainvälinen suurpääoma. Maataloustuotannon hiipuminen ja omavaraisuuden häviäminen tarkoittaa sitä, että Suomen on yhä vaikeampaa kivuta takaisin itsenäisten kansakuntien joukkoon. Meidän tulee vahvistaa omaa maatalouspolitiikkaa ja tehdä päätös maataloustuotannon omavaraisuudesta siksikin, että maailmassa elintarvikkeet eivät riitä, jos tuotantoa rakennetaan vain kannattavimmilla alueilla. Koko maa on pidettävä asuttuna ja hyvät elämisen olosuhteet ja korkea työllisyys turvattava kaikissa osissa maata. Tämän johdosta myös kansallinen maatalouden tuki on säilytettävä.

EU:n kilpailudirektiivi tulee purkaa

Kuntatalouden ja elinympäristömme kannalta olisi välttämätöntä, että kuntien ja muiden julkisyhteisöjen kaikissa hankinnoissa suosittaisiin painotetusti paikallisia toimijoita. Suomen jäsenyys EU:ssa kuitenkin estää kuntalaisten kannalta järkevien ja ekologisesti viisaiden hankintojen tekemisen. EU-lainsäädäntö ja uusliberaalia politiikkaa ajavat kotimaiset kuntapäättäjät ovat ajaneet kotimaisen lähituotannon ja -palvelut ahtaalle. Lähituotanto ja lähipalvelut on kaikissa kuntien hankinnoissa asetettava mahdollisuuksien mukaan etusijalle suhteessa kuntalaisten kannalta vahingolliseen kapitalistisen kilpailulainsäädännön vaatimaan kilpailutukseen.

Kuntapalvelut on tuotettava julkisina palveluina

Hyvinvointivaltion ytimeen kuuluvia hyvin toimivia julkisia palveluja ei tule ulkoistaa eikä yksityistää. Muutaman viime vuosikymmenen aikana on porvarillisten kuntapäättäjien toimesta yhä enemmän kunnallisia palveluita kilpailutettu, ulkoistettu ja pahimmassa tapauksessa yksityistetty. Tämä on johtamassa palveluverkon rapistumiseen ja on merkittävänä osasyynä esimerkiksi maatamme ravistelevissa vanhusten hoivaskandaaleissa. Suomalainen hyvinvointivaltio on joutunut hoiva- ja terveysalan suuryhtiöiden riistämäksi.

Erityisesti kaikki sosiaali- ja terveydenhoidon palvelut ja ikäihmisten palvelut tulee toteuttaa kuntien omana tuotantona. Kilpailutus ja erityisesti yksityistäminen johtaa siihen, että palvelut suoritetaan entistä vähemmällä työvoimalla ja huonommin. Terveydestä tulee yhä selkeämmin kauppatavaraa. Kuntien verorahoilla hankkimista yksityisistä palveluista katoaa rahaa kotimaisen verotuksen ulottumattomiin ulkomailla oleville omistajatahoille. Tavallisella kuntalaisella ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia yksityisesti tuotettujen palveluiden sisältöön tai laatuun, mikä on jo sinänsä ristiriidassa Kuntalain kanssa, jonka mukaan tarkoituksena on luoda edellytykset kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumiselle kunnan toiminnassa.

”Sote-uudistus” tulee peruuttaa ja sote-palvelut siirrettävä julkisten yhteisöjen hoidettaviksi

Sanna Marinin hallituksen valmistelema sote- ja kuntauudistusesitysesitys 21 sote-alueen (maakunnan) sekä HUS-alueen muodostamiseksi, joka mitätöisi kuntien vuosisataisen perinteen itsehallinnollisina alueina, tulee peruuttaa. Sote-suunnitelmalla tavoitellaan ainoastaan terveyspalvelujen yksityistämistä ja terveydenhoitoon suunnattujen varojen ohjaamista alan yksityisten kapitalistien liikevoiton kasvattamiseen. Kuntalaiset menettävät mahdollisuuden valvoa terveydenhoidon laatua ja hinnoittelua. Kansanrintamavoimat vaativat, että kaikki jo yksityistetyt palvelut on otettava takaisin yhteiskunnan haltuun ja korvauksetta.

Julkisen sektorin yksityistäminen on pysäytettävä ja terveydenhuoltoa kehitettävä yhteiskunnallisena toimintona

Vuonna 1972 tuli voimaan kansanterveyslaki. Sen säätäminen oli sodanjälkeisen ajan ehkä merkittävin terveydenhuollon uudistus. Kunnanlääkärijärjestelmä purettiin ja jokainen kunta velvoitettiin huolehtimaan perusterveydenhuollosta perustamalla terveyskeskus yksin tai yhdessä naapurikuntien kanssa. Kymmenessä vuodessa toteutettiin uudenaikainen järjestelmä, johon tehtiin suuri kansantaloudellinen panostus. Terveyskeskuksissa yhdistettiin saman katon alle monet terveyspalvelut. Sinne tulivat yleislääkäritoiminta, neuvolatoiminta, koululääkäritoiminta, hammashoito ja vanhustenhoiva sekä pitkäaikaishoiva. Peruslähtökohtana oli saatavuus, maksuttomuus ja ensiluokkaiset terveyspalvelut. Valitettavasti lakia on jatkuvasti vesitetty. SOTE:n kehittämisessä tulee palata kansanterveyslain peruslähtökohtiin ja samalla kehittää erikoissairaanhoidon ja perusterveyshoidon välille joustava ja katkeamaton hoitoketju.

Kansanrintamajärjestöt esittävät, että maassamme tulee rakentaa hyvin varustettu kunnallinen terveyskeskus keskimäärin jokaista 10 000 asukasta kohti. Terveydenhuolto tulee säilyttää julkisena palveluna, jolloin demokraattinen valvonta takaa sen laadun.

Asumiskustannukset alas

Asumiskustannukset ovat – laajamittaisen kaupungistumisen vuoksi – kasvupaikkakunnilla karanneet pieni- ja keskituloisen palkansaajan maksukyvyn ulottumattomiin. Asumisen hinta on viimeisten vuosikymmenten ajan noussut vuokra-asuntotuotannon muututtua yhä enemmän kovan rahan liiketoiminnaksi. Sotien jälkeen valtion tukema asuntotuotanto, aravajärjestelmä, oli oleellinen osa suomalaista asutuspolitiikkaa. Valtio ei enää lainoita omistusasumista. Asuntomarkkinat on pyhitetty kovan rahan pankkilainoitukselle.

Nykyään valtion asuntorahaston kautta rahoitetaan vain vuokra-asuntotuotantoa. Tämän tuetun asuntokannan vuokrien taso asetetaan asuntoministeriön ohjeistuksen mukaan kunkin paikkakunnan yleistä vuokratasoa vastaavaksi. Tämä pitää etenkin ruuhka-Suomen asumiskustannuksia sietämättömän korkeina. Tämä hintatasojen kytkös on purettava, ja muuttovoittopaikkakuntien on aloitettava oma, Ara-rahoitteinen vuokra-asuntotuotanto.

Kohtuullisen voimakaskaan vuokra-asuntojen uudistuotanto – etenkin kasvukeskuksissa – ei ole vaikuttanut asumiskustannuksia alentavasti. Tämä johtuu kansainvälisten sijoittajien tulosta Suomen vuokra-asuntomarkkinoille, koska merkittävä osa vuokra-asuntojen uudistuotannosta päätyy nykyään suoraan ulkomaisille sijoitusrahastoille.

Kasvukeskuksiin työn perässä muuttavien, usein matalapalkkaisten työntekijöiden tulotaso ei yllä kattamaan kohtuuttoman korkeita asumisen kustannuksia. Alipalkattujen työntekijöiden matalaa tulotasoa korvataan verovaroista maksettavalla asumistuella. Asumisen tuki julkisista varoista on muodostunut hyvin useille vakiintuneeksi ja välttämättömäksi osaksi kuukausittaista tuloa.  V. 2019 Kela maksoi ylihinnoitellun asuntokannan asukkaille asumistukina noin 2300 miljoonaa euroa. Tämän voidaan katsoa olevan suoraa tukea sekä alhaista palkkatasoa yllä pitäville työnantajille, että kansainvälisille sijoittajille.

Palkankorotuksilla turvattava reaaliansiotaso ja ostovoima. Päämääräksi täystyöllisyys

Hyvinvointi luodaan työllä. Siksi korkea työllisyys ja alhainen työttömyys ovat keskeinen perusta hyvinvoinnille. Kunnallisten sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaaminen on keskeinen osa korkeaa työllisyyttä samalla, kun korkea työllisyys koko yhteiskunnassa turvaa rahoituspohjan kunnallisille palveluille kuten myös muulle sosiaaliturvalle.

Säädettäessä Suomeen minimipalkkalakia tulee varmistaa, että se ei korvaa työehtosopimuksiin perustuvaa yleissitovuutta, joka on alakohtainen vähimmäispalkka. Euroopan ammatillinen yhteistyöjärjestö katsoo, että minimipalkka tulee olla 60% mediaanipalkasta. Suomessa mediaanipalkka oli vuonna 2020, 3140€/kk, joka tarkoittaisi 1884 euron minimipalkkaa. Samalla tulee säätää, että työehtosopimuksilla tai työsopimuksella ei tätä alemmasta palkasta saa sopia.

Työsuhteen tulkintaetuoikeus on siirrettävä työntekijälle

Nykyisellään Työnantajalla on oikeus tulkita mitä tahansa työsuhteen normilähdettä, kuten lain, työehto- ja työsopimuksen sisältöä. Työntekijällä on velvollisuus noudattaa työnantajan tulkintaa, kunnes asia on ratkaistu viime kädessä tuomioistuimessa. Jos työntekijä ei ryhdy selvittämään asian oikeaa tulkintaa, voi työnantajan väliaikainen tulkinta jäädä pysyväksi. Työnjohto-oikeudesta johdettua tulkintaa tulee muuttaa niin, että työtekijän erimielistä tulkintaa tulee toteuttaa ensisijaisesti, johon työnantaja voi hakea muutosta.

Maankäyttö ja asuminen

Kuntien määrän pienentyessä alueellinen itsehallinto supistuu. Yhä pienempi joukko ihmisiä Suomen kunnanvaltuustoissa päättää kuntansa maan- ja luonnonvarojen käytöstä. Maankäytön suunnittelussa on ensisijaisesti huomioitava ympäristökysymykset ja alueiden viihtyisyys. Kuntalaiset tarvitsevat virkistysalueita, puistoja ja rantoja sekä erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Näistä asioista kunnissa käydään päättäjien ja asukkaiden välillä kärjekästä kamppailua.

On pidettävä huolta aluepolitiikasta ja koko maan tasa-arvoisesta kohtelusta

Väen pakkautuminen muutamaan kasvukeskukseen merkitsee vain sitä, että nykypolitiikassa aluepolitiikka on epäonnistunut. Se merkitsee maaseudun autioitumista. Lainsäädännöllisesti on turvattava, että koko maan alueella on kaikissa kunnissa mahdollisuus asua. Siksi on tuettava syrjäseutujen tuotantoa, säilytettävä maataloustuki ja pidettävä sähkö- ja tieverkko yhteiskunnallisessa omistuksessa.

Ilmastonmuutoksen torjuminen suurimpia haasteitamme

Ihmiskunnan kehitys ja oleminen rakentuvat meitä ympäröivän biosfäärin ja ekosysteemin varaan. Tämä puolestaan luo vankan perustan sille, että tehtävämme on turvata ympäröivän luonnon ja kaikkien eläinlajien säilyminen puhtaana ja toimivana kauas tulevaisuuteen.

Suurimpia yhteiskunnallisia haasteitamme on ilmastonmuutoksen torjuminen. Ilmaston lämpenemisen syynä ovat ilmakehässä lisääntyvä hiilidioksidi ja muut kasvihuonekaasut, joita sinne tuottavat kivihiilen ja öljyn polttaminen sekä metsien hävittäminen. Kansanrintaman järjestöt katsovat, että kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä voidaan jo nyt kääntää laskuun, mutta se vaatii uusliberalismille vaikeaa yhteiskuntasuunnittelua.

Ympäristökatastrofin torjumiseksi kasvihuonekaasujen päästöjä tulee vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä alentaa 95 %. Suomen tulee olla hiilidioksidipäästöjen suhteen täysin hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tämä tulee merkitsemään tutkimuksen, innovaatiokehittelyn ja ympäristöteknologian kilpailukyvyn osalta hyppäyksellistä edistystä. Kaivostoiminta on siirrettävä kotimaiseen omistukseen ja annettava toimiluvat vain saasteettomalle kaivannaisteol­lisuudelle. Ympäristövalvonta tulee tehdä toimivaksi eikä sitä tule alistaa millekään elinkeino- eikä liikennetoiminnoille. Ympäristöministeriötä ei tule yhdistää maa- ja metsätalousministeriöön.

Jätehuolto ja kierrätys suunniteltava tuotantoketjun alkupäässä

Jätteen määrän vähentäminen on jätehuollon keskeisin päämäärä. Lähtökohtana tulee olla, että teollisuus itse pyrkii tuottamaan jo tuotantoketjun alkupäässä mahdollisimman vähän luonnossa hajoamatonta pakkaus- ym. ympäristöjätettä. Kierrätyksellä säästetään rajallisia raaka-aineita ja vähennetään luonnon jätekuormitusta.

Turpeesta ja ydinvoimasta on luovuttava ja suunta otettava kohti uusiutuvia energiamuotoja. Keskeinen keino fossiilisista polttoaineista aiheutuvien haittojen vähentämiseksi on uusiutuvan energian käyttö. Se on taloudellisesti edullista ja ympäristön kannalta oikea vaihtoehto. Bioener­gian käyttö piristää aluetaloutta, mikäli tarvittava biomassa hankitaan lähia­lueilta. Turpeen noston ja polton kielteiset ympäristövaikutukset tekevät siitä tuhoisimman energialähteen. Voimaloiden turvekattiloissa voidaan turpeen sijaan polttaa uusiutuvaa puuta ja muita biopolttoaineita. Maalämpö on edullista energiaa. Riskialttiille ydinvoimalle ei tule myöntää uusia periaate- eikä rakennuslupia, koska se on muuttunut tappiolliseksi. Suomi on energiavaroiltaan rikas maa ja luopumalla ydinvoimasta ja kivihiilen tuonnista Suomi saavuttaa varsin nopeasti energiantuotannon omavaraisuuden. Vetytalouden käynnistäminen ja kehittäminen on välttämätöntä ja se ratkaisee myös säätövoiman saatavuuden.

On perustettava kansallinen sähköyhtiö ja toteutettava kuluttajille samansuuruiset sähkötariffit

Ilman voitontavoittelua tuotetun kohtuuhintaisen energian tulee olla tasapuolisesti saatavissa ympäri maata. Energiayhtiöiden tulee olla yhteiskunnallisessa omistuksessa.

Energian tuotannon ja jakelun yksityistäminen on johtanut tilanteisiin, joissa harvaan asutuilla alueilla sähkön siirtohinnat ovat yleisesti suurempia kuin itse sähkön hinta. Tämä johtaa alueelliseen eriarvoisuuteen. Energia- ja sähkön siirtoyhtiöt hamuavat kansalaisten perusoikeuksien ja turvallisuuden kustannuksella suurvoittoja. Tämä tapahtuu maamme huoltovarmuuden – mihin kategoriaan kohtuuhintaisen sähkön saaminen myös kuuluu – kustannuksella. Siksi maassamme koko energia-ala ja siihen kuuluva infrastruktuuri on saatettava julkiseen valvontaan ja perustettava yksi kansallinen valtion omistama energiayhtiö, joka hoitaa sähkön siirron, -tuotannon ja -myynnin.

Laajakaista on kansalaisen perusoikeus

Yhteiskunnan monet palvelut ja toiminnot on siirretty kokonaan verkkoon. Selviytyäkseen yhteiskunnassa kansalainen tarvitsee enenevässä määrin tietokonetta ja verkkoyhteyttä. Maksuton laajakaistayhteys kuuluu ihmisen perusoikeuksiin. Tietoliikenneyhteys jokaisen kansalaisen oikeutena tulee varmistaa luomalla sitä varten yhteiskunnan omistama tietoliikenneverkko. Jokaiselle kansalaiselle on turvattava oikeus maksuttomaan tietotekniikan koulutukseen ja tukeen.

Vahva tunnistautuminen

Palveluiden siirtyminen nettiin on tosiasia, joka tulee lisääntymään. Myös manuaalisessa asioinnissa tarvitaan vahvaa henkilödokumenttia. Kaikkien palveluiden (pankkipalvelut, Kela, työttömyysturva, terveystiedot ym.) käyttö on mahdollista vain vahvan henkilö- tunnistautumis-järjestelmän ja -asiakirjan kanssa. Valtiovallan tulee korvauksetta taata ja hallita järjestelmää, jolla jokaiselle kansalaiselle järjestetään asiakirja sekä sähköisessä että manuaalisessa muodossa, jolla saa oikeuden käyttää ja hallita kaikkia itselleen tarvittavia palveluita. Asiakirja tulisi toimia myös matkustusasiakirjana, joka korvaa nykyisen passin.

Riskitön talletus kansalaisten perusoikeus

Tänään politiikkaa mukautetaan kaikkien sopivaksi osalta kapitalistiselle riskinotolle. Keinottelun ja riskinoton piiriin saatetaan myös pienet eläke- ja ansiotulot. Tavallisella ihmisellä ei ole keinoa säilyttää turvallisesti ja riskittömästi pieniä eläke- ja palkkatulojaan sekä säästöjään. Tämän tulee sisältyä Ihmisen perusoikeuksiin. Siksi vaadimme, että maahamme tulee perustaa yksi valtion omistama kansallinen säästöpankki, jossa palkansaajat ja eläkeläiset voivat riskittömästi säilyttää palkka ja eläketulojaan sekä säästöjään. Samoin tulee siirtää kansaneläkelaitoksen piiriin kaikki työeläkkeet, jossa työeläkkeiden maksuun kerätyt varat talletetaan riskittömästi.

Tarvitaan uusia ratkaisuja – kansanrintama uuden maailman puolesta

Maksimivoittoja tavoitteleva uusliberalistinen harvainvalta on tuottanut ympäristöongelmien ja hyvinvoinnin alasajon lisäksi ennennäkemättömän yhteiskunta- ja talouskriisin, jolle ei näy loppua. Tilalle tarvitaan uutta talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa, joka asettaa työn ja sen tekijät suurten pääomien etujen edelle.

Pääomien rajaton toiminta tuleekin saattaa yhteiskunnallisen kontrollin piiriin. Uusliberalistinen yhteiskuntapolitiikka on hylättävä. Kansanrintamajärjestöt haluavat rakentaa laajan kansalaisten ja järjestöjen yhteisen rintaman poliittisen vaihtoehdon luomiseksi nykymenolle. Ainoastaan tällä tavalla voidaan luoda perusta suurten edessä olevien ongelmien ratkaisulle.

Kansan äänen järjestöjen kuntatyöryhmä

Kuvateksti:

Kansan ääni pitää soten kaatamista kuntapolitiikan ykkösasiana. Tulee säilyttää kunnallinen itsehallinto ja estää päätösvallan siirtyminen maakunnille ja kunnallisten toimintojen yksityistäminen. On estettävä terveydenhoitoon ja sosiaaliturvaan tarkoitettujen varojen ohjautuminen markkinavoimien taskuihin. Sote kaatoi Sipilän hallituksen, mutta työ julkisen terveydenhuollon, kunnallisen itsehallinnon puolesta jatkuu. Monet suuret kuntalaisille tärkeät asiat odottavat ratkaisua.