Suomen Työväenpuolue STP r.p.
Hauho 6.9.2008

Suomen paikka ei ole Natossa

Kun Neuvostoliitto 1991 romahti ja kaadettiin, sen sotilaalliselta vastavoimalta Natolta hävisi samalla vihollinen. Tämän jälkeen Natosta on tullut yhä selvemmin USA:n imperialistisen voimapolitiikan käsikassara. Sodat eivät ole loppuneet vaan niitä on alkanut syntyä kuin sieniä sateella, ensin entisen Jugoslavian alueelle esimerkkinä Kosovo sekä terrorismin vastaisen sodan merkeissä Afganistan ja Irak. Lisäksi monia muita maita on uhkailtu suoralla hyökkäyksellä kuten Iran. Neuvostoliiton raunioille syntynyttä Venäjää on pyritty hajottamaan ja kaappaamaan sen luonnonvarat kapitalististen länsimaiden käyttöön. Suurin osa EU-maista on ollut mukana Natossa, koska imperialistiset pyrkimykset ovat hyvin tuttuja Euroopassakin.

Suomen, tai paremminkin Suomen poliittisen oikeiston, erityisesti Kokoomuksen kiima Nato-jäsenyyttä kohtaan alkoi jo 1980–90 lukujen vaihteessa. Yhtään pienempiä kiiman oireita eivät ole osoittaneet johtavat demaripoliitikot Ahtisaari, Lipponen ja Jaakonsaari. Ensin puolustusministeri Elisabeth Rehnin johdolla tilattiin ison rapakon takaa Hornet-hävittäjät ja alettiin soveltaa niihin ns. Nato-standardeja. Sitten Suomi liittyi Pohjois-Atlantin yhteistyöneuvoston NACC:n tarkkailijaksi v. 1992 ja Naton rauhankumppanuusohjelmaan v. 1997. Nyt jo kolistellaan Naton nopean toiminnan joukkojen NRF:n ovia.

Suomen kansaa on melkein väkisin yritetty taivutella Nato-myönteiseksi, mutta turhaan. Valtalehdistö, Helsingin Sanomien Olli Kivisestä Max Jacobsoniin, on syytänyt palstakilometreittäin Nato-jäsenyyttä haikailevia artikkeleita, mutta Suomen kansa löi aikanaan päänsä niin lujaa Karjalan mäntyyn, että sodat osataan kiertää kaukaa.

Nyt käytyä viiden päivän sotaa Kaukasuksella pyritään käyttämään perusteluna Suomen Nato-jäsenyydelle. Natoon on mentävä, sanoo ulkoministeri Alexander Stubb. Venäjän ja Georgian selkkaus Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa osoittaa selkeästi, ettei Suomen paikka todellakaan ole Natossa. Myös kaikki kumppanuusjäsenyydet Naton kanssa on purettava. Naton täysjäsenenä ja sen 5. artiklan mukaisesti voisimme joutua kaikenlaisiin sotiin maailmalla ja myös tilanteisiin, jossa suomalaiset sotilaat ovat ase kädessä vastakkain venäläisten sotilaiden kanssa. Sen jälkeen kaikenlainen rauhanomainen yhteistyö tärkeimpään naapuriimme, jonka kanssa meillä on yli 1300 km. yhteistä rajaa, on mennyttä. Suomen kannattaa presidentti Kekkosta lainaten ”hankkia ystävät läheltä ja viholliset kaukaa”.

Meillä ei ole minkäänlaista pelättävää Venäjää kohtaan niin kauan kuin pysymme irti Natosta ja rakennamme suhteemme vahvalle rauhanomaiselle politiikalle. Me emme syrji maassamme olevan venäläisväestön poliittisia - ja ihmisoikeuksia, niin kuin nyt tekevät Baltian maat Viro, Latvia ja Liettua. Me emme uhkaa Venäjän turvallisuutta niin kuin ohjustukikohtahankkeillaan Puola ja Tshekki. Me emme ole valtaamassa sodan avulla Viipuria ja Karjalaa takaisin, vaikka tällaisiakin tavoitteita eräillä Suomessa toimivilla järjestöillä on.

Maamme puolustuspolitiikan on perustuttava omaan, uskottavaan armeijaan. Suomenlinnassa on Kustaanmiekan Kuninkaanportissa Augustin Ehrensvärdin ohje yli 250 vuoden takaa: ”Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun”. Tuo ohje pätee edelleenkin.

Me selviämme Venäjän kanssa kaikista ongelmistamme, kunhan emme itse aiheuta noita ongelmia.