MASENNUKSEN MENTÄVÄ MUSTA AUKKO
Kaikkihan me toki tiedämme, että mielenterveyden häiriöistä ja ongelmista kärsivät ihmiset eristäytyvät muista ihmisistä ja syrjäytyvät helposti yhteiskunnasta. Sairastumisen myötä heidän sosiaaliset taitonsa hupenevat. Heidän on usein vaikea huolehtia itsestään ja puolustaa itseään. Jopa normaalin arjen pyörittäminen kuten omasta ja kodin hygieniasta huolehtiminen, oman maksuliikenteen hoito ja työssä käyminen saattavat osoittautua ylivoimaiseksi. Yksinäisyys, asumiseen liittyvät ongelmat ja taloudellinen turvattomuus ovat myös tunnusomaisia piirteitä tälle yhä kasvavalle ihmisryhmälle.
Kenellekään ei liene salaisuus, että mielenterveyden häiriö on edelleen yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle joutumisen/pääsemisen syy. Vuonna 2006 Suomessa piti majaansa 256 300 työkyvyttömyyseläkkeensaajaa. Heistä 44 % oli eläkkeellä mielenterveydellisistä syistä. Ilmiö ei ole kuitenkaan uusi. Masennusdiagnoosilla myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä kaksinkertaistui jo 1990-luvulla samaan aikaan, kun työkyvyttömyyseläkkeiden kokonaismäärä vähentyi. Voidaankin pohtia, minkälaisen koron maamme kansalaiset saavat maksaa 90-luvun pankkikriisistä ja toinen toistaan seuraavista sosiaali- ja terveydenhuollon säästöohjelmista.
Vuonna 2006 mielenterveyden häiriöiden vuoksi sai 61 100 ihmistä toimeentulonsa sairauspäivärahasta. Heistä yli puolet poti masennusta. Depression vuoksi myönnetyt sairauspäivärahakaudet ovat lisääntyneet v. 2000 33 % (miehet 25 % ja naiset 38 %). Eläketurvakeskuksen laatimien tuoreiden tilastojen mukaan v. 2007 runsaat 4 000 suomalaista joutuivat masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle. Lukumäärä on 10 vuodessa puolitoistakertaistunut.
Jopa porvarihallituksessa istuva ministeri Liisa Hyssälä on trendikkäästi huolissaan siitä, että masennusperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet ovat nousussa. Aikaa seuraavana ihmisenä hän totesikin muodikkaasti MASTO-hankkeen korkean tason koordinaatioryhmän ensimmäisessä kokouksessa 4.3.2008 Helsingissä, että voimakkaita toimia tarvitaan: ”Merkittävänä huolenaiheena työikäisen väestön pienentyessä on työntekijöiden ennenaikainen eläkkeelle siirtyminen. Sairauksista erityisesti masennus uhkaa katkaista suomalaisten työuran liian varhain.”
Tutkimusprofessori Raimo Raitasalo ja pääsuunnittelija Kaarlo Maaniemi totesivat KELA:n julkaisemassa Sosiaalivakuutus-lehdessä 6/2007: ”Suomalaiset tutkimukset osoittavat, että tällä hetkellä suuri osa masennuspotilaista on sairautta parantavan hoidon ja työkykyä kohentavan kuntoutuksen ulkopuolella. Tämä osa työvoimasta pitäisi ensi vaiheessa saada terveydenhuollon ja kuntoutuksen piiriin, jotta lisääntyvää työkyvyttömyyttä voitaisiin ehkäistä. Osittain ongelma johtuu tarpeellisten hoito- ja niitä tukevien kuntoutusmahdollisuuksien puutteesta.
Ongelman ydin on kuitenkin siinä, että mainittu prosessi – tunnista, arvioi ja ohjaa hoitoon ja kuntoutukseen, seuraa paranemisen ja kuntoutumisen etenemistä – ei toimi, vaan katkoksia ja viiveitä syntyy. Nykyisin mielenterveyden häiriöiden varhainen tunnistaminen onnistunee melko hyvin, mutta sen jälkeen alkavat vaikeudet hoidon tarpeen arvioinnissa ja hoitoon sekä sitä tukevaan kuntoutukseen ohjaamisessa. Pelkät sairauslomat ja lääkehoito eivät useinkaan ole riittäviä mielenterveyspotilaiden hoidossa ja työkyvyn palauttamisessa.”
Suomen perustuslaissa mainitaan:” Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.”
Näinkö on?
Matti Laitinen
Lähteet: Mielenterveyden häiriöt työkyvyttömyyseläkkeen syynä – ajatuksia ehkäisystä, hoidosta ja kuntoutuksesta. Helsinki 2005. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 1236-2115; 2005:1) ISBN 952-00-1593-0
http://www.nkl.fi/airut/airu0806/airu069.htm
Sosiaalivakuutus 6/2007
