KUNTAVAALIT 2021: KANSANRINTAMAN YHTEISKUNTAOHJELMA

Kansanrintama osallistuu vuoden 2021 kuntavaaliin, että äänestäjillä on mahdollisuus vaatia kansan etujen mukaista talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa. Tähän rakennustyöhön osallistuvia ehdokkaita on eri puolue- ja yhteislistoilla. Haluamme esittää tuhoisalle uusliberalistiselle suuntaukselle vaihtoehdon, jossa ihmisen ja luonnon hyvinvointi sekä kansojen välinen tasa-arvoon perustuva yhteistyö ovat tärkeämpiä arvoja kuin liikevoitot ja pörssikurssit. Monet väittävät, että kuntavaalissa olisivat kärjessä aivan eri asiat kuin valtiollisissa vaaleissa. Tämä on äänestäjien sumutusta. Lähiajan valtiollisella tasolla tehtävillä ratkaisuilla on historiallinen merkitys kansan elämään. Pian ratkaistaan, säilyykö meillä vuosisatojen aikainen kunnallinen itsemääräämisoikeus, säilyykö asukkailla päätösvalta alueensa terveydenhuoltoa ja kaikkia palveluita koskevissa asioissa. Niiden perusteella ratkaistaan, mitä me yleensä enää voimme asuinalueillamme ja kunnissa päättää. On taisteltava sen puolesta, että ratkaisuvalta ei siirry kauas kuntalaisista suurille markkinamekanismeille ja ylikansallisille sijoittajille.

Hyvinvointivaltion puolesta politiikan suunta käännettävä

Euroopan Unioni on ”kovan ja puhtaan” markkinatalouden toteuttamisen väline - uusliberalistisen politiikan synonyymi. Sen toteuttajaksi ovat alistuneet kaikki eduskuntapuolueet, myös ”perinteiset työväenpuolueet”. Pettämällä kannattajiensa edut ne hyväksyvät ilman vaihtoehtoa toimintansa lähtökohdaksi EU-raamit ja näin lunastavat eliitiltä paikkansa ”yhteiskunnallisina toimijoina”. Nykykomennossa ihmisten perusturvan ja hyvinvoinnin leikkaamisesta on tullut pääomapiireille kilpailukykyä lisäävä tekijä. Tämä on tänään valtiovallan keskeisin tehtävä. Siksi vaadimme ja ajamme politiikan muutosta.

Elintarviketuotannon omavaraisuus ja paikallinen tuotanto on turvattava.

Maataloustuotteiden omavaraisuus on itsenäisen kansakunnan keskeinen ominaispiirre. EU:ssa Suomesta ollaan tekemässä puuraaka-aineen tuotantoaluetta. Maataloustuotantoa keskitetään ”suotuisimmille alueille” Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Tämä merkitsee oman tuotantomme korvaamista suurten maatalousjättien (Saksa, Ranska, USA, Monsanto) ylivallalla ja tuonnilla. Elintarviketuotannon kansallisen omavaraisuuden säilyttämiseen näyttää EU:n puitteissa olevan hyvin vaikea vaikuttaa. EU säätelee maataloustukia. Viennistä ja tuonnista päättää kansainvälinen suurpääoma. Maataloustuotannon hiipuminen ja omavaraisuuden häviäminen tarkoittaa sitä, että Suomen on yhä vaikeampaa kivuta takaisin itsenäisten kansakuntien joukkoon. Meidän tulee vahvistaa omaa maatalouspolitiikkaa ja tehdä päätös maataloustuotannon omavaraisuudesta siksikin, että maailmassa elintarvikkeet eivät riitä, jos tuotantoa rakennetaan vain kannattavimmilla alueilla. Koko maa on pidettävä asuttuna ja hyvät elämisen olosuhteet ja korkea työllisyys turvattava kaikissa osissa maata. Tämän johdosta myös kansallinen maatalouden tuki on säilytettävä.

EU:n kilpailudirektiivi tulee purkaa

Kuntatalouden ja elinympäristömme kannalta olisi välttämätöntä, että kuntien ja muiden julkisyhteisöjen kaikissa hankinnoissa suosittaisiin painotetusti paikallisia toimijoita. Suomen jäsenyys EU:ssa kuitenkin estää kuntalaisten kannalta järkevien ja ekologisesti viisaiden hankintojen tekemisen. EU-lainsäädäntö ja uusliberaalia politiikkaa ajavat kotimaiset kuntapäättäjät ovat ajaneet kotimaisen lähituotannon ja -palvelut ahtaalle. Lähituotanto ja lähipalvelut on kaikissa kuntien hankinnoissa asetettava mahdollisuuksien mukaan etusijalle suhteessa kuntalaisten kannalta vahingolliseen kapitalistisen kilpailulainsäädännön vaatimaan kilpailutukseen.

Kuntapalvelut on tuotettava julkisina palveluina

Hyvinvointivaltion ytimeen kuuluvia hyvin toimivia julkisia palveluja ei tule ulkoistaa eikä yksityistää. Muutaman viime vuosikymmenen aikana on porvarillisten kuntapäättäjien toimesta yhä enemmän kunnallisia palveluita kilpailutettu, ulkoistettu ja pahimmassa tapauksessa yksityistetty. Tämä on johtamassa palveluverkon rapistumiseen ja on merkittävänä osasyynä esimerkiksi maatamme ravistelevissa vanhusten hoivaskandaaleissa. Suomalainen hyvinvointivaltio on joutunut hoiva- ja terveysalan suuryhtiöiden riistämäksi.

Erityisesti kaikki sosiaali- ja terveydenhoidon palvelut ja ikäihmisten palvelut tulee toteuttaa kuntien omana tuotantona. Kilpailutus ja erityisesti yksityistäminen johtaa siihen, että palvelut suoritetaan entistä vähemmällä työvoimalla ja huonommin. Terveydestä tulee yhä selkeämmin kauppatavaraa. Kuntien verorahoilla hankkimista yksityisistä palveluista katoaa rahaa kotimaisen verotuksen ulottumattomiin ulkomailla oleville omistajatahoille. Tavallisella kuntalaisella ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia yksityisesti tuotettujen palveluiden sisältöön tai laatuun, mikä on jo sinänsä ristiriidassa Kuntalain kanssa, jonka mukaan tarkoituksena on luoda edellytykset kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumiselle kunnan toiminnassa.

”Sote-uudistus” tulee peruuttaa ja sote-palvelut siirrettävä julkisten yhteisöjen hoidettaviksi

Sanna Marinin hallituksen valmistelema sote- ja kuntauudistusesitysesitys 21 sote-alueen (maakunnan) sekä HUS-alueen muodostamiseksi, joka mitätöisi kuntien vuosisataisen perinteen itsehallinnollisina alueina, tulee peruuttaa. Sote-suunnitelmalla tavoitellaan ainoastaan terveyspalvelujen yksityistämistä ja terveydenhoitoon suunnattujen varojen ohjaamista alan yksityisten kapitalistien liikevoiton kasvattamiseen. Kuntalaiset menettävät mahdollisuuden valvoa terveydenhoidon laatua ja hinnoittelua. Kansanrintamavoimat vaativat, että kaikki jo yksityistetyt palvelut on otettava takaisin yhteiskunnan haltuun ja korvauksetta.

Julkisen sektorin yksityistäminen on pysäytettävä ja terveydenhuoltoa kehitettävä yhteiskunnallisena toimintona

Vuonna 1972 tuli voimaan kansanterveyslaki. Sen säätäminen oli sodanjälkeisen ajan ehkä merkittävin terveydenhuollon uudistus. Kunnanlääkärijärjestelmä purettiin ja jokainen kunta velvoitettiin huolehtimaan perusterveydenhuollosta perustamalla terveyskeskus yksin tai yhdessä naapurikuntien kanssa. Kymmenessä vuodessa toteutettiin uudenaikainen järjestelmä, johon tehtiin suuri kansantaloudellinen panostus. Terveyskeskuksissa yhdistettiin saman katon alle monet terveyspalvelut. Sinne tulivat yleislääkäritoiminta, neuvolatoiminta, koululääkäritoiminta, hammashoito ja vanhustenhoiva sekä pitkäaikaishoiva. Peruslähtökohtana oli saatavuus, maksuttomuus ja ensiluokkaiset terveyspalvelut. Valitettavasti lakia on jatkuvasti vesitetty. SOTE:n kehittämisessä tulee palata kansanterveyslain peruslähtökohtiin ja samalla kehittää erikoissairaanhoidon ja perusterveyshoidon välille joustava ja katkeamaton hoitoketju.

Kansanrintamajärjestöt esittävät, että maassamme tulee rakentaa hyvin varustettu kunnallinen terveyskeskus keskimäärin jokaista 10 000 asukasta kohti. Terveydenhuolto tulee säilyttää julkisena palveluna, jolloin demokraattinen valvonta takaa sen laadun.

Asumiskustannukset alas

Asumiskustannukset ovat – laajamittaisen kaupungistumisen vuoksi – kasvupaikkakunnilla karanneet pieni- ja keskituloisen palkansaajan maksukyvyn ulottumattomiin. Asumisen hinta on viimeisten vuosikymmenten ajan noussut vuokra-asuntotuotannon muututtua yhä enemmän kovan rahan liiketoiminnaksi. Sotien jälkeen valtion tukema asuntotuotanto, aravajärjestelmä, oli oleellinen osa suomalaista asutuspolitiikkaa. Valtio ei enää lainoita omistusasumista. Asuntomarkkinat on pyhitetty kovan rahan pankkilainoitukselle.

Nykyään valtion asuntorahaston kautta rahoitetaan vain vuokra-asuntotuotantoa. Tämän tuetun asuntokannan vuokrien taso asetetaan asuntoministeriön ohjeistuksen mukaan kunkin paikkakunnan yleistä vuokratasoa vastaavaksi. Tämä pitää etenkin ruuhka-Suomen asumiskustannuksia sietämättömän korkeina. Tämä hintatasojen kytkös on purettava, ja muuttovoittopaikkakuntien on aloitettava oma, Ara-rahoitteinen vuokra-asuntotuotanto.

Kohtuullisen voimakaskaan vuokra-asuntojen uudistuotanto – etenkin kasvukeskuksissa – ei ole vaikuttanut asumiskustannuksia alentavasti. Tämä johtuu kansainvälisten sijoittajien tulosta Suomen vuokra-asuntomarkkinoille, koska merkittävä osa vuokra-asuntojen uudistuotannosta päätyy nykyään suoraan ulkomaisille sijoitusrahastoille.

Kasvukeskuksiin työn perässä muuttavien, usein matalapalkkaisten työntekijöiden tulotaso ei yllä kattamaan kohtuuttoman korkeita asumisen kustannuksia. Alipalkattujen työntekijöiden matalaa tulotasoa korvataan verovaroista maksettavalla asumistuella. Asumisen tuki julkisista varoista on muodostunut hyvin useille vakiintuneeksi ja välttämättömäksi osaksi kuukausittaista tuloa.  V. 2019 Kela maksoi ylihinnoitellun asuntokannan asukkaille asumistukina noin 2300 miljoonaa euroa. Tämän voidaan katsoa olevan suoraa tukea sekä alhaista palkkatasoa yllä pitäville työnantajille, että kansainvälisille sijoittajille.

Palkankorotuksilla turvattava reaaliansiotaso ja ostovoima. Päämääräksi täystyöllisyys

Hyvinvointi luodaan työllä. Siksi korkea työllisyys ja alhainen työttömyys ovat keskeinen perusta hyvinvoinnille. Kunnallisten sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaaminen on keskeinen osa korkeaa työllisyyttä samalla, kun korkea työllisyys koko yhteiskunnassa turvaa rahoituspohjan kunnallisille palveluille kuten myös muulle sosiaaliturvalle.

Säädettäessä Suomeen minimipalkkalakia tulee varmistaa, että se ei korvaa työehtosopimuksiin perustuvaa yleissitovuutta, joka on alakohtainen vähimmäispalkka. Euroopan ammatillinen yhteistyöjärjestö katsoo, että minimipalkka tulee olla 60% mediaanipalkasta. Suomessa mediaanipalkka oli vuonna 2020, 3140€/kk, joka tarkoittaisi 1884 euron minimipalkkaa. Samalla tulee säätää, että työehtosopimuksilla tai työsopimuksella ei tätä alemmasta palkasta saa sopia.

Työsuhteen tulkintaetuoikeus on siirrettävä työntekijälle

Nykyisellään Työnantajalla on oikeus tulkita mitä tahansa työsuhteen normilähdettä, kuten lain, työehto- ja työsopimuksen sisältöä. Työntekijällä on velvollisuus noudattaa työnantajan tulkintaa, kunnes asia on ratkaistu viime kädessä tuomioistuimessa. Jos työntekijä ei ryhdy selvittämään asian oikeaa tulkintaa, voi työnantajan väliaikainen tulkinta jäädä pysyväksi. Työnjohto-oikeudesta johdettua tulkintaa tulee muuttaa niin, että työtekijän erimielistä tulkintaa tulee toteuttaa ensisijaisesti, johon työnantaja voi hakea muutosta.

Maankäyttö ja asuminen

Kuntien määrän pienentyessä alueellinen itsehallinto supistuu. Yhä pienempi joukko ihmisiä Suomen kunnanvaltuustoissa päättää kuntansa maan- ja luonnonvarojen käytöstä. Maankäytön suunnittelussa on ensisijaisesti huomioitava ympäristökysymykset ja alueiden viihtyisyys. Kuntalaiset tarvitsevat virkistysalueita, puistoja ja rantoja sekä erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Näistä asioista kunnissa käydään päättäjien ja asukkaiden välillä kärjekästä kamppailua.

On pidettävä huolta aluepolitiikasta ja koko maan tasa-arvoisesta kohtelusta

Väen pakkautuminen muutamaan kasvukeskukseen merkitsee vain sitä, että nykypolitiikassa aluepolitiikka on epäonnistunut. Se merkitsee maaseudun autioitumista. Lainsäädännöllisesti on turvattava, että koko maan alueella on kaikissa kunnissa mahdollisuus asua. Siksi on tuettava syrjäseutujen tuotantoa, säilytettävä maataloustuki ja pidettävä sähkö- ja tieverkko yhteiskunnallisessa omistuksessa.

Ilmastonmuutoksen torjuminen suurimpia haasteitamme

Ihmiskunnan kehitys ja oleminen rakentuvat meitä ympäröivän biosfäärin ja ekosysteemin varaan. Tämä puolestaan luo vankan perustan sille, että tehtävämme on turvata ympäröivän luonnon ja kaikkien eläinlajien säilyminen puhtaana ja toimivana kauas tulevaisuuteen.

Suurimpia yhteiskunnallisia haasteitamme on ilmastonmuutoksen torjuminen. Ilmaston lämpenemisen syynä ovat ilmakehässä lisääntyvä hiilidioksidi ja muut kasvihuonekaasut, joita sinne tuottavat kivihiilen ja öljyn polttaminen sekä metsien hävittäminen. Kansanrintaman järjestöt katsovat, että kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä voidaan jo nyt kääntää laskuun, mutta se vaatii uusliberalismille vaikeaa yhteiskuntasuunnittelua.

Ympäristökatastrofin torjumiseksi kasvihuonekaasujen päästöjä tulee vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä alentaa 95 %. Suomen tulee olla hiilidioksidipäästöjen suhteen täysin hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tämä tulee merkitsemään tutkimuksen, innovaatiokehittelyn ja ympäristöteknologian kilpailukyvyn osalta hyppäyksellistä edistystä. Kaivostoiminta on siirrettävä kotimaiseen omistukseen ja annettava toimiluvat vain saasteettomalle kaivannaisteol­lisuudelle. Ympäristövalvonta tulee tehdä toimivaksi eikä sitä tule alistaa millekään elinkeino- eikä liikennetoiminnoille. Ympäristöministeriötä ei tule yhdistää maa- ja metsätalousministeriöön.

Jätehuolto ja kierrätys suunniteltava tuotantoketjun alkupäässä

Jätteen määrän vähentäminen on jätehuollon keskeisin päämäärä. Lähtökohtana tulee olla, että teollisuus itse pyrkii tuottamaan jo tuotantoketjun alkupäässä mahdollisimman vähän luonnossa hajoamatonta pakkaus- ym. ympäristöjätettä. Kierrätyksellä säästetään rajallisia raaka-aineita ja vähennetään luonnon jätekuormitusta.

Turpeesta ja ydinvoimasta on luovuttava ja suunta otettava kohti uusiutuvia energiamuotoja. Keskeinen keino fossiilisista polttoaineista aiheutuvien haittojen vähentämiseksi on uusiutuvan energian käyttö. Se on taloudellisesti edullista ja ympäristön kannalta oikea vaihtoehto. Bioener­gian käyttö piristää aluetaloutta, mikäli tarvittava biomassa hankitaan lähia­lueilta. Turpeen noston ja polton kielteiset ympäristövaikutukset tekevät siitä tuhoisimman energialähteen. Voimaloiden turvekattiloissa voidaan turpeen sijaan polttaa uusiutuvaa puuta ja muita biopolttoaineita. Maalämpö on edullista energiaa. Riskialttiille ydinvoimalle ei tule myöntää uusia periaate- eikä rakennuslupia, koska se on muuttunut tappiolliseksi. Suomi on energiavaroiltaan rikas maa ja luopumalla ydinvoimasta ja kivihiilen tuonnista Suomi saavuttaa varsin nopeasti energiantuotannon omavaraisuuden. Vetytalouden käynnistäminen ja kehittäminen on välttämätöntä ja se ratkaisee myös säätövoiman saatavuuden.

On perustettava kansallinen sähköyhtiö ja toteutettava kuluttajille samansuuruiset sähkötariffit

Ilman voitontavoittelua tuotetun kohtuuhintaisen energian tulee olla tasapuolisesti saatavissa ympäri maata. Energiayhtiöiden tulee olla yhteiskunnallisessa omistuksessa.

Energian tuotannon ja jakelun yksityistäminen on johtanut tilanteisiin, joissa harvaan asutuilla alueilla sähkön siirtohinnat ovat yleisesti suurempia kuin itse sähkön hinta. Tämä johtaa alueelliseen eriarvoisuuteen. Energia- ja sähkön siirtoyhtiöt hamuavat kansalaisten perusoikeuksien ja turvallisuuden kustannuksella suurvoittoja. Tämä tapahtuu maamme huoltovarmuuden – mihin kategoriaan kohtuuhintaisen sähkön saaminen myös kuuluu – kustannuksella. Siksi maassamme koko energia-ala ja siihen kuuluva infrastruktuuri on saatettava julkiseen valvontaan ja perustettava yksi kansallinen valtion omistama energiayhtiö, joka hoitaa sähkön siirron, -tuotannon ja -myynnin.

Laajakaista on kansalaisen perusoikeus

Yhteiskunnan monet palvelut ja toiminnot on siirretty kokonaan verkkoon. Selviytyäkseen yhteiskunnassa kansalainen tarvitsee enenevässä määrin tietokonetta ja verkkoyhteyttä. Maksuton laajakaistayhteys kuuluu ihmisen perusoikeuksiin. Tietoliikenneyhteys jokaisen kansalaisen oikeutena tulee varmistaa luomalla sitä varten yhteiskunnan omistama tietoliikenneverkko. Jokaiselle kansalaiselle on turvattava oikeus maksuttomaan tietotekniikan koulutukseen ja tukeen.

Vahva tunnistautuminen

Palveluiden siirtyminen nettiin on tosiasia, joka tulee lisääntymään. Myös manuaalisessa asioinnissa tarvitaan vahvaa henkilödokumenttia. Kaikkien palveluiden (pankkipalvelut, Kela, työttömyysturva, terveystiedot ym.) käyttö on mahdollista vain vahvan henkilö- tunnistautumis-järjestelmän ja -asiakirjan kanssa. Valtiovallan tulee korvauksetta taata ja hallita järjestelmää, jolla jokaiselle kansalaiselle järjestetään asiakirja sekä sähköisessä että manuaalisessa muodossa, jolla saa oikeuden käyttää ja hallita kaikkia itselleen tarvittavia palveluita. Asiakirja tulisi toimia myös matkustusasiakirjana, joka korvaa nykyisen passin.

Riskitön talletus kansalaisten perusoikeus

Tänään politiikkaa mukautetaan kaikkien sopivaksi osalta kapitalistiselle riskinotolle. Keinottelun ja riskinoton piiriin saatetaan myös pienet eläke- ja ansiotulot. Tavallisella ihmisellä ei ole keinoa säilyttää turvallisesti ja riskittömästi pieniä eläke- ja palkkatulojaan sekä säästöjään. Tämän tulee sisältyä Ihmisen perusoikeuksiin. Siksi vaadimme, että maahamme tulee perustaa yksi valtion omistama kansallinen säästöpankki, jossa palkansaajat ja eläkeläiset voivat riskittömästi säilyttää palkka ja eläketulojaan sekä säästöjään. Samoin tulee siirtää kansaneläkelaitoksen piiriin kaikki työeläkkeet, jossa työeläkkeiden maksuun kerätyt varat talletetaan riskittömästi.

Tarvitaan uusia ratkaisuja – kansanrintama uuden maailman puolesta

Maksimivoittoja tavoitteleva uusliberalistinen harvainvalta on tuottanut ympäristöongelmien ja hyvinvoinnin alasajon lisäksi ennennäkemättömän yhteiskunta- ja talouskriisin, jolle ei näy loppua. Tilalle tarvitaan uutta talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa, joka asettaa työn ja sen tekijät suurten pääomien etujen edelle.

Pääomien rajaton toiminta tuleekin saattaa yhteiskunnallisen kontrollin piiriin. Uusliberalistinen yhteiskuntapolitiikka on hylättävä. Kansanrintamajärjestöt haluavat rakentaa laajan kansalaisten ja järjestöjen yhteisen rintaman poliittisen vaihtoehdon luomiseksi nykymenolle. Ainoastaan tällä tavalla voidaan luoda perusta suurten edessä olevien ongelmien ratkaisulle.

Kansan äänen järjestöjen kuntatyöryhmä

Kuvateksti:

Kansan ääni pitää soten kaatamista kuntapolitiikan ykkösasiana. Tulee säilyttää kunnallinen itsehallinto ja estää päätösvallan siirtyminen maakunnille ja kunnallisten toimintojen yksityistäminen. On estettävä terveydenhoitoon ja sosiaaliturvaan tarkoitettujen varojen ohjautuminen markkinavoimien taskuihin. Sote kaatoi Sipilän hallituksen, mutta työ julkisen terveydenhuollon, kunnallisen itsehallinnon puolesta jatkuu. Monet suuret kuntalaisille tärkeät asiat odottavat ratkaisua.

KÖYHYYDELLÄ LEIKITÄÄN

”Lapsiasiavaltuutettuna joudun usein todistamaan, miten eriytyneissä todellisuuksissa maassamme eletään. Yhteisen taju on tiukassa.” (Tuomas Kurttila) Pelastakaa Lapset ry:n selvityksen mukaan köyhien perheiden lapsista 90 % koki, että poliitikot ja päätöksentekijät eivät kuuntele lasten ja nuorten mielipiteitä tarpeeksi – vastaava luku muilla oli 54 %. Tuomas Kurttila on rehellinen ja periaatteen mies.

Lapsiasiavaltuutetun Tuomas Kurttilan mukaan v. 2018 viimeisimmät tulonjakotilastot kertovat lapsiperheiden köyhyyden lisääntyneen Suomessa. Noin joka kymmenes lapsi Suomessa elää köyhässä perheessä. Huoli painaa vanhempaa, kun lapselle ei saa koulukirjoja. Huoli painaa myös opettajaa, kun lapsen täytyy valita matematiikan kirjan ja aapisen väliltä. Lapsi kokee surua, kun rakas harrastus päättyy perheen vähävaraisuuden takia.

KAIKKI EDUSKUNNAN HALLITUSPUOLUEET OVAT LISÄNNEET VUOSINA 1995–2018 LAPSIPERHEIDEN KÖYHYYTTÄ SUOMESSA

”Viime vuosina tehdyt sosiaaliturvan leikkaukset ovat lisänneet lapsiperheköyhyyttä. Vuosina 2012–2015 sosiaalietuuksiin tehdyt muutokset olivat pienituloisia suosivia. Sen sijaan vuoden 2015 jälkeen tehdyt muutokset ovat heikentäneet pienituloisten asemaa. Erityisesti pienituloisten lapsiperheiden toimeentulo on heikentynyt vuoden 2015 jälkeen… Sosiaaliturvan varassa elävien lapsiperheiden toimeentuloon ovat vaikuttaneet ennen kaikkea vuoden 2015 alusta voimaan tullut lapsilisien leikkaus ja sosiaalietuuksien indeksitarkistusten jäädytykset. Vuoden 2018 helmikuussa Kelasta maksettiin perustoimeentulotukea 30 807 lapsiperheelle, joista alle 25-vuotiaiden talouksia oli 3 656…” (LAVVK s. 22 ja 29)

Lapsilisä tuli Suomen lainsäädäntöön v. 1948 SKDL:n aloitteesta. Se oli ensimmäinen laaja toimeentuloturvan muoto ja nosti sosiaalimenojen osuuden noin 10–12 % bruttokansantulosta. Lapsilisän ostovoima heikkeni 20 % v. 1995–2010 Paavo Lipposen ja Matti Vanhasen hallituskausilla. Sen heikkeneminen aiottiin pysäyttää v. 2011 sitomalla lapsilisät elinkustannusten muutoksia seuraavaan kansaneläkeindeksiin. Syksyllä 2012 Jyrki Kataisen hallitus antoi kuitenkin uuden lakiesityksen v. 2013–2015 indeksikorotusten perumisesta. Vuonna 2014 vuorostaan Juha Sipilän hallitus päätti leikata lapsilisistä noin 110 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä tarkoitti vielä noin 7,4 % supistusta lapsilisiin.

Lapsiasiavaltuutettu Kurttila vetoaa suomalaisiin päättäjiin: ”Meidän suomalaisten on otettava sydämellemme ja lujalle yhteiskuntapolitiikalle maassamme oleva köyhyys. Lapsille köyhyys ei näyttäydy vain taloudellisena asemana, vaan erityisesti sosiaalisena ilmiönä, osattomuutena; pääsenkö mukaan luokkaretkelle, pystynkö harrastamaan, onko minulla mahdollisuutta tehdä koulun vaatimia tehtäviä tietoverkoissa, kiusataanko minua köyhyyden takia? Nämä ovat tosikysymyksiä Suomen lasten elämässä vuonna 2018.” (LAVVK 2018 s. 5)

ERIARVOISUUS TUNKEUTUU ELÄMÄÄN JO LAPSUUDESSA

Kävelin huhtikuun alussa sunnuntaiaamuna Vallilanlaaksossa. Futiskentällä oli meneillään poikien jalkapalloturnaus. Kentän laidalla pienituloisen oloinen, nuori iskä kauhtuneissa verkkareissaan kehui nuorelle yksinhuoltajaäidille syöttäneensä omalle pojalleen aamulla vahvistavaa riisipuuroa. Nuoren äiskän poika oli saanut aamiaisekseen vain teetä ja paahtoleipää. Treenaava poika tarvitsee kehittyäkseen myös monipuolista ja energiapitoista ravintoa. Kamppailuareenan ympärillä seisoi ottelua seuraamassa monta kertaa enemmän kotijoukkojen autoilevia aikuisia kuin itse juniorifutaajia.

”Ravitsemus on indikaattori, jonka kautta eriarvoistuminen tulee ilmi. Osa ihmisistä syö huonommin ja voi huonommin. Se näkyy myös kehon painossa ja yleiskunnossa. Sillä on jo nyt vakavia kansanterveydellisiä vaikutuksia.” Valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtaja Sebastian Hielm (HeSa 10.10.2017).

Mietin, kuinka näiden nuorten vanhempien varat riittävät poikiensa aktiivisen harrastuksen ylläpitämiseen? Pelaajavakuutus, pelivarusteet, monipuolinen ravinto, kuljetukset ja seuran jäsenyys maksavat paljon. Entäpä ne lapset, joiden vanhemmilla ei ole lainkaan varaa kustantaa lastensa ryhmätyötaitoja, oman kehon hallintaa tai myöhempää ammatillista kehitystä edistävää harrastustoimintaa? Kuka hankkii opiskelussa tarvittavat tietotekniikkalaitteet? Lapsuudessa syntyvät myös tärkeät ystävyys- ja yhteistyöverkostot. Sosiaalisten verkostojen niukkuus edesauttaa yhteiskunnasta syrjäytymistä myöhemmällä iällä. Kilpailu jalkapallojoukkueiden edustuspaikoista on kovaa. Suomalaisten lasten toimintakyky asetetaan kilpailutuksen kohteeksi lähes välittömästi heidän syntymisensä jälkeen. Jos vanhemmat kanavoivat lisäksi oman menestymättömyytensä ja riittämättömyyden tunteensa omiin perillisiinsä, näiden elämästä saattaa tulla helvetillistä. Meillä on kuulemma oikeus omaan lapsuuteen.

ASIOIHIN EI VÄLITETÄ PUUTTUA

Lasten asema on sidoksissa heidän vanhempiensa yhteiskunnalliseen asemaan ja yhteiskuntaluokkaan. Köyhyys on sosiaalisesti periytyvää. Lapsena ja nuorena saatu koulutus vaikuttaa yksittäisen ihmisen elämässä ratkaisevasti tulevaisuuteen. Riski jäädä työttömäksi on suuri pelkän peruskoulun käyneillä ja ammattikoulutuksensa keskeyttäneillä. Ihmisen kasvatus on sidoksissa aina perheeseen, kouluun, kavereihin ja mediaan. Seura tekee liian usein kaltaisekseen. Kasvatukseen kannattaisi satsata. Ihmisarvo on enemmän kuin vain merkkituotteisiin kääriytymistä. Elämä on tappavan stressaavaa kohdusta hautaan.

”Varhaislapsuus on tehokkain ja kustannustehokkain aika varmistaa, että kaikki lapset voivat kehittyä täyteen potentiaaliinsa. Lasten varhaiskehitykseen investointi niukkojen voimavarojen perheissä kannattaa, jotta näiden perheiden lapsilla on yhtäläiset edellytykset menestykselliseen varhaiskehitykseen kuin muissakin perheissä. Lasten kognitiivisten ja sosiaalisten taitojen varhaista kehitystä tulee ruokkia syntymästä alkaen noin viiden vanhaksi ja sen jälkeen varhaista kehitystä tulee kannatella laadukkaalla koulutuksella aina aikuisuuteen asti.  Oppimaan oppimisen esteiden purkaminen tulee aloittaa varhain.” (LAVVK s. 21)

LAPSET KULUTUKSEN JA KILPAILUTUKSEN KOHTEINA

Lapsiasiavaltuutetun kartoituksen mukaan: ”Olemme siirtyneet yhteiskuntaan, jossa lapset ovat yhä varhemmin kuluttajina markkinoinnin ja mainonnan kohteita. Tämän mukana tulevat paineet ja vertailu, kiusaamistakin. Puhutaan kuluttajakansalaisista. Lapsiasiavaltuutettuna toivon meidän ymmärtävän seuraavan: köyhälle tämä kulutusyhteiskunta on kalliimpi kuin rikkaalle. Maksukykyinen saa pitkäkestoiset palvelusopimuksensa huokeammin kuin päivän kerrallansa elävä köyhä.” (LAVVK s. 5)

Lapsiasiavaltuutetun tekemä johtopäätös Suomen valtioneuvostolle on yksiselitteinen: Suomi tarvitsee köyhyyspolitiikkaa valtakunnallisella, maakunnallisella ja paikallisella tasolla. Tämä kansallinen köyhyyspolitiikka on rakennettava viiteen lähtökohtaan:

1. Lapset ovat olennainen yhteiskunnallinen ryhmä.

2. Köyhyys kohdistuu lapsiin osin eri tavoin kuin aikuisiin.

3. Hyvä lapsuus on yhteiskunnallinen arvo, jota köyhyys uhkaa.

4. Lasten köyhyydellä on tuhoisat vaikutukset pitkälle tulevaisuuteen.

5. Köyhyysilmiön sisälle on päästävä ja kohdattava yksilölliset tilanteet, joihin etsitään ratkaisuja.

(LAVVK s. 5)

Lapsiasiavaltuutetun selvityksen mukaan ”Suomi voi edelleen toimia mallina muulle maailmalle monessa lasten köyhyyden torjuntaan liittyvässä asiassa: kattava neuvolajärjestelmä, laadukas perusopetus ja tulonsiirrot lapsiperheille ovat osa niistä toimivista rakenteista, joilla lasten köyhyyttä on maassamme saatu vähennettyä. Näistä päättäjien olisi viisasta pitää kiinni. Muutoinkin kuin juhlapuheissa.” (LAVVK s. 6)

KUN YHTEISKUNTA PALVELEE ELIITTIÄ, KÖYHÄT KÄRSIVÄT

Elinkeinoelämän valtuuskunnan Hannu Leinonen totesi v. 2016 ylimielisesti, että ”modernissa markkinataloudessa valtion omistus pitäisi aina perustella erikseen. Sen tulisi olla tarkkaan harkittua ja väliaikaista, eikä itseisarvo. Nykyisenlaajuinen valtio-omistaminen syrjäyttää yksityistä yritteliäisyyttä ja alentaa koko talouden suorituskykyä.” Leinosen mukaan valtio on huono ja laiska omistaja, koska valtiollinen omistus on politisoitunutta, jäykkää ja siirtää liiketoimintariskejä turhaan veromaksajille. Leinonen vaikeni tuolloin veroparatiiseista ja veronkierrosta, vaikka joustava veronkierto näyttää olevan olennainen osa modernia kapitalismia. Nykyhallituksen uusliberalistisessa strategiassa yhteiskunnan omistama liike- ja tuotantotoiminta vinouttaa markkinoita sekä aiheuttaa vääristymiä kilpailuun. Sen vuoksi kaikki kannattava yhteiskunnan omistama tuotanto- ja liiketoiminta pitäisi yksityistää. Valtion olennaisin tehtävä on sen mielestä palvella kapitalisteja eikä kilpailla heidän kanssaan voitoista.

Edellä esitetyistä ajatuksista voi päätellä, ettei suomalainen yhteiskunta ole enää tarkoitettu väestömme enemmistöä varten, koska se on olemassa vain tuotanto- ja liike-elämän omistavaa eliittiä varten.

OIKEISTOHALLITUS PAHENTAA KÖYHYYTTÄ SUOMESSA – SEN ON EROTTAVA!

Keskustalaisen Juha Sipilän oikeistohallitusten koulutukseen, sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon kohdistamat säästöt, leikkaukset ja työttömille suunnattu aktiivimalli on kohdistettu tietoisesti pienituloiseen ja puolustuskyvyttömään kansanosaan. Lapsiperheköyhyys on Suomen hallituksissa v. 1995–2018 istuneiden eduskuntapuolueiden yhdessä aiheuttamaa. Tämä porukka pitäisi saattaa vastuuseen köyhien lapsiperheiden aseman kurjistamisesta ja niiden ihmisarvon loukkaamisesta. Jos hallituksen sote-puuhastelu toteutuu, se johtaa julkisten palveluiden yksityistämiseen ja ulkoistamiseen kansainvälisten suuryhtiöiden käsiin. Tämän seurauksena köyhien lapsiperheiden asema heikkenee vielä entisestään.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on hallituksen vastainen toisinajattelija todetessaan: ”Koulutus ja työpaikka ovat edelleen keskeiset tekijät köyhyyden ehkäisemisessä. Jokaisen nuoren opinpolku ammattiin ja työhön on turvattava. Perusopetuksen on oltava aidosti maksutonta, myös oppimiseen kuuluvien välineiden osalta.” (LAVVK s. 21)

Pääministeri varjelee aina asemaansa, kavereitaan, omaisuuttaan ja sukuaan. Ajatteleeko, tunteeko pääministeri mitään? Sitä ei tiedä kukaan.

Matti Laitinen

Lähde: Lapsiasiavaltuutetun vuosikirja 2018: Köyhyydellä ei leikitä, Wikipedia ja ML:n omat artikkelit.

LÄNNEN MEDIA TIEDOTTAA

Oli vastenmielistä katsella tänään Ylen aamu-tv:ssä, kuinka Venezuelassa pistäytynyt ja asiantuntijaksi heittäytynyt Lännen Median toimittaja Maija Salmi raportoi maan tilanteesta. Toimittaja käväisi Caracasissa katsastamassa paikallisia sairaaloita ja kauppoja. Hän surkutteli lääkkeiden, lääkintätarvikkeiden ja hoitolaitteiden puutetta, vallitsevaa ruokapulaa, maan korkeaa inflaatiota ja sosialistisen hallituksen huonoutta. Lääkkeitä on haettava Panamasta ja Kolumbiasta asti. Keskiluokkakin on köyhtynyt olemattomiin.

Toimittaja Maija Salmi pitää Venezuelan ongelmien syynä vain presidentti Nicolas Maduroa, joka on yhteistyökyvytön ja omavaltainen henkilö, joka ei halua tehdä mitään näiden ongelmien ratkaisemiseksi. Toimittaja ei puuttunut perinteiseen tapaan lähetyksen aikana maan oikeisto-opposition edesottamuksiin. Lännen Median toimittajan mukaan kansainvälinen painostus on ainoa keino ratkaista Venezuelan vakavat ongelmat. Hän vilautteli ruudussa kommentoimatta sekä mellakoivin oikeistolaisten että hallituksen tukijoiden valokuvia. Ylimielinen toimittaja Salmi retosteli televisiossa muina naisina maksaneensa aikoinaan Kuubassa käydessään Mojitonsa ravintolassa Aspirin-tableteilla.

RUOKA- JA LÄÄKEPULA

Yhdysvaltalaisen Food First –järjestön (The Institute for Food and Development Policy) työntekijöiden Christina Schiavonin ja William Camacaron 14.7.2016 tekemän arvioinnin mukaan Venezuelassa ei ollut tuolloin yleistä ruokapulaa, vaan ruokaa oli runsaasti, mutta ongelman ytimenä oli sen jakelu kansalaisille.  Vuoden takainen ravitsemustilanne Venezuelassa ei ole heikentynyt olennaisesti, koska valtion ruokajakelua on tehostettu ja koska öljyn maailmamarkkinahinnan nousun myötä valtion varat kohentuneet. Vuonna 2016 maahan perustettiin CLAP-komiteoita. Nämä ovat paikallisia jakelu- ja tuotantokomiteoita, jotka toimittavat peruselintarvikkeita koteihin kohtuuhintaan. Ne taistelevat keinottelua ja elintarvikepulia vastaan toimittamalla elintarvikkeita suoraan ilman välikäsiä kansalaisille. Toiseksi hallitus hankkii tuotteita suoraan sekä yksityis- että valtionyrityksistä, jotka CLAP jakaa talo talolta yhteisön väestölaskennan perustalta. Toimittaja Maija Salmelle CLAP-komiteat ovat tuntemattomia toimijoita.

Presidentti Maduro pyysi 27.3.2017 YK:lta apua, jotta Venezuelan sairaaloihin saataisiin säännöllisesti lääkkeitä. Maassa on ollut yli kaksi vuotta pulaa verenpaine- ja diabetes-lääkkeistä. Hallitus syyttää yksityisiä lääkeyhtiöitä valtion tukena myöntämien miljoonien dollarien kavaltamisesta ja lääkkeiden myymisestä mustassa pörssissä. Yksityiset lääkefirmat ovat väittäneet, että niillä ei ole käytössä dollareita elintärkeiden lääkkeiden tuomiseksi.

Todellinen syy Venezuelan bolivaarisen tasavallan mustamaalaamiseen ja sen yhteiskunnallisten saavutusten mitätöimiseen on sen valitsema vaihtoehtoinen yhteiskunnallinen tie – 21. vuosisadan sosialismi.

SOSIALISTIHALLITUS NAUTTII KANSAN LUOTTAMUSTA

Toimittaja Maija Salmi ei maininnut aamu-tv:ssä sanallakaan 30.7.2017 pidetystä perustuslakia säätävän kokouksen vaaleista, joissa 8,1 miljoonaa venezuelalaista antoi sosialistihallitukselle luottamuksensa. Maan oikeisto-oppositio boikotoi vaaleja, rikkoi äänestyskoneita, esti ihmisten pääsyä äänestyspaikoille ja mellakoi väkivaltaisesti kaduilla. Yhteenotoissa kuoli useita ihmisiä. Hallituksen rauhanomainen tie yhteiskunnan muuttamiseksi demokraattisesti oikeudenmukaisemmaksi voitti nämä vaalit. Oikeisto-opposition väkivaltainen tie yhteiskunnallisen vallan palauttamiseksi kapitalisteille kärsi tappion. USA ja sen liittolaiset olivat hyvin pettyneitä vaalitulokseen, koska tällainen osallistuva demokratia ei edusta lännen demokratiaa.

Perustuslakia säätävän kokouksen tavoitteet – yhteiskuntarauha, toimet dialogin saavuttamiseksi oikeisto-opposition kanssa; sopimus, joka johtaisi uudistettuun perustuslakiin; uusi talousmalli öljyteollisuuteen perustuvan mallin sijalle; nuorison aseman parantaminen; sosiaaliset missiot sekä muut näkökohdat, joita ei ole huomioitu maan nykyisessä perustuslaissa – ovat toimittaja Maija Salmelle merkityksettömiä.

SISÄINEN JA ULKOINEN NÄÄNNYTYS

Lännen Median toimittaja Maija Salmi ei maininnut halaistua sanaa aamu-tv:ssä Venezuelan bolivaariseen tasavaltaan kohdistuvasta sisäisestä ja ulkoisesta näännytystaistelusta. Sisäinen näännytys ilmenee mm. Yhdysvaltojen tukeman oikeisto-opposition väkivaltaisina katumellakoina, maan talouden sabotoimisena, keinotteluna sekä sen kieltäytymisenä neuvotteluista hallituksen kanssa. Hallitus on koventanut jatkuvasti otteitaan keinottelun, mustan pörssin ja ylihinnoittelun kuriin saamiseksi. Vapaan markkinatalouden kannattajat eivät tunnetusti pidä tällaisesta markkinoiden vääristämisestä. Venezuelan elintarvikkeiden ja lääkkeiden kauppa oli v. 2016 20 yksityisen yhtiön valvonnassa. Maan suurin ruokajätti Polar on itse vastuussa hyllyjensä tyhjyydestä. Sen omistaa tunnettu oikeisto-opposition edustaja.

Ulkoinen näännytys ilmenee Venezuelan luottokelpoisuuden epäämisenä, osittaisena kauppasaartona, kansainvälisen median parjaus- ja horjutuskampanjoina sekä vaalituloksen mitätöimisenä sekä USA:n antamana Venezuelan opposition ääriainesten taloudellisena ja poliittisena tukena. Ei ollut mikään yllätys, että 6.8.2017 Paramacayn sotilastukikohtaan kohdistuneen vallankaappaushankkeen alkulähteet löytyivät Miamista. Edustaako tämä USA:n johtama ja EU:n tukema likainen sota vain ”vapautta ja demokratiaa”? Tätä sietäisi kysyä Länsi Median Venezuela-asiantuntija Maija Salmelta.

TOIMITTAJA MAIJA SALMI EI KERTONUT MINULLE

Oliko bolivaarinen hallitus vastuussa öljyn maailmanmarkkinahinnan romahduksesta? Onko se vastuussa Venezuelassa rehottavasta mustasta pörssistä? Onko se vastuussa maan yksityiskauppojen kiskurihinnoista?  Onko se vastuussa maan elintarvikkeiden salakuljettamisesta Kolumbiaan?

Kansainvälistä pääomaa ja sen omistamaa kansainvälistä mediaa eivät kiinnosta, saavatko venezuelalaiset riisiä, spagettia, kahvia, maitotiivistettä, jauhoja, papuja, kullattuja peniskoteloita, lääkkeitä tai autojen akkuja yms. Heitä kiinnostaa vain se, kenen hallussa ovat maan rikkaat luonnonvarat ja vallattavissa olevat tavaramarkkinat.

Hands Off Venezuela – Finland

Matti Laitinen

Lähteet: Special report: Hunger in Venezuela? A look beyond the spin: Christina Schiavoni ja William Camacaro ja Ylen Aamu-TV 22.8.2017 sekä omat artikkelini Venezuelasta v. 2002–2017.

SPORARETKI

Hyppäsin eilen ysin sporaan ruhjotun Pasilan aseman kyljestä viiden mielenterveyskuntoutujan kanssa. Sporakuski tiirasi kamerastaan, että pääsimme ehjinä sisään. Löysimme uuden polven raitsikasta itsellemme vierekkäiset istumapaikat. Ysi nytkähti liikkeelle. Raide kääntyi mäen päällä Itä-Pasilaan. Maaliskuinen aurinko sulatti kaduilta talven viimeisiä kapinapesäkkeitä.

Spora ylitti Teollisuuskadun. Ympärille oli syntynyt uusi Konepajan kaupunginosa. Läheisen Junatien varrelta olivat häipänneet 30 vuotta sitten maisemista Valkan tavara-asema, pienteollisuusalue nyrkkipajoineen ja makasiineineen. Harjun ruumishuone oli säilynyt nuorisotilana. Sen läheisyyteen oli noussut uuden ajan monumentti –  burgeripalatsi.

Skuru veti henkeä Traverssikujalle sähköjunahallien ja vanhojen veturitallien edessä. VR:n Pasilan konepajassa valmistettiin vetureita ja junanvaunuja v. 1903–2001. Se tarjosi parhaimmillaan 1 500 työpaikkaa. Konepajasta oli jäljellä yhä joukko punatiilisiä teollisuusrakennuksia. Niiden seasta kohosi moderneja, lasitettuja asuinlegotaloja. Kävin joskus 70-luvun puolivälissä jakamassa työväenlehtiä konepajan pääportilla Aleksin Kiven kadulla.

Spora kolisteli Flemarille. Se ohitti Puukkobulevardina tunnetun Vasiksen. Se pysähtyi Aleksis Kiven ala-asteen luona. Ratikan keskiovesta hilautui ulos pyörätuolilla liikkuva vanha, rikkinäinen nainen. Hänellä ei ollut työntäjää matkassa. Hän lähti kelaamaan hitaasti ja heiluen kohti Hesaria. Hurstin valinnan leipäjono jatkui satojen metrien pituisena Hesarilla kohti Kurvia. Ysi kurvasi Kaarlenkadulle. Maahanmuuttajien asuntolan edusta oli tyhjä.

Spora kiiti kiskoillaan Karhupuiston, Bärtsin kirjaston ja skolen ohitse. Se laskeutui Porthaninkatua alas Hagiksen torille. Yksi keppanaa lipittävä katutsombi poistui öristen raitiovaunusta. Kerroin oppilailleni käyneeni usein skidinä mutsin tai faijan kanssa torilla fisuja slumppaamassa. Nykyisin dallaan sinne kundini kanssa. Safkaamme hallissa kimpassa lihikset.

Spora ylitti Pitkänsillan, sleppasi Kaisista pitkin steissille ja stoppasi Saarisen stogekatedraalin eteen. Jätkän terminaaliin meneviä Tallinnan ravaajia vetokärryineen liittyi messiin. Skuru nousi Simonkatua pitkin mullistuneeseen Kamppiin. Matkahuollon rakennus oli ainoa muisto lapsuuden dösäkyydeistä faijanfaijan luokse Matinkylään. Ysi veivasi Urkin bilekadulle. Se sukelsi pian Ruoholahden villojen ohitse kohti rantsua.

Spora vääntäytyi vihdoin Jätkäsaareen. Makasiinit ja kaijat olivat tyhjentyneet. Yksinäinen kraana kurkotteli kaulaansa muistona suurten kahvikippojen säkkien stydeistä lemppaajista. Huutokonttorissa ei huudettu enää aamuisin satoja miehiä lastaamaan ja lossaamaan paatteja. Botskien kipparit eivät dilkanneet enää lenssipulloja. Merellinen kaupunginosa oli muuttanut luonnettaan ja asemakaavaansa.

Jäimme pois Bunkkerin pysäkillä. Nousimme sähköportailla toiseen kerrokseen. Minä esittelin oppilailleni tarjolla olevia pöytäkoneita, läppäreitä, tabletteja ja All-In-One –koneita. Yli donan tai parin maksavissa tietsikoissa oli paras suorituskyky, eniten työmuistia ja loistavat graafiset ominaisuudet. 700 eurolla sai aivan kelvollisen, kosketusnäytöllä varustetun, kaikki yhdessä –myllyn. Karvahattukannettavia, joilla selvisi arjen sähköisen viestinnän perusrutiineista, irtosi kolmella sadalla eurolla. Langallinen hiiri tai 8 GT:n muistitikku maksoi lohdutukseksi alle viisi euroa. Minä hankin itselleni kosketusnäyttökynän.

Nousimme hissillä tietotekniikka- ja kodinkonetavaratalon näköalatasanteelle, josta näkyi Stadin keskustan tärkeimmät maamerkit. Ihmisten eriarvoisuus, leipäjonot sekä vammaisten ja vanhusten kelvoton kohtelu pääkaupungissa eivät erottuneet korkealle sijoitetulle näköalatasanteelle asti. Stadi pihtaa. Helsingin kaupunkikonserni teki v. 2016 tulosta 464 miljoonan euron edestä.

Matti Laitinen

16.3.2017

Älä alistu, vaan toimi!

MIELENTERVEYSKUNTOUTUJAT

Mielestäni kunnan tärkein tehtävä on edistää asukkaidensa – ei liike-elämän – hyvinvointia. Jokaisella mielenterveyden häiriöistä kärsivällä ihmisellä tulisi olla myös oikeus ihmisarvoisen elämän edellyttämään turvaan, työikäisenä työllistymiseen, kohtuulliseen toimeentuloon ja huolenpitoon koko elämänsä ajan. Meistä kenelle tahansa voi jossain elämämme vaiheessa ilmaantua mielenterveyden ongelmia.

Olen työskennellyt koko 2000-luvun ammatillisessa kuntoutuksessa mielenterveyskuntoutujien parissa. Olen havainnut tuona aikana, kuinka kuntoutuspalvelut ovat yksityistyneet ja keskittyneet. Tarjotut palvelut ovat tuotteistettu viime vuosina kiihtyvässä tahdissa markkinataloushenkisiksi. Yhteiskunnan tarjoamaa tukea kolmannen sektorin toimijoille on karsittu myös ankarasti. Kilpailutus on tappanut monen pienen palveluntuottajan. Kansallinen ja kansainvälinen yksityissektori himoitsee jo osuuttaan sosiaalisista markkinoista. Tärkeintä uusissa kuntoutustehtaissa näyttävät olevan mahdollisimman suuret kävijämäärät ja kuntoutuspäivien paljous. Kuntoutustehtaiden tarjoama suuri ryhmäkoko soveltuu oman kokemukseni mukaan huonosti mielenterveyskuntoutujien kuntoutukseen. Päättäjät eivät ole kiinnostuneita alan ammattilaisten ja kuntoutujien mielipiteistä kilpailutuksen tarpeellisuuden suhteen.

Työssäni kohtaamani helsinkiläiset mielenterveyskuntoutujat saavat toimeentulonsa työmarkkinatuesta, sairauspäivärahasta, kuntoutustuesta tai työkyvyttömyyseläkkeestä. He ovat usein yhteiskunnasta ja sen sosiaalisista verkostoista syrjäytyneitä tai syrjäytymisuhan alla eläviä ihmisiä. Yli puolet heistä on naimattomia. Heidän toimeentulonsa jää alhaiseksi vähäisen työkokemuksen tai ammattitaidottomuuden vuoksi. Nämä kaksi seikkaa todentuvat heidän elämässään niukkana toimeentulona, harrastusten vähyytenä ja yksinäisyytenä.

Useimmat kohtaamistani mielenterveyskuntoutujista kärsivät vakavista mielenterveydenhäiriöistä kuten skitsofreniasta, vakavasta masennuksesta, psykooseista ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Heistä useimpien fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja tiedollinen toimintakyky on sairaudesta johtuen varsin rajoittunut. Tämä vaikeuttaa olennaisesti heidän hakeutumistaan ammattikoulutukseen ja työelämään sekä heidän itsenäistä suoriutumistaan omassa arjessaan. Moniongelmaisten ihmisten kuntoutuminen onnistuu kokemukseni mukaan tuloksekkaimmin turvallisessa yhteisössä pienryhmätyöskentelynä, jossa vallitsee tasa-arvo ja jossa on mahdollisuus saada riittävästi yksilöllistä ohjausta ja tukea osakseen. Keskinäinen solidaarisuus on paljon väkevämpi voima kuin lumoutuminen kaiken kattavaan – ihmisiä erottelevaan – kilpailuun.

Kansainvälisen Internet-tilaston (Internet Live Stats) mukaan maassamme asui v. 2016 yhteensä 416 501 ihmistä, jotka eivät käyttäneet lainkaan Internetin verkkopalveluita. Mielenterveyskuntoutujien suuri joukko lukeutuu myös tähän ryhmään. Selviytyäkseen arjessaan jokainen kansalainen tarvitsee nykyisin enenevässä määrin tietokonetta ja verkkoyhteyttä. Jokaiselle kansalaiselle olisi turvattava näin ollen oikeus maksuttomaan tietotekniikan koulutukseen ja tukeen. En pahoittaisi mieltäni, jos kaikille Suomen mielenterveyskuntoutujille tarjottaisiin kotikunnan toimesta tietotekniikkakoulutusta ja taloudellista tukea oman tietokoneen hankkimiseksi. Näin tämä väestönosa ei syrjäytyisi entistä enemmän suomalaisesta yhteiskunnasta. Havaintojeni mukaan uusien asioiden oppimisella on myös myönteinen vaikutus ihmisen psyykkiseen ja tiedolliseen toimintakykyyn.

Kuinka mielenterveyskuntoutujille mahtaa käydä, jos heille kohdistetut kunnalliset, tuetut asumispalvelut, päiväkeskukset, toiminnallisen kuntoutuksen yksiköt kilpailutuksen myötä yksityistetään ja psykiatrian poliklinikat sulautetaan jättisotekeskuksiin? Mehiläinen omisti jo v. 2016 yhteensä 112 asumispalveluyksikköä, joista 63 ikääntyneille, 40 mielenterveyskuntoutujille ja yhdeksän vammaisille. Sananvaltaa Mehiläisessä käyttivät saksalainen sijoitusyhtiö Triton ja yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö KKR.

Minä en pidä siitä, että yhteiskunnan mielenterveyskuntoutujille suuntaamia asumis-, kuntoutus- ja lääkäripalveluita kilpailutetaan ja lakkautetaan. Yksityistämisen myötä tähän toimintaan kohdistetut verovarat siirtyvät yksityisten palveluntuottajien liiketoiminnan ylläpitämiseen. Uusliberalistit perustelevat kilpailutusta sillä, että julkisen sektorin elinkeinotoiminta, julkinen rahoitus tai tuki yrityksille sekä kunnallisten liikelaitosten höllempi verokohtelu vääristävät kilpailutilannetta. Minusta tällainen on liike-elämän sekaantumista kunnalliseen itsehallintoon.

Matti Laitinen

13.2.2017

KUNTAVAALIT 2017

SUUNTA UUSLIBERALISMIN VASTAISEEN KANSANRINTAMAAN

STP:n osallistuminen v. 2017 kuntavaaliin tarjoaa äänestäjille mahdollisuuden vaatia kansan etuja puolustavaa talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa. Esitämme tuhoisalle, uusliberalistiselle EU-suuntaukselle vaihtoehdon, jossa ihmisen ja luonnon hyvinvointi sekä kansojen tasavertainen yhteistyö asetetaan etusijalle suhteessa liikevoittoihin ja pörssikursseihin. Me olemme vaihtoehto kaikkien eduskuntapuolueiden edustamalle uusliberalistiselle EU-komennolle.

Eroon EU:sta ja EU:n uusliberalismista

Avain yhteiskunnan uudistamiseen sekä kunnallisella että valtiollisella tasolla on luopuminen uusliberalistisesta sosiaali- ja talouspolitiikasta. Tämä tarkoittaa tulonjaon muutosta pääomatulojen ja suurituloisten kustannuksella työtulojen ja perusturvan hyväksi. Siksi pääomien viennin ja globaalin keinottelun sijaan yritysten voittoja tulee ohjata kansallisiin investointeihin. Leikkausten ja yksityistämisen sijaan tulee luoda työpaikkoja kehittämällä julkisen alan palveluja. On irtauduttava EU:n yhteiskuntapolitiikasta ja korvattava se koordinoidulla taloudella ylisuurten voittojen ja tulojen sekä pääomien viennin ja keinottelun säätelemiseksi. Ylikansallisen lainsäädännön sijaan tarvitaan demokraattisen yhteistyön Eurooppaa ja Suomen kansallinen valuutta on palautettava.

Poikani

 

Kuntalain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on luoda edellytykset kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumiselle kunnan toiminnassa.

 

Mielestäni kunnan tärkein tehtävä on edistää asukkaidensa – ei liike-elämän – hyvinvointia. Jokaisella ihmisellä sekä terveellä että vammaiselle tulisi olla oikeus ihmisarvoisen elämän edellyttämään turvaan, kohtuulliseen toimeentuloon ja huolenpitoon koko elämänsä ajan. Kuntien itsehallinnon kaventaminen vähentämällä kuntien määrää johtaa vallan keskittymiseen yhä harvempien käsiin.  Kuntakonsernimiehet ja -naiset eivät vaivaudu välittämään vähävaraisista ja -osaisista ihmisistä, koska heille se, mitä piika pissii, on liian vähäarvoista. Onko päättäjillä subjektiivinen oikeus kusipäisyyteen?

 

Poikani on vaikeasti kehitysvammainen nuori mies, joka käy päivittäin ylläpitämässä aktiviteettejaan ja harjoittamassa työtoimintaa Helsingin kaupungin ylläpitämässä Pasilan toimintakeskuksessa. Kuinka ihmeessä liike-elämästä tuodut kuntien hallinto- ja talousmallit voisivat parantaa hänen osallisuuttaan yhteiskunnassa? Nykyisin voimassa oleva helsinkiläinen konsernimalli näyttää vievän häneltä, mikäli kunnallinen vammaisten päivätoiminta, tilapäishoito ja kehitysvammaklinikka kilpailutetaan ja yksityistetään, pohjan elämältä. Se riekaloisi hänen sosiaalisen turvaverkkonsa. Miettivätkö konsernimiehet ja -naiset koskaan tekojensa seurauksia?  

 

Kehitysvammaiset ihmiset valittavat kovin harvoin henkilökohtaisesti heihin kohdistuneista vääryyksistä mediassa, koska heidän kognitiiviset taitonsa eivät riitä lakien tulkintaan. Heidän kykynsä ilmaista itseään sähköisesti tai muuten on varsin rajallinen. Kuinka toteutuvat heidän kohdallaan kuntalaissa mainitut vaikuttamismahdollisuudet? Ihmettelen tosissani, kuinka valinnanvapaus todentuu poikani kohdalla, kun tämä ei ymmärrä edes, mitä sosiaaliturvatunnus tai perusturva tarkoittavat.

 

Minusta liike-elämästä tuodut kuntien talousmallit ovat johtaneet siihen, että enemmistö kunnanvaltuutetuista ajaa vain omaa tai liike-elämän etuja.  Konsernimalli puolustaa huonosti fyysisesti tai mentaalisesti vammaisten ihmisten perusturvaa. Minä en pidä siitä, että minun maksamiani verorajoja käytetään yksityissektorin palveluntuottajien liiketoiminnan ylläpitämiseen. Kuntien markkinaehtoisuus on korvattava ihmisehtoisuudella.

 

Matti Laitinen

2.2.2017

KUNNAN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ ASUKKAIDENSA – EI LIIKE-ELÄMÄN – HYVINVOINTIA

Kuntalain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on luoda edellytykset kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumiselle kunnan toiminnassa.

Kunnallisia palveluita kilpailutetaan ja niitä yksityistetään yhä ronskimmin. Nämä palvelut suoritetaan yhä vähemmällä työvoimalla. Terveydestä tulee yhä selkeämmin kauppatavaraa. Tämän vuoksi esimerkiksi hoiva- ja terveysalan suuryhtiöt hallitsevat jo nyt Suomen terveyspalveluiden markkinoita. Niiden liikevaihto on kasvanut v. 2010–2014 jo 796 miljoonasta eurosta 5,4 miljardiin euroon. Terveys- ja hoivabisnes eivät ole hyväntekeväisyyttä. Yksityisten yritysten tärkein tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa. Arvokkaasta vanhuudesta tulee liian arvokas pienituloiselle ihmiselle.

Olen hyvin skeptinen maamme väestön hyvinvoinnin kohentumisesta SOTE-uudistuksen myötä etenkin, jos sosiaali- ja terveysalaan budjetoidut varat supistuvat vuodesta toiseen, jos toimeentulotuen määrä pysyy alle puolet köyhyysrajasta, jos sosiaali- ja terveyssektori yksityistetään ja jos SOTE-toiminta keskitetään alueellisiin jättikeskuksiin. Eriarvoisuus ja syrjäytyminen eivät vähene syventämällä suomalaisen yhteiskunnan luokkajakoa. Kuinka mahtaa käydä niille miljoonalle ihmiselle Suomessa, jotka elävät nykyisin köyhyysrajan alla tai sen liepeillä, kun heistä tulee vanhuksia?

Yhteiskunnan tarjoamia kunnallisia sosiaali- ja terveyspalveluja on lakkauttamisen sijasta vahvistettava ja kehitettävä. Verovaroista on suunnattava enemmän varoja vanhusten- ja vammaishuollon sekä mielenterveystyön henkilökunnan palkkaamiseen ja niiden toimintaympäristöjen kehittämiseen.

Kuntien tuottamien terveys- ja sosiaalipalveluiden kilpailuttaminen on peruttava. Niiden yksityistäminen ajaa vain bisnesmiesten asiaa. Kuntien tuottamat julkiset palvelut on säilytettävä. Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen palvelusektorin tuhoava SOTE-uudistus on pysäytettävä.

Mielestäni kunnan tärkein tehtävä on edistää asukkaidensa – ei liike-elämän – hyvinvointia. Jokaisella tulisi olla oikeus ihmisarvoisen elämän edellyttämään turvaan, kohtuulliseen toimeentuloon ja huolenpitoon. Kuntien itsehallinnon kaventaminen vähentämällä kuntien määrää johtaa vallan keskittymiseen yhä harvempien käsiin.  Kuntakonsernimiehet ja -naiset eivät vaivaudu välittämään vähävaraisista.

Minusta liike-elämästä tuodut kuntien hallinto- ja talousmallit edustavat verenpainetta nostavaa makkaratehdasdemokratiaa. Ne on korvattava asukkaiden osallisuutta taloudessa ja päätöksenteossa edistävillä malleilla. Konsernimalli puolustaa huonosti kaikkien pienituloisten perheiden, vammaisten ja vanhusten perusturvaa. Kuntien markkinaehtoisuus on korvattava ihmisehtoisuudella.

Minä haluan elää ja asua kunnassa, jossa mikään inhimillinen ei ole tuotteistettu markkinatalouden hengessä, ja jossa jo toimivia julkisia palveluita ei kilpailuteta eikä myöskään yksityistetä. Minua kiinnostaa löysän koiran paskan verran liiketoimintamallin tuominen kuntatalouteen.

Suomeen pitäisi perustaa ihmistensuojelualueita, joihin markkinauskovaisille ja yksityistäjille pitäisi langettaa lähestymis- ja toimenpidekielto. Ihmiselämä on yksinkertaisesti liian arvokas uhrattavaksi konsernikuntamiesten ja -naisten mielivallan alaiseksi.

Jokainen ihminen on eettisesti vastuussa tekemistään valinnoista – joukkovoimalla SOTE-uudistusta vastaan.

Matti Laitinen

30.1.2017

PERUSSUOMALAISUUS ASTINLAUTANA VALTAAN

Perussuomalaiset sai ennen viime eduskuntavaaleja paljon julkisuutta mediassa. Puolue lupasi puolustaa kantaväestöön kuuluvien suomalaisten vanhusten, vammaisten, lasten ja pienituloisten ihmisten perusturvaa. Päästyään hallitukseen se kesyyntyi nopeasti Suomen taloudellisen ja poliittisen eliitin etua ajavaksi, kuuliaiseksi oikeistopuolueeksi. Se petti oman kannattajakuntansa. Tämä ilmeni pienituloisten ja vähäosaisten ihmisten syventyvänä kurjistamispolitiikkana. Uusliberalistinen talouspolitiikka ei aja koskaan pienituloisten asiaa. Oikeistopopulismi on siitä merkillistä protestia, että se kääntyy aina kannattajakuntansa enemmistöä vastaan, kun se pääsee osalliseksi valtaan.

Perussuomalaiset, kuinka te kehtaatte höpistä radiossa edelleen? ”Kansalle kyllä ja eliitille ei.” Tehän ajatte hallituksessa vain eliitin asiaa. ”Kansalle kyllä” tarkoittaa teidän politiikassanne – kansalle kurjuutta ja maamme eliitille lisäetuja. Teidän oikeistolainen työväenpuolueenne eroaa jyrkästi vasemmistolaisesta työväenpuolueesta siinä, ettei se vastusta koskaan kapitalismia. Te ainoastaan sumennatte toiminnallanne yhteiskunnallisia luokkaeroja ja juovutatte nationalismillanne tietämättömien ihmisten päät. Kuinka tällainen vedätys voi mennä Suomessa yhä lävitse? Onko rehellisyys saanut uuden ulottuvuuden?

SANOJEN KORTTITALOT

Miksi ihmiset uskovat saarnamies Timo Soinin sanoihin? Hän lupaa sellaista, mitä hänellä ei ole tarkoitustakaan toteuttaa. Hän vain luo toivon illuusioita, joiden todellisen luonteen tajuaa vasta, jos niitä tarkastelee luokkanäkökulmasta. Hänen tarjoamissaan sanojen korttitaloissa on läpinäkyvät seinät. Niiden hajoamista ei huomaa, koska niitä ei ole ollut koskaan olemassakaan. Vaaleissa hän on kansan puolella ja jyrkästi EU-kriittinen. Vaalien jälkeen päästyään ulkoministeriksi hän unohti kansan, kadotti EU-kriittisyytensä ja toi Nato-myönteisyytensä vahvasti esille. Tämä tuuliviiri pyörii oman vain etunsa mukaisesti. Isojen poikien kerhoon pääsy kiihottaa tätä miestä. Röhkeys on nykyisin suurempi hyve kuin pyyteettömyys.

Perussuomalaiset on oikeistolainen herätyssosiaalinen liike, jonka arvomaailma koostuu miesvaltaisesta konservatismista, nationalismista ja kristillisestä fundamentalismista. Puolueen kannatus perustuu karismaattiseen johtajaan, herravihaa potevien syrjäytyneiden ihmisten mielistelyyn, turhautuneisiin poliiseihin, katkeroituneisiin pienyrittäjiin sekä paljon mediajulkisuutta nauttiviin omiin, äärikansallisiin asiantuntijoihin. Näistä aineksista koostuva keitos maistuu kritiikittä puolueen kannattajille.

NATIONALISMI

Perussuomalaisten ohjelmateksti on muodoltaan maahanmuuttokriittistä, mutta sisällöltään se on rasistista. Johonkin väestöryhmään kohdistuvan parjaamisen, nöyryyttämisen ja syrjinnän arkipäiväistyttyä ihmiset alkavat hyväksyä tällaisen käyttäytymisen luonnolliseksi olotilaksi etenkin, jos se ei koske heitä itseään. He jopa katsovat kyseisen kohderyhmän itsensä aiheuttaneen ja ansainneen oman huonon kohtelunsa. Seuraavassa vaiheessa kyseinen väestöryhmä syyllistetään kaikkien vallitsevien yhteiskunnallisten ongelmien aiheuttajiksi. Nationalismi on osoittautunut hyväksi kylvöalaksi vihanpidolle. Kun sortoa aletaan perustella ”tieteellisesti” tai kansalliseen turvallisuuteen vedoten ja kun se ottaa itselleen järjestäytyneen väkivallan muodon ja lisäksi kun yhteiskunnan eliitti hyväksyy sen, tie fasismiin aukenee.

PETTÄJÄN TIE

Timo Soini kirjoitti v. 1988 enteellisesti pro gradu –tutkielmassaan ”Populismi – politiikka – poltinmerkki”: ”Populistien argumentaatio nähdään heikkona ja teesit iskulauseenomaisina. Populistit nähdään demagogeina, kansankiihottajina. Nämä demagogit käyttävät ”yksinkertaista” tavallista kansaa omien etujensa astinlautana. Kerran yhteiskunnan kyydistä pudonnutta kansanosaa petetään siis vielä kerran. Petetty pettyy siis jälleen kerran?” (T. Soinin gradu s. 7)

Matti Laitinen

19.12.2016

VAMMAISTEN KUNNALLISTEN PALVELUIDEN TURVAAMINEN

VAMMAISTEN KUNNALLISTEN PALVELUIDEN TURVAAMINEN

Vammaisfoorumi on v. 1999 perustettu 31 valtakunnallisen vammaisjärjestön yhteistyöjärjestö.
Se antoi 6.10.2016 eduskunnan talousvaliokunnalle lausunnon hallituksen hankintalakia koskevasta esitysluonnoksesta. Vammaisfoorumi esitti, että hankintalakiin tulee tehdä soveltamisalan rajaus siten, ettei lakia sovellettaisi vammaisten ihmisten tarvitsemien elämänmittaisten palveluiden järjestämiseen.

Poikamme on vaikeasti kehitysvammainen, 26-vuotias nuori mies, joka asuu kotonaan vanhempiensa luona. Minä, hänen isänsä, vien hänet päivittäin kotia lähellä sijaitsevaan Pasilan toimintakeskukseen. Emme tarvitse kuljetuksiin invataksia, koska kävelemme arkisin sinne ja sieltä kotiin. Helsingin kaupungin ylläpitämässä Pasilassa työskentelee osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta, joka on antanut merkittävän panoksen poikamme aikuistumiseen. Poikamme on henkilökunnan ja vammaisten ihmisten muodostaman yhteisön arvostettu jäsen. Hän on osallinen yhteiskuntaan kulttuurin ja työn teon kautta. Hän käyttää työskennellessään paperisilppuria sekä pesee koneella astioita ja vaatteita. Hän viihtyy erinomaisesti työssään ja on myös onnellinen kyetessään tekemään työtä. Hän kävisi mielellään jopa viikonloppuisin töissä Pasilassa.

Meistä poikamme käyminen Pasilassa on elämänmittainen palvelu, jota ei pitäisi kyseenalaistaa kilpailuttamalla tai lakkauttamalla. Omien havaintojemme mukaan tämä tuttu ja laadukas kunnallinen palvelu on kohentanut poikamme arjen hallintaa sekä on edistänyt hänen itsenäistymistään ja suonut hänelle – huomioiden hänen kykynsä ja taitonsa – osallisuuden yhteiskuntaan.

MIKÄ IHMEEN VALINNANVAPAUS?

MIKÄ IHMEEN VALINNANVAPAUS?

 
Arjen ongelmat ovat moninaistuneet Suomessa. Sosiaalihuollon asiakkuuden luonne on muuttunut. Sosiaali- ja terveyspolitiikan vuosia jatkuneen säästöjen vuoksi palvelurakenne on muuttunut. Lisääntyneen köyhyyden takia asiakaskunta on laajentunut. Valinnanvapaus on toteutunut heidän kohdallaan huonosti. Kuntien tuottamat peruspalvelut ovat joutuneet ulkoistamisen ja kilpailutuksen kohteiksi. Kansainväliset hoivapalvelujen tuottajat ovat jo rantautuneet Suomen maaperälle. Sosiaali- ja terveysalasta on tullut liiketoiminnan kohde. Maahanmuuttajien erilainen etninen ja kulttuurinen tausta edellyttää myös uusia näkökulmia sosiaalihuollon toimintaympäristöön.

Hallitus on linjauksissaan v. 2015 ja 2016 sopinut laajentavansa asiakkaan valinnanvapautta osana SOTE-uudistusta. Hallituksen mukaan asiakas voisi tulevaisuudessa valita tarvitsemansa palvelun tuottajaksi julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin tuottajan. Palveluntuottajaksi voi päästä erityisen hyväksymismenettelyn kautta. Valinnanvapauden laajentamisen tavoitteita ovat: vahvistaa perustason palveluja ja turvata nykyistä nopeampi hoitoon pääsy, monipuolistaa palvelutuotantoa, edistää yritystoimintaa, vahvistaa asiakkaan asemaa ja itsemääräämisoikeutta, vahvistaa asiakkaan hoitoon sitoutumista sekä parantaa palvelujen laatua ja kustannustehokkuutta.

Omat vanhempani ovat jo kummatkin yli 85-vuotiaita vanhuksia. He ovat kummatkin tehneet ikänsä työtä. He ovat kasvattaneet ja kouluttaneet neljä veronmaksajakansalaista. He kummatkin saavat toimeentulonsa pienestä eläkkeestä ja sen lisänä olevasta asumistuesta. Isäni sairastaa mm. muistisairautta, verenpainetautia ja 2. tyypin diabetesta. Lisäksi hän käyttää pariin otteeseen tapahtuneen lonkkamurtuman vuoksi pyörätuolia. On luonnollista, että vanhenemisen myötä jokaisen ihmisen fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja tiedollinen toimintakyky rappeutuu – toki tämä tapahtuu yksilöllisesti.

Ensin isäni elpyi lonkkamaljan murtumasta lähes vuoden vuodepotilaana Laakson sairaalassa. Tämän jälkeen hän siirtyi kuukausiksi Riistavuoren arviointi- ja kuntoutumisyksikköön odottamaan lopullista sijoituspaikkaansa palvelutaloon. Hän olisi halunnut palata sairaalasta takaisin kotiin tajuamatta sairaudestaan johtuen lainkaan sitä, ettei hän kykene selviytymään arjestaan omin avuin tai edes oman sydänsairaan puolisonsa tukemana. Ihmettelen kovasti, kuinka hallituksen mainostamaa asiakkaan asemaa ja itsemääräämisoikeutta voidaan vahvistaa, jos kyseiseltä henkilöltä puuttuu sairauden tunto ja jos hän ei kykene edes ymmärtämään omiin etuihinsa ja oikeuksiinsa liittyvien hakemusten sisältöä? Isäni itsemääräämisoikeutta on kunnioitettu toki silloin, kun hän on ymmärtämättömyyttään kieltäytynyt annettavasta hoidosta.

Isäni pääsi vihdoinkin lokakuun lopulla 2016 – 89-vuotiaana vanhuksena – Itäkeskuksen palvelutaloon tehostetun palveluasumisen pariin. Hänelle on nyt tarjolla ulkoilua, yksityisyyttä, tuolijumppaa, ryhmätoimintaa ja musiikkia. Vanhuuteen on ilmaantunut arvokkuutta. Hänelle olisi ollut tarjolla myös yksityisiä palvelutaloja. Köyhän sekatyömiehen varat eivät kuitenkaan riittäneet näin yksilölliseen ja monipuoliseen palveluun. Ympärivuorokautinen hoito yksityisessä palvelutalossa maksaa huonokuntoiselle ja dementoituneelle vanhukselle pääkaupunkiseudulla 4 500 euroa/kk. Yhteiskunta tukee tunnetusti yksityisten palvelutalojen toimintaa ostopalveluina ja palveluseteleinä. Onko tarkoitus antaa tällä tavoin lisää niille, joilla sitä jo ennestään on?

85-vuotias äitini asuu edelleen kaupungin vuokra-asunnossa Itä-Helsingissä. Hänellä on sepelvaltimotauti, työperäinen astma ja nivelrikkoa jaloissa. Ikääntyminen on lisäksi huventanut olennaisesti hänen voimavarojaan. Äitini toimi korvauksetta 20 vuotta isäni omaishoitajana. Hän ei pääse palvelutaloon, sillä hänen katsotaan pärjäävän omatoimisesti hissittömässä rakennuksessa sijaitsevassa vuokra-asunnossaan, koska palveluasumiseen pääsy edellyttää hakijalta pykälien mukaan avopalvelujen monipuolista käyttöä.

Laakson sairaalassa, Riistavuoren kuntoutumiskodissa ja Itäkeskuksen palvelutalossa tekemieni havaintojen perusteella niiden henkilökunta on hyvin ammattitaitoista, mutta sen niukkuus heikentää palveluiden saatavuutta. Henkilökunnan vähyys (4-5 hoitajaa/30 vanhusta) johtaa myös työntekijöiden ylikuormittumiseen. Resurssien vähyyttä ei voi korvata ammattitaidottomilla vapaaehtoisilla. Ilman omaisten apua ikääntyneiden hoidon menot olisivat Suomessa vuosittain 2,8 miljardia euroa nykyistä korkeammat. Minusta on tärkeää ja kunnioitettavaa, että esim. lapset käyvät katsomassa vanhempiaan palvelutalossa, kuten minäkin teen, mutta heidän tehtävänsä ei ole korvata omalla toiminnallaan vanhuspalveluiden henkilöstöresurssien puutetta.

Olen skeptinen maamme väestön hyvinvoinnin kohentumisesta SOTE-uudistuksen myötä etenkin, jos sosiaali- ja terveysalaan budjetoidut varat supistuvat vuodesta toiseen, jos toimeentulotuen määrä pysyy alle puolet köyhyysrajasta, jos sosiaali- ja terveyssektori yksityistetään ja jos SOTE-toiminta keskitetään alueellisiin jättikeskuksiin. Säästötoimet heijastuvat negatiivisesti vähätuloisten ihmisten eliniän pituuteen. Eriarvoisuus ja syrjäytyminen eivät vähene, jos istuva hallitus syventää yhteiskunnan luokkajakoa. Kuinka mahtaa käydä niille miljoonalle ihmiselle Suomessa, jotka elävät nykyisin köyhyysrajan alla tai sen liepeillä, kun heistä tulee vanhuksia?

Oikeistohallituksen kannalta valtion olennaisin tehtävä on palvella kapitalisteja eikä kilpailla heidän kanssaan voitoista. Kunnallisia palveluita kilpailutetaan ja niitä yksityistetään yhä ronskimmin. Nämä palvelut suoritetaan yhä pienemmällä työvoimalla. Terveydestä tulee yhä selkeämmin kauppatavaraa. Tämän vuoksi esimerkiksi hoiva- ja terveysalan suuryhtiöt hallitsevat jo nyt Suomen terveyspalveluiden markkinoita. Niiden liikevaihto on kasvanut v. 2010–2014 jo 796 miljoonasta eurosta 5,4 miljardiin euroon. Terveys- ja hoivabisnes eivät ole hyväntekeväisyyttä. Yksityisten yritysten tärkein tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa. Arvokkaasta vanhuudesta tulee liian arvokas pienituloiselle ihmiselle.

Yhteiskunnan tarjoamia sosiaali- ja terveyspalveluja on lakkauttamisen sijasta vahvistettava ja kehitettävä. Verovaroista on suunnattava enemmän varoja vanhustenhuollon henkilökunnan palkkaamiseen ja sen toimintaympäristön kehittämiseen. Yleishyödyllisten kolmannen sektorin kilpailuttaminen hengiltä edistää vain yksityistämisen asiaa. Suomalaisen hyvinvoinnin rakentamisen veteraaneja ei saa unohtaa. Arvokkaan vanhuuden on oltava jokaisen ihmisen subjektiivinen oikeus.

Jokainen ihminen on eettisesti vastuussa tekemistään valinnoista – joukkovoimalla SOTE-uudistusta vastaan.

Matti Laitinen

31.10.2016