24.2.2012

Yhteiskunnan hävitys käynnissä - Tommi Lievemaa

Elinkeinoelämän keskusliiton, OECD:n, EU:n ja muiden tuholaisjärjestöjen käskystä ollaan maassamme toteuttamassa kuntien hävitystä. Kunnissa tuotetaan kansalaisille tärkeimmät peruspalvelut, kuten opetus, päivähoito ja terveydenhoito.
Uusliberalistisessa EU-Suomessa julkinen sektori on kirosana. Vallitsevan uskonopin mukaan julkisen sektorin osuutta kansantaloudessa pitää supistaa. Julkinen sektori näet haisee Kekkoselta ja sosialismilta.

Ihmisillä ei niin paljon ole väliä. Näinhän kapitalismin ylipappi Björn Wahlrooskin meitä opetti Hesarissa. Ihmisen perusolemus on oman edun tavoittelu. Joten mitä sitä ponnistelemaan yhteisen hyvän eteen, antaa mennä vain viidakon lakien mukaan. Se on tätä päivää.


Kaiken hyvän ja järkevän hävitys on ollut maamme lännettymiskehityksen välttämätön edellytys. Se alkoi jo 1980-luvun lopulla pääomamarkkinoiden vapauttamisella ja jatkui 1990-luvulla EU- ja EMU-jäsenyydellä. Sama meno on jatkunut 2000-luvulla. Mittarit ovat punaisella, ihmisten pahoinvointi ja köyhyys vain lisääntyvät.


Mutta ei se mitään, se on tätä päivää. Ennen oli ennen ja nyt on nyt, Kekkosta ja Neuvostoliittoa ei enää ole. Joten mennään vain Wahlroosin opeilla. Jokainen huolehtikoon vain omasta edustaan.


Olen varma, että enemmistö suomalaisista ei tätä hyväksy. Sosialismilla peloteltu kansa äänestää hädissään kokoomusta. Olen varma, että tämä ei ole pysyvä asiaintila.

14.2.2012
Tommi Lievemaa